Talvikauden avaus

Tervetuloa luminen talvi!
On sitä odotettu. Pitkästä aikaa mökillä käydessä oli aihetta juhlatunnelmiin, sillä vesijohtokaan ei ollut jäässä. Helpotuksen huokaisulla kuitattiin tällä kertaa uhka, johon on totuttu varautumaan tammikuun pakkasissa. Huojennuksen ja kauniin maiseman kunniaksi valaistiin hämärtyvää pihaa roihuin, joita ei enää ollut syytä säästellä.  Muutaman tunnin tätä iloa piisasi. Sähkötuikut saivat jatkaa joulun tunnelmaa aamuun asti, ennen kuin ne käärittiin talteen odottamaan loppuvuotta.

Runsaan parin viikon tauko mökkikäynneissä oli lennättänyt pihalinnut muualle tutkimaan ruoka-astioita. Tässä pihassa iso astia ammotti tyhjänä, kunnes kipontäyttäjä kiiruhti hommiinsa. Alkuun oli perin hiljaista. Mutta jo tänään aamupäivällä viesti uusista syötävistä oli kiirinyt, ja kävijöitä saapui. Niitä riitti tepastelemaan niin oksilla kuin maassa.

Siivekkäitä singahteli lähistöllä silloinkin, kun vaanin oksien suojassa kuvaustarkoituksissa. Eivät antautuneet vaaraan. Olikohan punainen takkini linnuille perimmäisen vaaran merkki? Joskus tosin on tuntunut, että ne melkeinpä tuntevat ruokkijansa. Silti yksikään tipu ei rohjennut napata siemenen siementä, vaikka seisoin aivan hiljaa aloillani. Kun häivyin, vilske alkoi taas.

Jos isosta ruokinta-astiasta loppuu herkkuseos, täydennysta sopii nokkia talipalloista. Niistä pari umpijäistä oli yhä tallella, kun aloin täyttää kehikkoa sisätiloissa, jotta jäisetkin pallukat ehtivät sulaa.

Mainio havainto oli tehtävissä tyrnipusikosta. Sieltä olivat marjat melko tyystin hävinneet. Terkkuja sille lintutietäjälle, joka taannoin lohdutti, että kyllä linnut syövät tyrnimarjoja, kunhan osuvat löytämään ne. Lisäisin vielä sen, että parempien marjojen puutteessa. Loppukesästä näet ties mikä parvi putsasi suit sait mökkipihan aroniapuskat. Itse en ehtinyt lainkaan kerätä satoa. Onneksi pääsin poimimaan sukulaisten aronioita ja keräsin riittävästi tätäkin marjasorttia. Osaan sitä myös käyttää, vaikka moni oudostelee aronian makua.

Oiva visiitti talvisessa maastossa komeiden pihakuusten katveessa herätti ihmeekseni jo ajatuksia keväästä ja ulkoaskareista. Ykskaks oivalsin, että nämä tutut kuuset taitavat olla juuri sitä Picea abies -lajia, johon viikko sitten tutustuin Skellefteåssa hääjuhlareissulla. Näitä samaisia puita Gustaf on käynyt katsastamassa ja kaatamassakin pari kolme vuotta sitten. Silloin tämä isänsä tavoin metsät hyvin tunteva ruotsalainen ohjasi minutkin ymmärtämään, ettei pihapiirin puustoa sovi tarkastella samoin kuin talousmetsää. Lajikirjoa on syytä suosia, sillä tällaiselta plätiltä ei mitään tukkipuita korjata. Nyt tietty lohko on pyhitetty Gustafin koivikoksi, jonka vointia hän muistaa kysyä ja käydä joskus jopa katsastamassa. Lisäksi lehtipuista löytyy ainakin haapoja, leppiä ja pajuja. Yhden lehtikuusenkin olen istuttanut, mutta se ei ainakaan viime kesänä voinut kovin hyvin.

Kunpa lumiaika saisi jatkua pitkälle maaliskuuta. Mitenkähän pihan kasvit selviävät tästä talvesta? Viime talvi näet rusikoi pahan kerran arkoja istutuskasveja ja arimmat kuolivat, koska puuttui lumipeite paukkupakkasten iskiessä. Sama tilanne toistui taannoin pakkasen hipoessa pariakymmentä miinusastetta. Kylmää tosin kesti vain tovin, joten kai on toivoa kasvien säilymisestä ainakin toistaiseksi. Onneksi metsän puut sentään kestävät vaihteleviakin olosuhteita. Taas kerran huomaan, että komeat kuuset totta tosiaan sopivat tämän mökkipihan nimikkopuiksi.