Koska olen lukenut useita Morrisonin teoksia, en tarvinnut suosituksia ostopäätökseen. Silti liitän tähän tekstin, jolla e-versiota mainostetaan:
Morrisonin uutuus tutkii lapsuutta.
Nobelistin niukka, terävä ja paljastava romaani äidin ja tyttären suhteesta, lapsuuden merkityksestä ja syyllisyyden taakasta.
”Ei se mun vika ole. Ei mua voi siitä syyttää. En mä mitään ollut tehnyt enkä tiedä yhtään, miten siinä niin kävi. Vajaa tunti sen jälkeen kun tyttö oli kiskottu mun jalkojen välistä minä jo tajusin että jotakin oli pielessä. Pahasti pielessä. Tyttö oli niin musta että oikein pelotti."
Kun Bride syntyy, hän on "sinimusta, sudaninmusta". Vaaleammalle Sweetness-äidille tyttären ihonväri on katastrofi, ja siitä aukeaa kuilu heidän välilleen. Niin syvä kuilu, että Bride tekee pahan virheen ja tuhoaa viattoman ihmisen elämän saadakseen äidiltään huomiota. Aikuisena hän on kääntänyt ihonvärinsä voitokseen, mutta lapsuuden kokemukset eivät anna rauhaa. Kun rakkaussuhde päättyy, ja yritys korjata vääryydet menee vikaan, on Briden pakko kohdata lapsuutensa.
Toni Morrison (s.1931) tunnetaan väkevänä kertojana, joka on vaikuttanut syvästi Yhdysvaltain mustan väestön identiteetin ja historian ymmärrykseen. Morrison sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1993.
Teoksensa Morrison omistaa Sinulle, siis kaiketi jokaiselle kirjan lukijalle. Nyt kirjan luettuani mietin omistuksen perimmäistä tarkoitusta. Ehkä jokaisen lukijan olisi hyvä pohtia, millä silmin katsoo muita ihmisiä ja etenkin lapsia. Lisäsysäyksen pohdiskeluun saa aukeaman seuraavalta sivulta, johon on painettu ote Luukkaan evankeliumista 18:16: Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä. Myötätunto herkkänä lukeminen jatkuu.
Vaikka tarkastelukeskus ensi alkuun on äidissä ja hänen sinisenmustassa vauvassaan, taustalta häämöttävät mustan väestön orjuuden varjot. Tuntuu kuin äiti katsoisi lastaan niin kuin isännät ovat katsoneet orjiaan. Ihonväri ratkaisee. Äiti ei imetä, ei koske. Tyttö, Lula Ann, on nääntyä kosketuksen puutteeseen. Saadakseen äidin hyväksyntää hän on valmis jopa hurjaan valheeseen, johon aikuiset lasta ohjaavat. Yksissä tuumin oppilaita valmennetaan todistamaan oikeudenistunnossa. Lula Annin tyyni todistus vahvistaa opettajan syylliseksi, mikä saa äidin paisumaan ylpeydestä. Äiti ottaa lastaan kädestä ja palkitsee muullakin tavoin. Mutta, mutta - tyttö tietää tehneensä väärin eikä voi unohtaa asiaa, vaikka on onnessaan äidin huomiosta.
Kun Lula Ann näkee, mitä vuokraisäntä tekee vaikeroivalle pikkupojalle, äiti hätääntyy ja kieltää puhumasta asiasta kenellekään, ettei äitiä ja tytärtä häädettäisi. Lapsi saa kantaakseen kauheita taakkoja niin kuin moni musta orjuuden ajoista asti.
Pian kuitenkin koittaa aika, jolloin Lula Ann häipyy äitinsä ulottuvilta, vaihtaa nimekseen Bride ja oppii valkoisen pukeutumisen voiman. Hän on häikäisevän kaunis, luo oman meikkisarjan, menestyy ja vaurastauu. Elämä hymyilee, löytyy upea poikaystävä Booker.
Yhtäkkiä kaveri häipyy. Bride yrittää sovittaa valheensa, onnistumatta, sillä vankilasta vapautunut opettaja murjoo anteeksi pyytäjän. On pakko alistua hoitoihin ja vetäytyä sairastamaan. Booker kaihertaa mielessä, kroppa tuntuu kutistuvan ja vetäytyvän lapsen kaltaiseksi. Vihje Bookerin mahdollisesta olinpaikasta kirvoittaa toimeliaaksi. Bride säntää Jaguaarillaan matkaan, jolta ei ole paluuta entiseen. Booker löytyy, mutta potee yhä oman isoveljensä joutumista pedofiilin murhaamaksi eikä hevin hellitä surustaan. Bride kakistaa kuuluville väärän todistuksensa.
Äkkinäinen katastrofi muuttaa sekä Bridea että Bookeria. Yhdessä ruvetaan huolehtimaan miehen tädistä, kun tämä on pelastettava palavasta talosta. Pikku hiljaa kammottavimmatkin salaisuudet tulevat lausutuiksi ääneen. Toipuminen alkaa. Enää ei ole paluuta entisiin kuvitelmiin eikä halua glamouriin. Bride tapaa pitkästä aikaa äitinsä. Ja kuinka ollakaan, äitikin alkaa muistaa. Hän myöntää, että on ollut tytölle ankara ja että oikeudenkäynnin jälkeen tytöstä oli utllut hankala. Äiti purkaa itsekseen oman mielensä painolastia. Mutta ei myönnä olleensa ainakaan kovin paha äiti, sillä hän lausahtaa vahingoniloisesti, että odottakoon vaan, mitä Bride itse tulee tekemään, kun pian saa oman lapsen. Viimeiseksi äiti vielä huikkaa:"Onnea vaan ja Luoja lasta auttakoon."
Ehkä turhan tarkkaan tuli kerratuksi luettua. Uppouduin näet lukemaan tarinaa niin, etten vieläkään ole siitä irti. Mietin edelleen, mitä hylkääminen voikaan aiheuttaa. Entä mistä kumpuaa pedofiilin hinku lapsiin kuulematta, näkemättä näiden hätää. Onko maailmassa mitään tai ketään, joka auttaisi lapsia, kun ihmiset ovat lapsille vaaraksi? Luojakin tuntuu heidät hylänneen, sillä kauhu-uutiset paisuvat paisumistaan...
Lisäksi:
Aino Isojärven arvostelu Morrisonin viimeisimmästä kirjasta ilmestyi Kainuun Sanomissa 10.3.2016.
Blogitekstejäni tämän nobelkirjailijan muutamasta aiemmasta teoksesta löytyy näistä linkeistä:
http://akanvirtaa.blogspot.fi/2012/01/nyt-morrisonia.html
http://akanvirtaa.blogspot.fi/2014/09/veli-ja-sen-sisko.html
http://akanvirtaa.blogspot.fi/2015/06/toni-morrisonin-rakkaus-hitaasti-luettu.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti