maanantai 9. marraskuuta 2015

Pikaisesti ostetut, hissuksiin luetut


 Saan sähköpostiini tarjouksia e-kirjoista. Hiljattain Elisa Kirja kauppasi Elina Hirvosen kahta teosta alle viidellä eurolla. Oli helppo kirjautua ja ilmoittaa ostavansa kummatkin. Ne ovat nimeltään Että hän muistaisi saman (2005) ja Kun aika loppuu (2015). Esikoisessa on e-versiona vain 131 sivua, uusimmassakaaan ei ole täyttä kahtaa sataa sivua. Lyhyys on eduksi, jos itse uurastaa tekstintuottajana omissa hankkeissaan kuten minä. Hirvosen nimi lupasi lyhyinäkin vaikuttavia tarinoita. Sellaisia osasin odottaa aiemmin häneltä lukemani Kauimpana kuolemasta -romaanin (2010) perusteella.

Kummallista, etten enää tavoita mielessäni Hirvosen esikoista, vaikkei lukemisesta ole kulunut kuin parisen viikkoa. Totinen perhestoori kertoo Suvi Aholan sanoin siitä, kuinka nainen muistelee kahvilan pöydän ääressä ja kerää rohkeutta mennä katsomaan veljeään mielisairaalaan.
     "Hän tuntee syyllisyyttä rakkaan, herkän ja kiistattoman väkivaltaisen veljen sairaudesta. Samalla hän tietää hyvin, ettei se todellakaan ole hänen vikansa.
     Ongelmana onkin se, ettei syyllisyyttä saa ripustettua kenenkään muunkaan harteille. Veljeä pienestä asti hakannut isä on yhtä lailla uhri ja kertojalle edelleen hyvin rakas, samoin kuin äiti, jonka ei onnistunut katkaista väkivallan ketjua.
     Hirvonen kuvaa vanhenevia vanhempia ja aikuistuvan lapsen vastuuta koko perheestä vähin sanoin mutta osuvasti. Vaikka velvollisuudestaan ei pitäisi, se on vain tehtävä. Tällä tasolla romaani taitaa olla kaikkein onnistunein.
     Kertojan rakkauselämän kehys on kuluneempi: naisopiskelijan ja amerikkalaisen miesopettajan romanssi. Hirvonen selviää karikoista antamalla opettajankin kertoa oman elämäntarinansa ja vetämällä sen kautta reippaasti yhteyksiä toisesta maailmansodasta Vietnamiin ja viimein Irakin sotaan."

Sen muistan kirkkaasti, että Hirvosen kieltä luen mielelläni.

Uusimman Hirvosen kirjan hitaasti edistynyt lukeminen loppui eilen. Viimein  se piti minut synkeässä otteessaan niin, että omat työt jäivät, kunnes elin kirjan tapahtumat vavahduttavaan päätökseen. Arla Kanerva löytää kritiikkissään teoksesta maailman kuvan hajoavana perheenä. Kirja etsii vastauksia näihin Hirvosen kysymyksiin: "Mitä tapahtuu vanhemmalle, jonka lapsi tekee jotain pahaa? Mitä tapahtuu meille kaikille, jos emme reagoi ilmastonmuutokseen ajoissa? Miten voimme säilyttää uskon siihen, että maailmaa voi muuttaa?"

Kirjoittaja punoo tapahtumiin sosiaalisen median ja sen, kuinka idealistisia, psyykeltään hauraita nuoria manipuloi ja huijaa yksittäinen terrorismista syttynyt norjalasmies. Mollissa soi tarinan sävel. Enkä pysty Arla Kanervan tavoin näkemään kirjan ihmisten ja maailman tulevaisuutta toiveikkaana. Mutta sen näen, että kirjoittaja on rakentanut teoksensa taiten ja kyennyt sovittamaan mukaan silmiä aukovia palasia muun muassa nettiviestinnästä.

Omana havaintona lisään tosielämästä sen, että lapset saattavat varttuessaan toteuttaa äärimmäisenä sellaista, johon vanhemmat ovat tulleet antaneeksi aineksia jopa tarkoittamattaan. Esimerkiksi intoilu isänmaallisuudella on voinut ohjata varttuvat lapset lisäämään kierroksia aatteen paloon. Lieneeköhän nuorison rasistisissa puuhissa ja eläinaktivismissa ainakin osittain samaa taustaa?

4 kommenttia:

vanski kirjoitti...

Molemmat kirjat olen lukenut , mutta muistan heikosti kummatkin . Paitsi , että pidin .Taidan lukea niin paljon , että sisällöt menee äkkiä ohi , ei jää mieleen , mutta palautuvat heti , jos hiukan kertaa...

Lissu kirjoitti...

Samaa muistamattomuutta mietin minäkin. Mihin katoavat kaikki mainiot kirjoista luetut tarinat? Ehkä ilo niistä lukuhetkellä riittää, kun yhä luemme lukemasta päästyämme. Uutta tekstiä aloitin jo eilen, vaikka sukujutun raportointi on kesken.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Ajattelin Kun aika loppuu -teosta lukiessani samaa, minkä sinä ilmaiset osuvasti tuossa lopussa. Lapset saattavat tosiaan lisätä kohtalokkaasti kierroksia siihen, minkä olet sytyttänyt heissä. ET:n opettajana pohdin tätä kovasti, koska aiheina oli luonnonsuojelu ja monet yhteiskunnalliset asiat. Nuoret ovat jyrkkiä ja ehdottomia. Pitäisi osata esittää heille asiat maltillisesti ja ikäkauteen sopivalla tavalla. Tämän kirjan tarinassa pieni, älyltään varhaiskypsä poika istui äitinsä luennoilla.
Hui, minäkin olen unohtanut paljolti tuon 'Että hän muistaisi saman'. Nyt tuli mieleeni, että mahtaako Hirvonen käsitellä sairaan veljen kuvauksessa oman elämänsä tragediaa. Hän on viitannut useissa haastatteluissa läheisen sairastumiseen, joka oli tuhota hänen lukio-opiskelunsa.

Lissu kirjoitti...

Tuntematta Elina Hirvosen omaa tarinaa aistin hänen kirjoistaan kipua, joka voisi kummuta itse koetusta. Hän palaa yhä uudestaan samoihin aihelmiin ja perheasetelmiin. Tuskin niitä ihan tyhjästä pelkästään kuvittelemalla voi luoda.