Elokuva kertoo pojan vaiheet noin vuoden ajalta. Alkukohtauksissa ollaan metsässä. Nainen poimii kaikessa rauhassa sieniä koriinsa, kunnes näkee jonkin vilahtavan pensaikossa ja pakenee suin päin. Pian metsää lähestyy muutaman miehen joukko aseet ja koirat mukanaan. Alkaa jahti. Sen tiimellyksessä alaston, takkutukkainen poika painii yhden koiran kanssa ja ilmeisesti saa sen tapetuksi. Lopulta poika itse jää kiinni. Miesten toiminta ja käsittämätön puheen porina toivat kummasti mieleen luontoleffojen pätkiä, joissa susilauma ajaa pelottomasti saalistaan.
Rivakasti poika viedään kylään. Valistuksen ajan oppineet miehet ottavat asiakseen selvittää, mikä otus metsästä on tuotu ihmisten ilmoille. Koska pojan kaulassa näkyy pitkä viiltoarpi, miehet päättelevät, että poika on viety metsään ja yritetty tappaa noin kolmivuotiaana. Sitä nuorempi lapsi ei mitenkään olisi voinut selviytyä. Kasvien lehdet ovat tukkineet verenvuodon, ja haava on alkanut parantua. Yhä poika näyttää ihmiseltä, muttei puhu, tuskin edes kuulee. Hänet sijoitetaan kuurojen poikien joukkoon laitokseen. Kumma tulokas ei ota asettuakseen. Häntä kiusataan, mutta myös tarkkaillaan ja havaitaan, ettei poika sentään ole kuuro. Truffaut'n itsensä esittämä tohtori saa luvan viedä pojan kotiinsa, jotta voisi tutkia tapausta tarkemmin. Varoja hanke saa paikalliselta ruhtinaalta. Jopa tohtorin taloudenhoitajalle on luvassa palkkaa lisätyöstä.
Alkaa kiintoisa vaihe, kun poika tuodaan tohtorin kauniiseen taloon rauhallisessa maalaisympäristössä. Taloudenhoitaja ottaa lapsen vastaan asiallisen lämpimästi, hämmästelemättä. Hän koskettaa pojan poskea, mistä pian syntyy yksi niistä tavoista, joilla poika kommunikoi. Poika saa nimekseen Victor, sillä siihen hän reagoi kuullessaan monia eri nimiä. Ja hän oppii käyttämään vaatteita, jopa kenkiä. Komea lähikuva näyttää, miten hän vapautuu ylipitkistä varpaankynsistä. Kolhot sakset sävyttävät kohtauksen hirtehiseksi.
Kun tohtori ottaa asiakseen testata poikaa ja samalla opettaa häntä, taloudenhoitaja on se, joka huomaa lapsen väsyvän. Opettaja hoksaa, että vesi merkitsee pojalle jotakin erityisen hyvää. Niinpä vesimukillisesta tulee palkkio, jonka poika saa, kun on tehnyt jonkin tehtävän opettajansa toivomalla tavalla. Tulkitsen piinalliset oppimistehtävät siten, että katsoja saa tilaisuuden asettua pojan tilalle opettajan intoutuessa kiirehtimään ja odottamaan oppilaltaan sellaista, mihin tämä ei mitenkään yllä. Miksi tohtori edes yrittää opettaa poikaa lukemaan? Mitkä kaikki taidot olisivat olleet niin sanotusti hänen juttujaan?
Miellyttäviä kohtauksia elokuvaan kertyy naapuritalossa käynneistä. Sielläkin poikaan suhtaudutaan luontevasti. Kun talon emäntä sylilapsi käsivarrellaan tarjoilee pojalle maitoa, tämä oppii pyytämään sitä itsekin ja ymmärtää, ettei ehkä enää saa maitoa paiskattuaan juoma-astian lattiaan.
Poika karkaa. Hänet nähdään juoksemassa niityllä nelinkontin, kapuamassa puuhun kengät jalassa, mikä näyttää, ettei hän enää kuulu metsän eläviin. Niinpä hänen päänsä vilahtaa pian tohtorin ikkunan takana. Sisällä talossa lähes saman tien jatkuu opetus. Siihen päättyy tarina elokuvassa.
Toisin kävi tosielämässä. Wikipedian mukaan nuori lääketieteen opiskelija Jean-Marc Itard kiinnostui Victorin kohtalosta ja alkoi intensiivisesti opettaa häntä vuodesta 1801 lähtien ja koetti saada hänet puhumaan. Vaikka Victor oppi ymmärtämään jonkin verran puhetta ja myös lukemaan joitakin sanoja, hän ei itse osannut puhua kuin pari sanaa. Viktor olikin todennäköisesti metsään hylätty autistinen lapsi. Lopulta Itard turhautui ja lähetti pojan mielisairaalaan, jossa tämä vietti lopun elämäänsä. Kuollessaan 40-vuotiaana Victor oli oppinut lukuisia sosiaalisessa elämässä tarvittavia taitoja kuten ilmaisemaan itseään ja tarpeitaan eleillä ja ilmeillä, noudattamaan siistejä pöytätapoja sekä käyttämään vaatteita ja liikkumaan ihmisten joukossa.
Katsoin Truffaut'n Kesytön-leffan herpaantumatta, niin kuin taitavan tekijän työnjälkeä muulloinkin. Silti jakaisin leffalle vain neljä tähteä toisin kuin Turun Sanomien kriitikko elokuvan lähetyspäivän puffissaan. Häneltä näet irtosi sanallisten kehujen lisäksi täydet viisi tähteä.
4 kommenttia:
Synkkää....
Jos olisit katsonut leffan, et sanoisi sitä synkäksi.
Katselin minäkin tämän ja kauhistelin Itardin kasvatusmetoodeja. Toisaalta elokuva eteni vauhdilla vaikka ei mitenkään hengästyttävästi. 1 h 20 minuuttia kestoa ja tarina saatiin aika pitkälle kerrottua. Se mielisairaalaan sulkeminen olisi varmaan ollut katsojalle liian kova isku?
Mietin sitä oliko tämä jollain tasolla Truffaut'lle oman nuoruuden vaikeuksien käsittelyä? Samalla tapaa kuin 400 kepposta.
Jäin miettimään sitäkin, olisiko lapsi saattanut olla paremmin kotonaan siinä kylässä, johon hänet aluksi vietiin? Siellä näytti olevan vanhempi, valkohapsinen mies, joka osasi käsitellä häntä hellästi. Nythän poika vietiin Pariisiin hienoston töllisteltäväksi.
Jo se, että Truffaut kiinnostui villilapsesta, antaa mielestäni aiheen liittää elokuva miehen itsensä lapsuusajan hylkäyskokemuksiin. Leffassa tuntuu olevan kyse myös erilaisuudesta. Kummajaista töllistellään, häntä tutkitaan ja koulitaan. Ehkä tosiaan kyläläisten parissa Victor olisi saanut olla laisensa, ellei sitten joku olisi - taas - yrittänyt tappaa häntä.
Elokuvan tohtori on kai jonkin sortin irvikuva 1700-luvulla virinneestä luonnontieteisiin painottuneesta tiedeuskosta. Poika tarjosi yritteliäälle mahdollisuuden näyttää, mihin tarkasti havaintonsa kirjaava tutkija pystyy. Tohtori ei tuntunut hetkeäkään epäilevän pakkotahtisen opetuksen ja harjoittelun mielekkyyttä. Hajuakaan hänellä ei aikansa ihmisenä ollut kielen oppimisen herkkyyskausista. Tosin se päätelmä, että poika olisi hylätty metsään noin kolmivuotiaana, sisältää kokemusperäisen tiedon kielestä, joka siihen ikään mennessä on jo joasain määrin opittu.
Truffaut taisi lähettää meille katsojille tietyn viestin siinäkin, että jätti pojan tarinan vajaaksi. Katsoja sai tilaa luoda Victorille tulevaisuuden. Truffaut itse puski tiensä laitoslapsen taustasta menestykseen. Mikä olisi ollut merkki menestyksestä Victorille?
Lähetä kommentti