Minä ja robotit

Sattui taas niin, että sanomalehteä lukiessa nenän edestä löytyi muun muassa tämä kiinnostava juttu: Robotista tuli lempeä ja joustava työkaveri (Turun Sanomat 1.10.2016). Alion kirjoittaja, DI Sakari Koivunen, mainitsee alkajaisiksi, että tsekkiläisen Karel Čapekin näytelmässä R.U.R. (1921) esiintyy ensi kertaa sana robotti. Čapek  tunnetaan nykynäkökulmasta katsoen scifi-vivahteisista kertomuksista, joille oli ominaista pisteliäs satiiri. Koivusen lähestymistapa on toinen. Hän kantaa huolta siitä, ettei Suomessa panosteta tarpeeksi robotiikkaan. Muut teollisuusmaat ovat pudottaneet Suomen kelpo keskikastiin.  Monipuolinen juttu tarjoaa näkymiä siihen, kuinka teollisuusrobottien rinnalle on tullut lempeitä ihmisen kanssa työskenteleviä robotteja, joista yhden näin eilen tiistaina. Vahinko, etten hoksannut ottaa kivasta kulkijasta kuvaa. 

Koivusen juttu näet loppui mainioon kutsuun tulla Turun Ammattikorkeakouluun, jonka Koneteknologiakeskus yhdessä alan yritysten kanssa järjesti eilen 4.10. mahdollisuuden tutustua robotteihin. Sinnehän mentiin! Oitis osuttiin mobiilirobottiin, joka on ohjelmoitu kuljettamaan kappaleita työpisteiden välillä. Huvittavalta kuulosti, kun esittelijä puhui kantikkaasta kulkijasta kuin ihmisestä: "Nyt kun hän siirtyy paikasta toiseen, vihreä valoraita palaa. Perillä valo vaihtuu keltaiseksi. Näin hän kertoo, että nyt saa purkaa tai lastata. Punainen valo syttyy, jos hänellä on ongelma." Tämmöinen esteitä väistelvä vehje olisi kuulemma iso apu vaikkapa vanhainkodissa pyykkien hakijana ja palauttajana. Asukas voisi kutsua nappia painamalla tämän hiljaisen apulaisen hakemaan pestävät vaatteet ja viemään ne pesukoneelle. Ei muuten kerrottu, kuinka pyykit siirtyisivät pesukoneeseen, pesuaineet annosteltaisiin ja pesuohjelma käynnistettäisiin. Mutta puhtaat, kuivat tekstiilit palaisivat sutjakasti kuljettimen mukana taas asukkaan luo, kun homma olisi tehty. Mitähän kaikkia muita duuneja lempeille roboteille voisi luovuttaa tai on jo siirretty.

Ainakin ruohon leikkuu ja sisätilojen imurointi hoituu jo nykyisellään parin hyvän tuttuni luona. Ja kummassakin huushollissa hissukseen uurastavaa laitetta katsellaan lempeästi ja puhutellaan kuin elävää olentoa.

Itse olisin toivonut jo eilen näkeväni livenä semmoisen pikkuisen robottihobbitin. Moisia kuulemma esitellään pian Turussa Hansan kauppakeskuksessa. Kukaties joskus minäkin jumppaan väsymättömän robotin ohjaamana, toistaiseksi sentään vielä ihan oikean naisihmisen opastamana talvikeskiviikkoisin, jos ohjaaja on pysynyt terveenä (!).

Mahdollinen tulevaisuus olisi tämäkin: viereisen kuvan mukaisesti robotti pitää hyvänä, ettei esimerkiksi vanhus näänny kosketuksen puutteesta. Huh-huh! Tai robotin sylissä voisi kulkea kuin muinoin lapsena jonkun aikuisen kyydissä.





Ihmeellisiä asioita kehitellään maailmalla ja meillä.

Kun joskus mietin muutoksia, joihin olen kummasti sopeutunut muutamassa vuosikymmenessä, melkeinpä odotan, että vosin tehdä tuttavuutta myös lempeän robotin kanssa.