Laiturin reunalta olisi voinut sonnustautua luistimiinsa ja pyöräyttää tuota pikaa piruetin poikasia. Hiukan olisi hurmahenkistä menoa häirinnyt muisto vuosien takaisesta kaatumisesta ja sitä seuranneesta olkakivusta. Sama olkapää vihoittelee taas, vaikken nyt olekaan kaatua mätkähtänyt jäälle enkä muualle.
Tätä kirjoittaessa ulkolämpötila on noussut jo plussan puolelle. Hissukseen satelee lumen tapaista. Niinpä lampi peittynee aamuun mennessä sohjoon eikä enää herätä luisteluhinkua. Mielessä kangastelee silti, että kunpa vielä joskus osuisin sileälle luonnonjäälle niin kuin ennen vanhaan...
Onneksi on mahdollista saavuttaa muuta mukavaa: sytytän tulen kynttilöihin ja takkaan. Samalla toivotan lukijoilleni lämpöisen leppoisaa adventtiaikaa.
3 kommenttia:
Joo, on se kumma, miten vaikeaa on pysyä luistimilla pystyssä! Polkupyörällä kyllä ajaa niin kuin ennenkin.
Talvisessa maisemassa maalla on kiva tunnelmoida. Kynttilöitä tosin täällä kaupungissakin sytyttelen harva se päivä. Valaisee hämärän hyssyä kauniisti.
Tänään oli hilkulla sekin, että olisin liukastunut tieltä ojaan autolla. Siellä pötkötti jo yksi odottamassa. Onneksi selvisin kuin ihmeen kaupalla ja rattia vimmatusti vääntämällä takaisin omalle kaistalleni. Enkä muuten ajanut lujaa. Tie oli paikka paikoin petollisen liukas, niin kuin säätiedoistakin on päivän mittaan kuultu.
Nautinnollista viettää hämärän hyssyä ehjin nahoin kotona, autokin ilman ruttuja tallissa.
Potkukelkka ja tyyny peffaan , ei ne entiset kepeydet palaa , kurja on murtuneita luita hoidella ! Oli kyllä todella liukasta , mustaa jäätä asfaltilla .Onneksi selvisit !
Lähetä kommentti