perjantai 26. toukokuuta 2017

Virvatulta tavoittamassa

Useita Panu Rajalan kirjoittamia elämäkertoja luettuani ja ne eloisiksi havaittuani ostin epäröimättä myös uusimman, Eino Leinoon keskittyvän, kun Elisa Kirjan tarjous ilmaantui sähköpostiin. Elämäkerta on saanut osuvasti nimekseen Virvatuli, Eino Leinon elämä. En kaivannut mainosta vahvistamaan ostopäätöstä. Tämä WSOYn esittelyteksti sopii kuitenkin hyvin sytykkeeksi mittavaan luku-urakkaan:

"Ruislinnun laulu korvissani, / tähkäpäiden päällä täysi kuu; kesä-yön on onni omanani, / kaskisavuun laaksot verhouu." Nocturne
Kirjailijaelämäkertojen mestari Panu Rajala kirjoittaa tuoreella otteella Suomen rakastetuimmasta runoilijasta Eino Leinosta.
Eino Leino (1878-1926) oli runoilija isolla R:llä. Hän oli kansakunnan boheemi, joka eli kiihkeän elämän aikana, jona Suomi kiehui niin poliittisesti kuin kulttuurisesti. Panu Rajala kertoo myyttiä ravistellen Eino Leinon elämästä: aatteiden hurmasta, rakkauden välkkeestä, taiteen palosta. Tutuksi tulevat niin Päivälehden piiri kuin taiteilijaravintolat, joissa Leino piti hovia Axel Gallenin, Jean Sibeliuksen ja muiden kanssa. Tutuksi tulee myös Leinon sisin, jota aatokset raastoivat eri suuntiin. Eikä pidä unohtaa suomalaista maaseutua, jonka helmoihin Leino, tuo "jumalien suosikki ja tuhlaajapoika" säännöllisesti palasi.
"Upposi mereen unteni kukkivat kunnaat. / Mies olen köyhä: kalliit on laulujen lunnaat.
Kaikkeni annoin, hetken ma heilua jaksoin, / haavehen kullat mieleni murheella maksoin." Elegia
--
Tiedostomuoto: E-kirja (EPUB, vesileimattu)
Kategoria: Tietokirjat / Historia ja elämäkerrat
Kirjailija: Panu Rajala
Kustantaja: WSOY
E-kirjan julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 523
ISBN: 9789510424056
--
Pari vuotta sitten Rajalalta ilmestyi romaanin muotoisena Intoilija. Se kertoo I. K. Inhan vaiheista niin puhuttelevasti, että kirja päätyi Finlandia-ehdokkaaksi. Palkinto jäi saamatta. Tuskin sentään siksi, että teos herätti kohun. Viittaan siihen tässä blogijutussani. Jotkut pitivät pahana, ettei Rajala ollut merkinnyt näkyviin lähdeviitteitä. Aiheesta väiteltiin tulisesti.

Eino Leino -kirjastakaan ei löydy lähteitä alaviitteisiin kirjattuina, mutta runsaat tiedot viitteistä ja lähteistä ovat listattuina luku luvulta sivulta 422 alkaen minun käyttämässäni e-versiossa. Ensi kertaa löysin nyt lukujen otsikotkin, joiden puuttumista olen usein harmitellut. Kaiken kukkuraksi Eino Leinon tuotantoa on liitetty mukaan sekä alkuperäisinä teoksina että suomennoksina. Myös muu käytetty kirjallisuus on saanut tilaa jaoteltuna painettuihin ja painamattomiin lähteisiin akateemiseen tapaan. Aivan verraton on runsas kuvaliitteistö julkaisun lopussa. Formaattia on kehitetty, sillä sain kaikki kuvat vaivatta auki. Joskus aiemmin, esimerkiksi Orhan Pamukin Istambul-kirjassa, kuvista löytyi mainintoja ja pitkästi tekstiä, mutta lukulaitteeni tai käytetty e-kirjaformaatti ei kuvia avannut. Mikä harmi!

Saamastaan Inha-kritiikistä huolimatta Rajala ei - onneksi - näytä menettäneen lukijaa palvelevaa otettaan, sillä maininnat kulloisestakin lähteestä on nivottu luontevaksi osaksi tekstiä tähän tapaan:
L. Onerva kuvaa elämäkerrassaan Eino Leinon äitiä sanoilla »pehmeäluontoinen, enkelimäinen olento, talon hyvä hengetär, aina herttainen, hiljainen ja ystävällinen, runoutta suosiva ja hieman epäkäytännöllinen». Tässä on tietysti Einon omien muistojen kultaa, mutta Onerva kuuli myös hänen veljiensä kertomuksia. Pariskuntaa luonnehtivat vastakkaiset ihanneominaisuudet: heissä yhtyi miehen voima ja aktiivisuus sekä naisen kärsivällisyys ja lempeys.   
 Äidin kirjeistä pojilleen näkyy harjaantumattomanakin elävä ja rikas kieli, jonka perusteella on otaksuttu, että »leinolaisessa säkeessä ei soi vain suomalainen äidinkieli, vaan myös sananmukaisesti äidin kieli», kuten Tellervo Krogerus on täsmentänyt. (28.)
--
Eino Lönnbohm ei siis suinkaan tullut tyhjiöstä, hänellä oli vahva kulttuuritausta ja rikas virikekenttä perustanaan. Isä arvosti ja kannusti hänen varhaisia runokokeitaan, äiti harrasti runoutta ja seurasi lastensa edistymistä ja ihaili heidän kykyjään halki elämän. Eino oli erikoisasemassa, lahjakkain kaikista. Veljet opastivat nuorinta kouluissa ja edistivät myöhemminkin hänen uraansa monin tavoin. Neljä vuotta Einoa vanhempi veli Artturi, lähin leikkitoveri ja vankka maanmittari, on antanut L. Onervalle maalauksellisia kuvauksia Hövelön sivistystahdosta ja vilkkaasta seuraelämästä kuin myös poikien leikeistä ja souturetkistä. Eino oli niin hyvissä lähtöasemissa kuin pohjoisen poika saattoi olla 1800-luvun lopun taloudellisesti ja henkisesti viriävässä Suomessa. (29.)
Toistaiseksi Rajalan Virvatuli-teos tuntuu saaneen perin myönteistä palautetta, kuten näistä kritiikeistä voi päätellä: IltaSanomat; Aamulehti; Helsingin Sanomat; Keskisuomalainen.
Ennestään monia kirjoja ja tekstejä Leinosta lukeneena tunnustan, että vasta tämän elämäkerran myötä tavoitin Leinon juuri sellaisena kuin hän lienee ollut. Kuvasta ei ole karsittu eikä siloiteltu pois särmiä eikä loppuvuosien resuisuutta, ei sinne tänne virvatulen lailla lepatteluakaan. Etualalle kohoaa miehen hämmästyttävä tuotteliaisuus ja sanataituruus. Paljon kirjoittaneelta ilmestyi niin unohduksiin painuneita tekstejä kuin yhä voimansa säilyttäneitä luomuksia. Monesti emme kai edes huomaa, että toistamme Leinon runosäkeitä, jotka elävät osana yhteistä kieltämme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti