Torgny Lindgrenin ruotsi koettelee

Yritys pitää yllä hiipuvaa ruotsin kieltä tuuppasi minut ostamaan Torgny Lindgrenin 59-sivuisen teoksen Ormens väg till hälleberget. Se maksoi vajaat 9 euroa e-kirjana. Hinta, lyhyys ja ruotsinkielisyys ratkaisivat valinnan, sillä ennakolta en tiennyt kirjasta mitään. Hitaasti eteni lukeminen, koska pian selvisi, ettei tästä tekstistä selviä millään normaaliruotsilla. Olisipa saatavilla myös kunnon suomennos! Sellaista kaipasin, mutten ole löytänyt.

Alkusivuilla valaistaan, kuka Torgny Lindgren on ja mitä hän on kirjoittanut. En heti paneutunut niihin sivuihin. Mutta luettuani koko kirjan mies kiinnostaa niin, että etsin hänestä myös nettitietoja. Ruotsin akatemian sivuilla mainitaan hänet tuoli 9:n haltijaksi ja selvitetään muitakin meriittejä. Erityisesti hänen käyttämäänsä omaperäistä kieltä ylistetään. Se on sekoitus Lindgrenin kotiseudun vanhaa murretta, Raamatun kieltä, omia sanaluomuksia ja jykevästi eteneviä lauseita. Musiikkia tuntevat voisivat havaita kielikuvioissa musikaalisia elementtejä, samoin kuin koko tarinan juoksutuksessa tarkoin punnittujen välivaiheiden kautta kohti huimaa, sinfonista loppumyllerrystä.

Lukemisen päästyä kunnolla vauhtiin en enää muistanut, mitä sanotaan esipuheen tapaisessa liitteessä. Niinpä luin sen uudestaan. Kyseessä lienee todellinen tai kuviteltu dokumentti, jonka sanotaan löytyneen Västerbottenin läänin talousseuran sihteerin vuosiraportista 1882. Tekstissä kerrotaan 1870-luvun puolimaissa tapahtuneesta luonnonkatastrofista, josta paikkakunnan ihmiset olivat  puhuneet kuka mitäkin. Valtavasta maanvyörystä on ollut kyse, koska siitä näkyy maastossa jälkiä. Mitään enteitä Ihmiset eivät olleet havainneet, vaan pitivät tapahtumaa yhtäkkisenä Jumalan tahdon ilmauksena.

 Panin merkille, että raportti on allekirjoitettu tasan sata vuotta ennen kuin Ormens väg på hälleberget (1982) ilmestyi. Siitä tuli Lindgrenin läpimurtoromaani, monin palkinnoin kruunattu. Ymmärsin pikku hiljaa jo lukiessani, että ulottuvilleni oli osunut  harvinainen,  jylhä teos.  Vaikka tiedän, etten referoimalla tee oikeutta Lindgrenin teokselle, kuvaan  sisältöä lyhyesti. Itse tarina alkaa näillä sanoin:

Vårherre, är honom, Karl Orsa bonden och handlarn, du ville begrava den där gången då du slet sönder Kullmyrliden oppå det där viset, eller var det mig och mitt hus och Johanna? Och barna som hade olevat?

Kyselijä ja tarinan kertoja on Johan Johansson, Janiksi puhuteltu. Hän kertoo syntyneensä 1849, samana vuonna, jolloin hänen isoisänsä Alexis hirttäytyi kauppias Ol Karlin mäntyyn, kun oli menettänyt tälle loputkin metsästään. Perhe vajosi kauppiaan torppariksi.

Tässä asetelma: Jumala taivaassa, kauppias kuin jumalan sijainen maan päällä ja perheen niskassa, tapahtumat väistämättömiä. Perheen velat kauppiaalle kasvavat kasvamistaan. Vuokrarahojen ja velkojen vastikkeeksi torpan tyttären, Janin äiti-Tean, sitten tämän tytär-Evan, lopulta Janin vaimon, Johannan, on pakko suostua kauppiaan käytettäväksi. Velat ja köyhyys periytyvät vääjäämättä. Naisten musikaalista lahjakuutta, soitto- ja laulutaitoa, hyödyntävät lähes maksutta muutkin kyläläiset kuin kauppias.  Tämä ei tunnusta Tean, ei Evan, ei Johannan synnyttämiä lapsia omikseen. Kirkonkirjoista löytyy etenkin Tean kuuden lapsen isän kohdalla merkintä  'okänd'.

Kaikkiaan tapahtumat yltävät kolmen sukupolven ja kauheiden nälkävuosien yli. Ennen pitkää torppaan asettuu mies, Jakob, joka auttaa Teaa talonpidossa, uurastaa miesten töissä ja hankkii myös vuokrarahoja. Mutta kauppias penkkoo Jakobin taustoja, mistä seuraa tämän vangitseminen varkauksista syytettynä. Tea on jälleen kauppiaan armoilla.

Vanhan kauppiaan kuoltua tämän poika Karl Orsa jatkaa isänsä tavoin vuokrien perimistä  ja alkaa vuosittain tuoda tupaan almanakan. Huorinpenkillä suoritetuista maksuista huolimatta velat kasvavat. Tutuksi tulee lausuma: "Det var som det var."  Kun kauppiaalle ei  kelpaa maksuksi lehmä, ei palkkaraha, miehistyvä Jani pohtii: "Vårherre, vad var din mening då du skapade krediten?" Poika ymmärtää, että "det var  mor han ville åt". (15 - 17.)

