lauantai 15. maaliskuuta 2014

Kevät tuli, kevät meni

Aamu yllätti mökkiläiset. Eilen vielä häärättiin pihan kevätpuuhissa, tänään äimisteltiin, pitäisikö ryhtyä lumitöihin. Ei kai sentään...

Ei mitään niin pahaa, ettei jotain hyvääkin: pitkästä aikaa iso kamera pääsi käyttöön ja todistamaan maiseman ilmeenvaihdosta. Suunnitelma sipulikasvien lehtipiippojen katselemisesta linssin läpi meni mönkään, kun kaikki yritteliäät lehdenalut piiloutuivat lumeen. Parasta onkin, jos vaikka äityisi pakastumaan.

Suojaverkot tarjosivat vekkuleita lumiteoksia tallennettavaksi kameralla. Ihmeekseni lähistöllä ei näkynyt ainoitakaan jäniksen jälkiä. Viime kevättalven ihanilla hangilla niitä risteili joka suunnalla todistamassa vahvasta pupukannasta. Syksyn ja talven mittaan on rannassa nähty sekä ketun että ilveksen tassujen painaumia, mikä voisi selittää pupujälkien vähenemistä.
 Jään kantavuutta ei tullut koetelluksi edes rannan matalassa kohdassa. Vielä pari kolme viikkoa sitten naapurit rohkenivat luistella lammella, vaikkei talvi silloinkaan ollut kummoinen. Avantouintia kukaan ei sentään ole tullut aloittaneeksi - vielä...
Pensasmustikat lymyilevät, elleivät peräti hymyile, kun verkko melkeinpä viimeisillään suojelee niitä pupujen puraisuilta. Kaikkea mahdollista ne hamuavat. Syksyllä istutin muutaman sammalleimun. Nyt niistä on jäljellä tuskin enempää kuin kalutut tyngät. Saman tempun tekivät jo kesällä parille muullekin kasville. Ei pupuja haitannut kuljeskeluni pihalla.

Onneksi yhteenkään narsissiin puput tai myyrät eivät ole kajonneet. Puutarhalehdestä luin vastikään, että narsissit suojaavat itsensä myrkyllä. Siksi ne eivät kelpaa, kun taas tulppaaneista maistuvat ainakin nuput heti tuoreeltaan. Luulenpa, että juhannusruusun vähistä alkuversoistakin ne napsaisivat suurimman osan suihinsa.

Nyt katselen mietteissäni punaisia avokkaitani, joilla eilen hiippailin autosta sisään ja yhtä lailla ympäri pihaa. Kotiin lähtiessä iltapäivällä pitää vissiin ottaa siivet selkäänsä, etteivät jalat kastu ja somat kengät vahingoitu.

4 kommenttia:

tuulikki kirjoitti...

Lähes mv-kuvilta näyttävät takatalven kuvasi! Laiturikuva on erityisen soma!
Kenkien päälle muovipussit (kassit) niin eivät kastu! Vanha konsti ja hyväksi havaittu. Autossahan ne voi sitten riisua.

Lissu kirjoitti...

Liitelin kepeästi kengissäni ilman muovipussien tai -kassien suojaa ja hyvin pärjäsin. Pussitettuna olisin kukaties pyllähtänyt. Pidänpä vinkin mielessäni vastaisen varalle.

vanski kirjoitti...

Voihan nyt autossa pitää vaikka huopatossuja !Mieluiten pystyssä kuin hienona...
Minulta meni digijärkkäri rikki , kenno hajosi . Nyt olisi uuden osto , mutta taidanpa ensin kokeilla vanhaa filmikameraa , jota olen niin kovasti kaivannut ja kehunut ..nyt siihen on mahdollisuus..katsotaan , mitä tulee kun pitää itse tarkentaa.Lumi kaunisti vihaamani verkot ---syö ne puput ne taimet kuitenkin .Valikoima täytyy laittaa pupun miinusmaun mukaan...

Lissu kirjoitti...

Jännä kuulla uusista kokemuksistasi filmikameran kanssa. Meinaatko myös skannata kuvia, että saat julkaistuksi niitä netissä? Vai riittääkö nettitouhuihin Lumialla kuvaaminen?