Populismitietoa på svenska

Helmikuun alussa Jan-Werner Müller ja hänen kirjansa populismista osui silmiini Tommi Melenderin Antiaikalainen blogista. Jutun otsikko kuuluu näin: Hoitokeinoja aikalaisahdistukseen.

Tekstistä löysin omiakin ahdistuksen aiheitani. Niihin en kuitenkaan ole osannut etsiä kunnon hoitokeinoja, ennen kuin Melender tarjoutui oppaaksi. Monien muiden lailla minua kauhistuttaa populistinen suunsoitto, tosiasioiden vääristely, mellakointi ja - mikä pahinta - suomalaisen lainsäädännön muokkailu yhä raskaammin esimerkiksi maahanmuuttajien ja työttömien vastaiseksi. Muutos on ollut nopea. Kukaan tuskin enää erehtyy esittelemään Suomea maana, jossa kaikista yritetään pitää huolta. Mihin meidän lintukotomme hävisikään? 

Yritän päästä jyvälle pahoista muutoksista ja niiden torjunnasta. Apua uskon saavani luotettavista tutkimuksista, kuten Princetonin yliopiston valtio-opin professorin Jan-Werner Müllerin vuonna 2016 julkaistusta teoksesta What is Populism?.  Siteeraan alkajaisiksi Melenderin esseetä perusteluksi kirjan pikatilaukselle Vaski-kirjastosta:

Populismin erottaa muista demokraattisen yhteiskunnan poliittisista virtauksista avoin antipluralismi. On vain yksi kansa ja tällä kansalla vain yksi tahto, ja niitä ilmentävät yksinomaan populistit. Eliitit ja eliittien lellikit, kuten etniset ja seksuaaliset vähemmistöt eivät kuulu ”oikeaan kansaan”.
Asiaa ei muuta se, että kansan enemmistö ei likimainkaan asetu populistien taakse vaaleissa ja mielipidekyselyissä. Populistit ohittavat vaalitulokset ja gallupit vetoamalla ”hiljaiseen enemmistöön” tai ”unohdettuun kansaan”, joka ei saa ääntään kuuluviin tai on niin pettynyt poliittiseen järjestelmään että on vieraantunut siitä.
Malliesimerkin tällaisesta retorisesta kiertoliikkeestä tarjoavat Donald Trumpin väitteet. Hän selittää Hillary Clintoniin nähden pienempää äänisaalistaan miljoonilla laittomilla äänestäjillä. Epäedulliset mielipidekyselyt ovat puolestaan ”valeuutisia”. Müller tähdentääkin, että populistien päätä on mahdoton kääntää empiirisiin faktoihin vetoamalla. He turvautuvat retorisiin kiertoliikkeisiinsä.
Yksi hämmästyttävimmistä piirteistä populismissa on sen kannattajien lähes täydelliseltä vaikuttava sokeus omien johtajien korruptiolle. Trump lupasi kuivata Washingtonin suon, mutta nimitti hallitukseensa monimiljonäärejä ja heidän aseenkantajiaan.

Koska Vaski-kirjaston valikoimista Müllerin kirja löytyi vain englannin- ja ruotsinkielisenä, luku-urakkaan oli ryhtyminen ruotsiksi, kun englanti ei aukeaisi ruotsinkaan vertaa. Hankalaa oli. Lisäkierroksia lukemiseen toi tiukka aikataulu. Jonotetun kirjan laina-aika umpeutui heti Kittilän-matkani jälkeen. Puhtia lukemiseeni sain yllättäen, kun yksi porukastamme, asiantunteva kunnallispoliitikko, ilmoitti heti tavattaessa, että hän pohdiskelee vakavissaan populismia. Ei siinä muiden auttanut kuin sopeutua muutaman kerran kuuntelemaan, mitä me kaksi höpötimme, kun olin taas tajunnut jotakin Müllerin tutkimustuloksista. Opin myös sen, ettei kiire sovi alkuunkaan ymmärryksen kartuttamiseen. Pahitteeksi ei olisi lukea kirja uudestaan, kunhan se on suomennettu. Pitäisi myös tarttua kotimaiseen historiantutkimukseen, vaikkapa Henrik Meinanderin tutkimukseen Tasavallan tiellä: Suomi kansalaissodasta 2000-luvulle. (2012). Se teos mukanaan tämä juttukaverini saapui Kittilään. Ja minä nappasin häneltä kirjavinkin.

Myös entistä tiiviimpi sanomalehtien lukeminen on avuksi, ettei joudu populismin leviämisen takia paniikkiin, vaan ymmärtäisi, kuinka vaaleissakin yhä voi vaikuttaa. Äänestäjän ei pidä viehättyä populistien seireenikutsuista, vaan olla mukana torjumassa heidän etenemistään. Omaa blogitekstiä varten tekemissäni nettihauissa huomasin ilokseni, että Helsingin Sanomissa julkaistiin jo 9.6.2016 Anna-Liisa Kauhasen  pääkirjoitus, jonka sytykkeenä on ollut tuoreeltaan Müllerin kirja. Luen nykyisin Turun Sanomia ja muita kotikulman lehtiä enkä vakituisesti Hesaria, joten ohi meni Kauhasen juttu. Sen otsikko olisi herättänyt minutkin lukemaan koko jutun:

Miksi populismia on niin vaikea ymmärtää?

Populismin ydintä ovat moniarvoisuuden hylkääminen ja tavat käyttää valtiovaltaa eri mieltä olevien vaimentamiseen.

Kunnallisvaalien kynnyksellä ja keskellä kiivasta SOTE-väittelyä on syytä kertoa, että kävin äänestämässä ennakkoon ja tiesin hyvin, kuinka tuli toimia. Vaalipäivänä olen Oslossa. Siellä en mieti populismia, vaan nautin sikäläisistä nähtävyyksistä ja hyvästä seurasta matkakumppanina hyvä ystävä opiskeluvuosista asti. Täältä tullaan, Sonja ja Gustaf!