Äkkilähtö

Perjantaina mökille lähtiessä satuin vilkaisemaan puhelinta. Näytöllä välähti jokin Sib... Saman tien kihosi hiki otsalle, sillä hätkähtäen heräsin muistamaan, että nytkö se on, teatteriretki Hämeenlinnaan. Varasin näet paikan heti, kun reissusta ilmoitettiin pari kuukautta sitten. Oli päässyt tyystin unohtumaan! No onneksi älypuhelimet hälyttävät kalenteriin tallennetuista jutuista jo päivää ennen varsinaista tapahtumaa. Niinpä minäkin putosin töppösilleni ja selvisin säikähdyksesä tekemällä pari muutosta viikonloppuun. Mökille lähdettiin, sieltä minä häivyin lauantaiaamuna kotiini Lietoon, kello 11 istuin täydessä bussissa matkalla Hämeenlinnaan, niin kuin Lieto-oppaat yhdessä kunnan kulttuuritoimen kanssa olivat homman järjestäneet. Ja illalla ennen seitsemää olin jo takaisin mökillä.

Sibeliuksen Karelia-sarja soi bussissa, teatteriesitteet kiersivät, juttukin luisti. Perillä odotti erikoinen esitys Sibelius - Kohtalonyhteydet, jonka väliaika jakoi kahteen toisistaan isosti poikkeavaan näytökseen. Ensimmäinen ei ollut minun heiniäni varsinkaan niiltä osin, joissa myöhempien aikojen viinalla luovuuttaan voidelleet taiteilijat veljeilivät Sibeliuksen kanssa. Taiteilijan tuska tuli alleviivatuksi. Toisen näytöksen kosmiset ulottuvuudet kahden suuren säveltäjän tapaamisessa puhuttelivat, muttei sentään kyyneliin asti niin kuin lähistöllä näkyi käyvän. Teatterin sivuilla, johon ylle aktivoitu linkki vie, sanotaan muun muassa näin:

Näytelmässä Ilkka Heiskasen esittämä Jean Sibelius kohtaa muun muassa Gustav Mahlerin, jonka kanssa hän jakoi yhteisen kohtalon: molemmat sävelsivät etukäteen oman lapsensa kuoleman. Yhdistääkö vai erottaako tämä tragedia oman aikansa suurimpiin kuuluneita säveltäjiä? Kumpi pitää kumpaa maalaistollona ja mihin heidän musiikkiaan lopulta käytetään, kun maailmansota repäisee unelmat riekaleiksi?
Sibelius – Kohtalonyhteydet kertoo suuren luovan hengen vaikutuksesta oman aikansa historiaan ja meihin, tuleviin sukupolviin. Näytelmä kertoo ihmisen ikuisesta kaipuusta johonkin suurempaan, sfäärien musiikkiin.

Juttu jatkuu, tarjoaa olennaiset tiedot tekijöistä sekä kaksi traileria, lyhyen ja pitkän. Niistä jälkimmäinen, puolen tunnin mittainen, valottaa kirjailijan Antti Vihisen näkemyksiä ja näyttää myös muutaman kohtauksen lavalta. Lisäksi on tarjolla yli kaksikymmentä katsojien kommenttia. Kiinnostavan erilaisia. Kaikkein jyhkeimmän teilauksen löysin Helsigin Sanomien Lauri Meren 16.2.2015 ilmestyneestä kritiikistä otsikolla Hämeenlinnassa kuvataan taiteilijaelämän karikoita ja keskustellaan filosofisesti taiteesta. Kopioin sivun alkuun kuvan Meren jutusta.

Minuakin näytelmä paikoin hämmensi. Erityisesti tulkinta Aino Sibeliuksen natsimyönteisyydestä oli sen verran uutta, etten kakistelematta sitä omaksu.  Esityksen jälkeen ruokapöytäkeskusteluissa pohdittiin asiaa monelta kantilta: Goebbelsin tarjoamat houkuttelevat mahdollisuudet Sibeliuksen musiikin esittämiseksi laajalti Keski-Euroopassa ymmärrettiin vaikeiksi torjua. Epävarmuus tuli vavahduttavasti esille Ilkka Heiskasen Sibeliuksessa. Eihän silloin vielä tiedetty, mihin natsikomennossa päädytään. Ne kohtaukset, joissa näyttämö kylpi natsitunnuksissa ja Goebbels miehineen pasteeraili, oli muutenkin toteutettu uhkaavan puistattavasti. Loppua kohti näytelmä löysi lyyrisiäkin sävyjä. Kaiken kaikkiaan puhutteleva kokonaisuus, jonka mielihyvin katsoin.

PS Merkillinen lisä katsojakokemukseen tuli siitä, että lähelle ovea oli sijoitettu vaikeavammainen ihminen, joka korahteli kaiken aikaa tuskaisen kuuloisesti. Hänen hoitajansa koetti helpottaa ääntelijän oloa taputtelemalla ja pitämällä kädestä. Ei auttanut. Toisen näytöksen meluisassa natsijaksossa tämä pyörätuolissa vääntyneenä lojuva katsoja vietiin lämpiöön, josta häntä ei enää tuotu takaisin. Kukaan ei missään vaiheessa, ei edes väliajalla tai kotimatkalla, sanonut mitään ääntelystä. Näyttelijöitä lienee informoitu ennakkoon. Minä monien muiden tapaan jäin hiljaa itsekseni ihmettelemään, kenen halusta tämä katsoja tuotiin teatteriin seuraamaan juuri Sibelius-uutuutta. Kauhistuiko hän näytelmän meluisuutta vai mitä? Olisiko jokin muu esitys kenties sopinut hänelle eilistä paremmin?