Kansallisteatteri kuvaa sivuillaan esitystä näin: "Neljäs tie on kuvia kumartelematon komedia vakavista aiheista. Musiikkipitoisessa dokumenttiteatterin, draaman ja satiirin yhdistelmässä kummittelevat sulassa sovussa niin nykypäivän aatteet, tulevaisuuden haasteet kuin menneisyyden haamutkin. Näytelmä kuvaa suomalaisen yhteiskunnan hiljaista vallankumousta, poliittisen toiminnan ja aatteiden muutosta kohti rajoittamattoman markkinatalouden ideologiaa, jossa asioiden arvon määrittää ennen kaikkea niistä saatava taloudellinen hyöty.
Historiallisten dokumenttien ja hämmentävien käänteiden kautta Neljäs tie kertoo Suomi-nimisen maan ja sen asukkaiden taipaleesta halki sodanjälkeisen ajan kriisien ja karikoiden aina edessämme häämöttävään tulevaisuuteen asti. Esitys on dramaattinen aikamatka maahan, joka kenenkään huomaamatta muuttui tunnistamattomaksi. Samalla se on kertomus historiasta, joka toistaa itseään – ensin farssina, sitten tragediana." (http://www.kansallisteatteri.fi/esitykset/neljas-tie/)
Katsoessa mieltä myllersivät muistot 1990-luvun alun lamasta. Hyvin läheltä silloin liippasi tietyn insinööritoimiston uhkaava konkurssi. Jos se olisi toteutunut, katastrofi olisi pyyhkäissyt mukaansa senkin talouden, johon kuuluin. Monesti olen miettinyt, missä määrin aviopuolisoni sittemmin hautaan vienyt sairaus otti vauhtia vaikeista kuvioista. Hänen työtaakkansa oli raskas kahdella suunnalla: osakkaana ylivelkaisessa pienyrityksessä sekä professorina, samalla osastonjohtajana Tampereen teknillisessä korkeakoulussa (myöhemmin yliopisto). Leikkauslistojen kärjessä komeili silloin muun muassa rakennusosaston lakkauttaminen Tampereelta, vaikka näytöt hyvistä tuloksista ja muut järkisyyt puhuivat aivan muuta. Monen vuoden sitkeiden ponnistusten tuloksena lakkautusuhka väistyi. Samoihin aikoihin pitkään orastanut neurologinen sairaus ilmeni yhä rasittavammin, mutta sai yliotteen vasta 2000-luvun alkuvuosina.
Nyt kun taas päivittäistä uutisvirtaa hallitsevat vaatimukset säästöistä, leikkauksista ja tiedottamiset yltyvistä irtisanomisista, huoli tulevaisuudesta kuristaa kurkkua. Pari vuosikymmentä sitten globaali sekasortoisuus ei vielä tuntunut yhtä puristavana kuin nyt. Ainakaan en muista, että olisi pitänyt murehtia myös USAn velkaantumista, lainakattoa ja kummankin vaikutusta Pohjolan perukoille asti. Pankkien käsittämättömät toimet ulkomaisen velan tuputtajina 90-luvun alussa muistan, koska asia tuli kovin lähelle. Silloin niin kuin myöhemmin pankit pelastettiin verovaroin. Pankit eivät armoa antaneet konkurssikuilun laidalla hoippuneille, mutta palkitsivat suurin bonuksin johtajansa. Ihmisiä syrjäytyi peruuttamattomasti. Tällä haavaa tuntuu taas siltä, että ajelehdimme virrassa kohti putousta kykenemättä rantautumaan. Markkinatalous nitisee liitoksissaan, rauhoittavien lääkkeiden kulutus kasvaa, työttömien joukot paisuvat, ilmastokatasrofi uhkaa, vesistöjen ja koko luonnon tila tuikkii hälytysmerkkejä.
Mikä olisi se neljäs tie, jolle olisi vääntäydyttävä ennen rysähdystä putouksen pohjakivikkoon? Näytelmän runsaudensarvi syöksee tilastoja, kommentteja, näkökulmia, historian faktoja huimaa vauhtia. Tarjonta edustaa vasemmistolaisia painotuksia tavalla, joka muistuttaa 70-luvusta. Näytelmä tiivistää karun kuvan siitä, miten olemme eläneet ja miten kansalaisia on johdettu. Kaikki puheet vaihtoehtojen puutteesta toistuvat jokseenkin samoina kuin pari vuosikymmentä sitten. Näytelmä auttaa epäilemään, että meitä taas vedätetään kustantamaan ties mitä finanssikuplien aiheuttamia seuraamuksia. Esitys pakottaa miettimään niin suuria kysymyksiä, että pää turpoaa.
En jatka pidemmälle. Linkit pariin kritiikkiin kannattaa tutkia, jos aihe kiinnostaa. Suna Vuori arvioi esityksen 22.3.2013 Helsingin Sanomissa ja otsikoi juttunsa sanoin "Kansallisteatterin Neljäs tie avaa talouspolitiikkaa ansiokkaasti
Kansallisteatterin Neljäs tie tuo näyttämölle Suomen taloushistorian ja eurooppalaisen finanssipolitiikan nykyhetken sekä synkän aavistuksen maailman tulevaisuudesta"
http://www.hs.fi/kulttuuri/a1363847169784
Maria Säkö puolestaan otsikoi Skenessä näin: "Neljäs tie
Kansallisteatterin Neljäs tie ei olisi voinut tulla parempaan aikaan."
http://www.skenet.fi/artikkeli/13/04/neljas-tie
2 kommenttia:
Joo, taisin jo poistaa tämän digiboxin kovalevyltä. Katselin kertaalleen läpi ja sitten tarkentelin vielä tietyin paikoin.
Vasemmistolainen viritys näytelmässä oli aikamoinen, kun ottaa huomioon, että Esko Seppäselle oli annettu niin suuri rooli EU-kriitikkona. Muistelen että johtavassa asemassa siinä suhteessa olisi ollut Paavo Väyrynen. Lieneekö häntä mainittu esityksessä kertaakaan?
Toinen seikka, joka särähti aika pahasti korvilleni, oli se, miten lamaan syyllistettiin valtiovarainministeriön virkamiehiä! Sorsan sovintoesitys vuonna 1991 olisi leikannut palkkoja 3 %. Tämä oli nimenomaan työntekijäliitoille liikaa! Muistan kun Esko Aho pääministerinä kertoi medialle, että sopimukseen on päästy. Se sopimus kaatui työntekijöitten ahneuteen tai olkoon sitten vaikka epäsolidaarisuutta.
Esityksessä oli paljon hyvää ja mielenkiintoistakin. Tietty karnevalistinen asenne on ymmärrettävää ja kyllähän se oudolta tuntui, kun pankit, jotka usein olivat asiakkaille julistaneet etteivät ole mitään sosiaalitoimistoja, todistivat väitteensä menemällä itse koprat ojossa yhteiselle rahapussille.
Epilogissa Unto Hämäläinen (?) kommentoi käsikirjoittajien ja ohjaajan tehneen Esko Seppäsestä jumalan. Vuosikymmeniä politiikkaa seuranneena ja siitä kirjoittaneena toimittajana hän näki Seppäsen toimet vallan toisin. Talousasioista kriittisiä radio-ohjelmia muistan Seppäsen tehneen jo 70-luvulla.
Lähetä kommentti