Hämyisää lehtoa, leppeää pikkukaupunkia, jylhää kirkkomaata

Visiittireissu vei eilen läntiselle Uudellemaalle. Tänään sieltä jo palasin. Pitkään hankkeilla ollut käynti vanhimman tyttärentyttären ja hänen sambonsa luona on tehty ja poikettu samalla myös Siuntiossa hyviä ystäviä moikkaamassa.

Sain tarkat ohjeet tulla ensin junalla Karjaalle, josta nuoripari poimi minut autoonsa ja kuskasi ensi töiksi Tammisaareen. Oikeastaan on syytä puhua Ekenäsistä paikallisten tapaan, sillä kovin paljoa ei suomea niillä nurkin kuule.

Pääsinpä myös kurkistamaan viikonloppuna hiljaiseen  Novia Yrkeshögskolaan. Oppaana toimi keväällä metsäinsinööriksi valmistuva Gustaf. Avarat tilat, hyvä varustus, osaava opetus ja edulliset ateriat kelpaavat mainiosti talon tiettävästi ainoalle ruotsinmaalaiselle opiskelijalle. Tyttärentytär puolestaan on opiskellut kahteen otteeseen Ruotsissa, mutta valmistui kuitenkin suomalaisesta yliopistosta, niin että puntit ovat tältä osin koko lailla tasan.

Metsäasioihin jo kotonaan perehtynyt Gustaf vei pikku joukkonsa koululta suoraan metsään Ramsholmeniin. Kopioin alle kappaleen tekstistä, joka löytyy kokonaisena linkistä:

Hagen on se alue, johon puistoalueella liikkuva ensin saapuu. Siellä luonto on monimuotoista. Ramsholmenista löytyvät hienoimmat jalot lehtipuut ja siellä myös kevätkukinta on upein. Puut ovat korkeita (jopa yli 35 m) ja pensaikot paikoittain erittäin tiheitä. Högholmen on alueista luonnonmukaisin ja sen myötä myös vaikeakulkuisin. Puistometsäalueen osa-alueet erottaa toisistaan kapeat jokiraumat, joiden yli kulkee kävelysillat.

 Lumialla otettuun kuvaan on vaikea vangita puiden valtavuutta. Yritin kuitenkin. Ylhäällä huiman korkealla havisivat koivun lehdet, vaikka rungon keskiosat tuntuivat työntävät ihan muiden lehtipuiden oksia. Matalalla näkyi paljon pähkinäpensaita ja maassa saniaisia, sananjalkoja ei lainkaan. Korkeuksissa huojuvat koivun lisäksi ainakin erilaisten jalavien latvukset, samoin jättimäntyjen oksistot.

Yhden yksinäisenä pilviä hipovan männyn nappaisin talteen viereiseen kuvaan Kaikkein suurimpia yksilöitä en edes yrittänyt kuvata kuin yhden kerran, kun oppaamme halaili valtavaa runkoa - saamatta sitä kuitenkaan mahtumaan käsiensä väliin.

 

Hyvin hoidetuilla poluilla liikuskeli melko lailla ihmisiä. Jotkut hölkkäsivät, toiset pyöräilivät, monet askelsivat hissukseen niin kuin me. Sillan tuntumassa ihmeteltiin, kuinka matalalla merivesi onkaan. Saapasjalkaisena olisi kenties pystynyt kahlaamaan väylän rannalta toiselle. Silta on kumminkin hyvin tarpeellinen, sillä tie vie suosittuun tanssipaviljonkiin. Siitäkin löytyy kuvia netistä.

Kesäinen syyskuun lauantai oli houkutellut väkeä myös merelle ja hiekkarantaan. Paikkakuntalaisille alue on aarre, jonka äärelle päästäkseen ei tarvitse kulkea pitkiä matkoja. Puiden lomitse oli mahdollista vilkuilla suoraan pienen kaupungin keskustaan merenlahden tuolla puolen.

Miellyttävän verkkainen käyskentely puistometsässä kääntyi luontevasti siihen, että jokaisella alkoi olla nälkä. Niinpä sujahdimme tuota pikaa autoon ja ajelimme rantakatuja kaarrellen vanhojen, hyvin hoidettujen puutalojen lomitse keskustaan. Ateriapaikka löytyi helposti, kun sitä ei tarvinnut itse etsiä. Talon muhkeista voileivistä saatiin puhtia jatkaa kierrosta nyt ihan itse kaupungissa. Torin lähistöllä oli yhä auki oikea jäätelökioski, jossa hääräsi vikkelä harmaahapsinen mies. Hänen kanssaan pääsi hyvin juttuihin, kun nuoret oivalsivat suoltaa englantia. Mies on näet aito skotti. Ja kuinkas muuten kuin ekenäsiläisvaimon matkassa paikkakunnalle tullut! Ruotsi mieheltä kuulemma jo sujuu kansalaisopiston kurssin ansiosta. Suomea on tarkoitus oppia tulevana talvena samalla konstilla. 

Näillä eväin jatkettiin reissua kohti nuorten kotia Kirkkonummella, mutta poikettiin vielä kahvi- ja teekekkereille Siuntioon. Siellä metsätöissä niskansa kipeäksi huhkinut isäntä jaksoi kuin jaksoikin esitellä valtakuntaansa, kunnes vieraat poistuivat läheiselle tallille heppoja katsastamaan. Kiitos emännälle makoisasta tarjoilusta.

Että voi mahtua yhteen pikavisiittiin paljon nähtävää! Iltapuhteella kaikki olivat valmiita vetäytymään toviksi omiin oloihinsa, kunnes taas oli aika aterioida. Ah, mitä tuoksuja levisikään padasta, jossa kypsyi Pohjois-Ruotsista tullut poronpaisti! Kumppanikseen se sai kokkina kunnostautuneen nuoren miehen valmistaman kantarellikastikkeen. Mehevä salaatti syntyi emännän ottein. Kiitos oivasta illallisesta molemmille.

Samoin suurkiitos koko visiitistä, joka jatkui vielä tänä aamuna kierroksella Kirkkonummen keskustassa hautausmaalla ja avarassa puistossa. Kirkossakin piipahdettiin. Viimeinen kuva kokoaa näkymän kirkolle päin hautausmaan uudehkolta alueelta. Sen keskellä seisoo kivipaasien muodostama kehä kuin pienoiskokoinen toisinto Brittein saarten esihistoriallisesta Stonehengestä.