Jakob palaa takaisin, muttei ole entisensä. Töistä ei tule mitään. Karl Orsan ilmestyessä peräämään vuokraa Jakob istuu oven suussa kuin vieras.  Oberäknelig var han ju, han satt och gned sig däri blindögat, han hade fisit ihop och såg ut som i bortiblekad abborpöppel, men kanske att han var ändå en Guds underman, han ville icke hava drickan som mor bjöd ut åt honom. (25 - 26.) Mutta Jakobissa on miestä painua kauppiaan perään ja järjestää suuri näytös pakkasyössä. Hän istuu kauppiaan ison päärakennuksen piipulla lainaksi ostettu pyssy polvilla eikä tule alas. Vaivihkaa Jakob häviää jälkiä jättämättä, kunnes keväällä hänet löydetään etäisestä ladosta hirttäytyneenä. (28 - 30.)

Kauppias haluaa yhä myös kuulla musiikkia, jota Tea ja tytär Eva soittavat urkuharmonilla. Sittemmin Eva saa kauppiaalta velaksi viulun, jota saman tien kykenee soittamaan taiten. Tea menettää kaikki hampaansa 35-vuotiaana eikä enää kelpaa kauppiaalle. Niinpä tämä vaatii 15-vuotiaan Evan, oman sisarpuolensa, saapumaan kauppaan hoitamaan vuokranmaksun. Kauppias on varmistanut papilta, ettei tule syytettä, koska Evan isä on 'okänd'. Kun Tea ei vaatimukseen suostu, Karl Orsa vie mennessään viulun. Pian Eva ratkaisee asian, menee omin päin Karl Orsan luo ja palaa kotiin viulu mukanaan. Vuokra  on kuitattu.

Ennen pitkää Eva tulee raskaaksi, paisuu valtavaksi ja synnyttää niin jättikokoisen pojan, että menehtyy itse. Hän on 17-vuotias. Hupenevan perheen piina jatkuu. Jani avioituu kauppiaalla piikana palvelleen Johannan kanssa, syntyy kaksi tytärtä. Metsä- ja sahatöissä vaurioitunut Jani ei kykene kokoamaan rahaa vuokranmaksuun varsinkaan sitten, kun vammautuu töissä. Mikä ratkaisuksi?

Kauppias vaatii Johannalta samoja palveluksia kuin aiemmin talon muilta naisilta. Ja hänelle Johannakin synnyttää yhden lapsen. Yhden Tealle tekemänsä tytön, Tildan, kauppias vie mukanaan ja tekee tästä perijänsä. Tilda saa jopa kauppiaan sukunimen Markström. Jani pohtii Jobin kohtaloa ja oivaltaa, ettei Herra heitä köyhiä auta, vaan on yritettävä itse auttaa itseään. Kauppiaan saapuessa taas perimään saataviaan Jani hyökkää isoisän veitsi tanassa ja sivaltaa miestä tämän herkimpään paikkaan. Veri vuotaa, mutta kauppias selviää. Lannistumattomana hän palaa joulun aikaan 1876 ja haluaa kuulla Johannan soittamana joululauluja, kunnes sanoo: Om vi skulle taga och göra oppå, Johanna.

Jani kuohahtaa:  --om jag hade varit beredd men det var jag icke, han var onaturlig och förunderlig som ormens väg på hälleberget, och jag kramade handen som om jag hade haft kniven. Vuokranmaksu jää hoitamatta. Johanna ja Jani pohtivat kokemaansa.  Jani näkee kauppiaassa silkkaa pahuutta, mutta Johanna muistaa Raamatun sanat: "Den där illa gör, han ser icke Gud. Jani ihmettelee, haluaako Johanna puolustaa kauppiasta, johon vaimo vastaa: Ingen kan taga honom i försvar. -- Men han är ju ändå en människa.

Velkoja ei enää maksettu eikä luottoa saatu. Keväällä Karl Orsa tietää kertoa, että torpasta pitää maksaa 160 kruunun pantti. Maksamatta jättäminen oikeuttaa häätämään asukkaat. Sellainen on järjestys, josta paljon puhutaan. Aikaa on juhannukseen.

Huimassa kohtauksessa kauppias renkeineen kiipeää juhannusaamuna 1877 talon katolle.  Sitä revitään, kauppias itse heiluttaa isoa kirvestä, muttei ei ehdi iskeä. Ei myöskään pihalle ison kiven taakse pyssyineen piiloutunut Jani ehdi ampua, sillä äkkiä kuuluu mahtava kumu, kuin kokonainen vuori rysähtäisi kasaan. Maa liukuu jalkojen, rakennusten, kasvien alta - talot ja ihmiset sen mukana.  Pölyyn häviävät kauppias renkeineen, Johanna lapsineen, kaikki.  Jani yksin jää tuijottamaan polvet tutisten valtaisaan kuoppaan, josta ei erotu taloa, ei edes sen piippua. Ympyrä on sulkeutunut. Loppusanoikseen hän pohtii:
Vårherre?
Och jag skall sedan med desso mine hud omflådd varda, och skall i mitt kött få se Gud. 

Jos ymmärrän ja osaan tulkita, mitä Lindgren kirjoittaa loppuun, niin tämän tarinan Job, kaiken menettänyt Jani, uskoo näkevänsä lopulta Jumalan. Hän ei enää pohdi pahuutta, ei tuhoa, ei tappioitaan. Mutta kysymysmerkki Janin usein toistaman Vårherre-ilmauksen perässä askarruttaa. