keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Aimo annos Bo Widerbergiä

 Parisen vuotta sitten luin klassikoiksi luonnehdittuja rikosromaaneja 1960 - 70-luvun Ruotsista. Silloin Maj Sjöwall ja Per Wahlöö kirjoittivat kirjan vuodessa, kunnes koossa oli kymmenen opusta ja - Per kuoli. Murheellista.
Kirjat ovat pitäneet kutinsa, niihin jää yhä kiinni. Niinpä luin koko satsin på svenska.

Muutama alkuperäinen teos on elokuvattu, niistä parhaaksi on mainittu Bo Widerbergin Mannen på taket (1976), Widerbergin ainoa Beck-filmatisointi. Alkuteos on nimeltään Den Vedervärdige mannen från Säffle (1971). Se on se teos, jonka olen kuunnellut äänikirjana. Asia varmistuu avamalla linkki ja selaamalla juttu loppuun. Leffa on saanut suoraan tapahtumien ytimeen johtavan nimen, selkeämmän kuin kirjassa.

Innostuin klassikkosarjasta niin, että hakemalla hain etenkin Widerbergin tekemää leffaa, sillä pari muuta katsottuani hylkäsin enemmät yritykset. Leffa löytyi Elisa Viihteen CMore-maksukanavalta. Samoin muutama muu Widerberg-ohjaus. Kympillä olen nyt katsonut toistakymmentä elokuvaa ja lopettanut jo enemmät maksamiset. Ensi tiistaina yhteys katkeaa.

 Widerberg noudattaa Sjöwallin ja Wahlöön arkista tapaa tarkastella poliisin työtä. Aamu komisario Martin Beckin kotona tuntuu apealta. Vaimo häälähtää näkyvissä, muttei paljoa puhuta. Mies lähtee junalle, sillä hän ei omista eikä aja autoa. Työpaikalla on alkuun hiljaista. Koko yön töissä ollut Rönn hankkii kotiin nukkumaan lähtöä, kun tulee hälytys Sabbastbergin sairaalaan eikä nukkumaan pääsystä tule mitään.

Katsoja on jo päässyt näkemään, kuka sairaalan sängyssä valvoo ja mitä hänelle tapahtuu: äkkihyökkäys potilaan palatessa vessasta. Poliisien ehtiessä paikalle näkyy verta yltympäriinsä. Alkaa kyseleminen, keitä on näkynyt, mistä iskijä on tullut ja sitä rataa. Aamun edetessä Martin Beckin ryhmän muita jäseniä ilmestyy töihin ja rikospaikalle. Kirjoista tutut nuorehkot poliisit tarttuvat rivakasti toimeen. Beck jakaa tyynesti tehtäviä porukalleen ja lähtee itse tapaamaan vainajan leskeä. Jännitys alkaa tiivistyä, kun kuuluu laukauksia.

Verkkaisen aamun tunnelmat vaihtuvat kiivaaseen juoksenteluun siltä osin kuin ollaan sairaalan liepeillä, jonne ampuja tähtää. Hän vaanii lähikatolta. Muutakin tapahtuu.

Pikku hiljaa kirkastuu, kuka ampuja voisi olla ja miksi hän ampuu poliiseja, ei muita. Seuraa huimia kohtauksia. Jäljittämiseen osallistuu pari helikopteriakin. Niiden toimet on ollut helppo kuvata kirjassa, kun taas Widerberg tiettävästi päätyi lähes katastrofiin Odenplanilla toisen helikopertin rysähtäessä alas ihmisiä täynnä olevalle aukealle.

Loppuratkaisusta Beck ei selviä ehjin nahoin. Kohtaukset kerrostalon seinällä ja katolla ovat varmasti olleet hankalia myös filmiryhmälle. Niitä ei venytetä yhtään loppuratkaisua pidemmälle. Elokuvan näet päättyy ilman minkäänlaisia selityksiä. Katsoja jää ihmettelemään elämän äkkikäänteitä ja poliisin työpäivän rajuutta. Kaiken verenvuodatuksen ohessa ammattilaiset selvittävät nopeasti, kuka teurasti poliisipotilaan sänkynsä viereen ja päätyi vielä ampumaan. Syitä paljastuu useita pitkältä ajalta. Olennaista on se, että poliisikunnassa on tunnettuja mätämunia, natsiottein virkatehtäviään hoitavia kiduttajia. Tämmöisten käsiin sattumoisin joutuessaan esimerkiksi diabeetikko on niin heikoilla, että kuolee. Tapahtuma huutaa kostamista.

