Juhani Ahon syntymän 150-vuotisjuhlan pääteos on Panu Rajalan kirjoittama elämäkerta, joka haastaa tulkitsemaan Ahon elämää ja teoksia tuoreista näkökulmista. Rajala kuvaa kiihkeän ja kipuilevan keltanokan kehityksen sensaatiosta toiseen ajautuvaksi kohukirjailijaksi, jonka mukana kasvoivat niin moraalikriitikot, kustantaja kuin koko suomenkielinen lukijakunta. Aho eli moraalikeskustelujen keskellä ja samanaikaisesti hänen sanoiltaan odotettiin yhteiskuntaa "kohottavaa henkeä". Juhani Ahon työ oli monessa mielessä uraauurtava: paitsi kielemme kehittäjä ja vaalija, Aho oli myös eturivissä tuomassa uusia eurooppalaisia äänenpainoja maamme kirjallisuuteen. Hänen teksteistään naislukijat löysivät ensi kertaa - miehen kertomana - oman elämänsä ristiriitojen ymmärtäjän. Panu Rajala kirjoittaa kuin Ahon elämän keskeltä, milloin Järnefeltien salongista, Minna Canthin kodista tai Pariisista. Hän kuvaa nuoren Ahon vaikutusalttiutta ja lehtimiehelle sopivaa ryhmäluonnetta. Kirjassa tulee ensi kerran esiin Ahon ulkomainen vastaanotto ja karikkoinen tie Nobel-ehdokkuuteen.
Merkillisen intensiiviseksi lukukokemus muodostui, vaikka yhtä ja toista Ahosta toki on tullut tutuksi monista aiemmista yhteyksistä. Erityisesti nautin Rajalan kirjan selkeästä rakenteesta ja notkeasta kielestä. Hitaastikin lukien pysyin kartalla. Innostuin elämäkerturin opastamana jopa nappaamaan omasta kirjahyllystä Ahon Koottujen teosten sen osan, josta löytyy Rautatie. Luin tuon 120-sivuisen helmen yhdessä hujauksessa. Vanhoilla päivillään Aho itsekin kuuluu pitäneen sitä parhaimpana luomuksenaan.
Kukapa olisi uskonut, että aikoinaan koulussa pakkoluetettu Rautatie voisi sytyttää vielä vuosikymmenten jälkeen. Niin kuitenkin kävi. Silti jätin uusimatta tuttavuuteni sekä Panu että Kevät ja takatalvi -romaanin kanssa. Molemmat kuuluivat lukioajan pakkolukemisiin. En muista, miten luettua pohdittiin vai pohdittiinko lainkaan.
Papin tytär ja Papin rouva pitivät aikoinaan otteessaan minua niin kuin monia muita. Samoin kävi muutamille opiskelijoille niillä kirjallisuuden anlyysikursseilla, joilla toimin opettajana. Samoin yksi tyttärentyttäristä halusi jo vuosia sitten lukea kummatkin ja ymmärsi kirjat erinomaisiksi. Lastuista ei ollut puhetta, vaikka aihetta olisi ollut. Juhasta puolestaan on riittänyt puhetta ja aineksia moniin tulkintoihin sekä näyttämöillä että elokuvina. Mutta koulussa en muista Juhaa luetun.
Monien hiljaisten vuosien jälkeen Ahon arvostus lienee taas nousussa. Ensimmäisenä suomalaisena ammattikirjailijana ja aktiivisena lehtimiehenä hän tarjoaa jälkipolville runsaasti aineistoja. Ja hänen yksityiselämänsä ratkaisut osoittivat sellaista ennakkoluulottomuutta, että elokuvaväkikin on niihin sittemmin hanakasti tarttunut.
Tuula Levo on kirjoittanut blogissaan Rajalan laajasta teoksesta tärkeitä seikkoja. Kannattaa tutkailla. Koko teksti löytyy tästä linkistä:
http://tuulankirjablogi.vuodatus.net/lue/2011/09/naisten-mies-ja-naistenmies
Lopuksi vielä pari kuvaa kirjailijasta. Ensimmäinen esittelee miehen nuorena, jälkimmäinen Rajalan sanoin "kansakunnan kalamiehenä", jollaisena Aho nähtiin hänelle rakkaalla Huopanankoskella.
2 kommenttia:
Siis luettu on , sekä Tuula että Panu ....otin kopin jutuistasi muinoin . Juha luettiin meillä ja minä piirsin komean kuvan kuvaamataidon tunnilla shemeikasta jossain virran rannalla ---kaveri muistutti mielessäni siihen aikaan Kuuban Castroa ...komeutta ja partaa myöten !Ah niitä aikoja ...tuskinpa kukaan nykyaikana haaveilee Ahon henkilöistä...vaikka ..miksikäs ei .
Haa, huomasin sinun kommenttisi Levon blogitekstin lopussa. Tuntui mukavalta.
Lähetä kommentti