Sirpaleita Terrence Malickin leffasta

Tutuksi tulleeseen talvikauden tapaan perjantai-iltana katsotaan jokin laatuleffa. Eilen nähtiin harvakseltaan elokuvia käsikirjoittaneen ja ohjanneen Terrence Malickin Knight of Cups. Luin siitä äskettäin Olli-Pekka Vainion analyysin, jonka hän on otsikoinut sanoilla Knight of Cups ja Malickin mieletön mieli. Päätin saman tien, että tuon elokuvan haluan nähdä, sillä muistin suurena, ennen kokemattomana elämyksenä saman ohjaajan Elämän puun (The Tree of Life 2011). Innoissani kirjoitin siitä blogijutun. Olen nähnyt myös Uuden maan (The New World 2005), jopa yrittänyt sen katsomista uudestaan, kun se taas tuli telkkarista, mutta jätin kesken enkä ole kirjoittanut siitä ensi kerrankaan jälkeen blogiini mitään.

Knigts of Cups (2015) löytyi nettivuokraamosta. Yhdestä tarokkikortista nimensä saanut elokuva alkaa kiihkein kosmisin liikkumisin musiikin pauhussa. Pian ollaan sekoilevien ihmisten joukossa jossakin kerrostalon isojen ikkunoiden sisäpuolella. Keskeiseksi henkilöksi osoittautuva mies, Rick, saa naiselta huumeella terästetyn (?) juoman, menettää tajunsa ja huomaa havahduttuaan, että on unohtanut helmen etsimisen. Murhe helmestä toistuu, muttei ota avautuakseen katsojalle. Ehkä helmen etsintään kuuluu se, että usein ollaan umpisukkeluksissa vesialtaisissa tai rannalla jäämässä kuohuvan valtameren aallon alle.

Alkujaksoista mieleen on jäänyt kuvien nopealiikkeisyys, autojen loppumaton virta alhaalla kadulla ja taivaalla alati pörräävä helikopteri. Välillä näkyy myös suuri matkustajakone. Ihmiset tuntuvat olevan koko ajan menossa ja tulossa. Ilmeetön Rick kulkee alkuun autiomaassa, istuu pian avoautossa porhaltamassa johonkin. Häntä katsotaan useimmiten selkäpuolelta. Mitään juonentynkää en hahmottanut pitkään aikaan eikä myöskään kaverini, jonka huomasin enimmän aikaa vetelevän autuaan unia.

Kaiken kaaoksen ja sirpaleisuuden seasta alkoi pikku hiljaa erottua jokunen Rickin tuntema ihminen ja se, mikä näitä ihmisiä liittää toisiinsa. Rick törmää kadulla pikkuveljeensä, joka sanoo etsineensä Rickiä. Paljastuu, että kolmas veli, Billy, on kuollut. Kenties tehnyt itsemurhan, mitä on vaikea ymmärtää saati hyväksyä. Löytyy vanha sureva mies, veljesten isä. Raskaita jännitteitä ilmenee etenkin isän ja pikkuveljen välillä. Lähes mykkäelokuvan tapaan seurataan isän ja pojan välistä tappelua, jossa astiat ja huonekalut särkyvät. Rick yrittää veltosti koskettamalla rauhoitella. Hän keräilee lattialta sirpaleita, sovittaa niitä toisiinsa, ihmettelee kaaoksen keskeltä pomimaansa kukkaa.

Kauniita naisia, palatsimaisen upeita asuntoja, sekopäisen oloisia miehiä hyörii kohtauksesta toiseen. Välillä tilanne rauhoittuu, kun Rick ja joku kaunottarista elää tovin kahdenkeskistä hetkeä. Melko selväksi tulee myös se, että Rick on ollut naimisissa ja että ero kaihertaa, samoin se, ettei lapsia ole.

Rick tapaa kirkossa papin, joka syrjäkarein puhuu siitä, kuinka Jumala saattamalla ihmisen koettelemuksiin antaa tälle tilaisuuden kehittyä. Vähin erin elokuvan näkymätkin kirkastuvat. On aurinkoista, tunnelissa ajettaessa sen päässä kajastaa valo. Tunnelin jälkeen aukeaa pitkä suora tie, jota pitkin nopea auto kirmaa kuin varsa kohti tulevaisuutta. Katsoja uumoilee, että ihmisten väliset kriisit helpottuvat, elämä jatkuu ja ehkä helmi, elämän tarkoitus, löytyy.

Lopuksi sanottakoon vielä, että yhtä sirpaleista ja silti vangitsevaa elokuvaa en ole nähnyt. Sen katsominen koetteli. Voisin vielä katsoa leffan uudestaan, kun vuokra-aikaa on jäljellä, mutta enpä taida. Mietin vain, että kenties jollekulle elokuvataiteen tai filosofian opiskelijalle Malickin uusin teos tarjoaa sellaisia tutkimisen ja pohtimisen aiheita, joihin minun intoni ei nyt riitä.

 ****

Lisäys illalla klo 21.20: Sen verran leffa yhä hiertää mieltä, että muistin jo eilen kesken katsomisen huokaisseeni, kuinka väkevästi elokuva kuvittaakaan tunteita ja tunnelmia.

Äsken löysin Veli-Pekka Lehtosen Hesarissa 25.3.2016 julkaistun arvostelun, josta löytyy paljon sekä tietoa että tulkintaa. Tässä jutun koko otsikko:

Knight of Cups on elokuva suuresta saamattomuudesta 

Terrence Malickin uutuus on elokuvaessee elämän harhailijasta. Pääosaa esittää Christian Bale