Sekä Sjöwall ja Wahlöö että Widerberg ovat olleet liikkeellä näyttääkseen, kuinka rikosten taustalta löytyy raskasta epäoikeudenmukaisuutta ja yhteiskunnan vinoja rakenteita. Vielä vuosikymmeniä myöhemmin lukija-katsoja pääsee jyvälle heidän eetoksestaan ja elää mukana tarinassa.

Hurja on myös Ormens på Hälleberget -elokuva, joka pohjaa samannimiseen Torgny Lindgrenin romaaniin. Tästä pääsee blogijuttuuni kirjasta.

Elokuva tekee oikeutta Lindgrenin kirjalle, vaikka sen erikoislaatuisesta kielestä ei ole jälkeäkään. Leffa puhuu kuvin, vähät repliikit ovat yleisruotsia.

Henkilöhahmot piirtyvät kohtalokkaiksi, olipa kyse äveriäästä kauppiaasta, tämän pojasta tai köyhistä, tietämättömistä torppareista. Katsojassa viriää lähes raivo, kun räikeästi jopa Raamattuun vedoten kauppias perii velkoja korkoineen ja alistaa naiset maattavikseen. Lapsia syntyy, muttei kauppias tunnusta niitä omikseen, vaan sopii kirkkoherran kanssa asiat niin, että voi maata jopa oman sisarpuolensa. Siinä nykyajan #metoo -kohun tyrskyihin taustoja 1860-luvun nälkävuosien Västerbottenista!

Muistissa-teoksesta panin merkille, että aiheen Ormens väg på Hälleberget -kirjaan Lindgren on saanut omassa suvussaan perimätietona kulkeneesta tarinasta. Kirjan ja samalla myös elokuvan nimi viittaa siihen, miten kauppiaat luikertelivat kuin käärmeet kukkulalle rakennettuun mökkiin. Kumeasti maanvyöryyn ja sen myötä tuhoon loppuu luikertelu.

Elokuvan päätteeksi esitetään vielä arkistojen kätköistä löytynyt kirjallinen dokumentti todella tapahtuneesta maanvyörystä 1860-luvun lopun Västerbottenissa.

 Viimeisin Widerberg-leffani Kvarteret Korpen (1963) kertoo parikymppisestä Andersista, hänen vanhemmistaan ja kotikorttelistaan köyhine asukkaineen. Anders kirjoittaa, pääsee Tukholmaan näyttämään käsikirjoitustaan, muttei kirja vielä kelpaa julkaistavaksi. Pettymys kirvelee, ei sentään tyystin nujerra.

Katsoja näkee Andersin silmin asuinympäristön Malmön sataman lähellä 1936. Juopottelevaa, hienostelevaa isäänsä poika katselee melko ymmärtäväisesti, muttei rupea itse juomariksi, vaikka isä siihen opastaa.Yksi yhdessä hankittu humala näyttäisi riittävän.

Arvioinneista luin, että elokuvaihmiset äänestivät 1995 Kvarteret Korpenin parhaaksi ruotsalaisfilmiksi kautta aikojen. Kuuluu olleen niin kova paine tönäistä Ingmar Bergman alas jalustaltaan, että tämmöinen ratkaisu tulla tupsahti. Tuore katsomiskokemus antaa aiheen suuresti epäillä tuon kokoista palkitsemista, vaikka mielelläni seurasin oivallisesti kuvattua ja kerrottua tarinaa.

Hauska oli havaita, että muistin Tommy Bergrenin nimen jo leffaa katsellessani. Kauan sitten näin Widerbergin Elvira Madiganin (1967) . Siinähän samainen Tommy miespääosassa ihastutti katsojia yhtä lailla kuin Pia Degermark nimihenkilönä.

Tässä vielä kuva Tommysta 1960-luvun alun kuosissa Korppikortteli-elokuvan roolissaan.



Ei kommentteja: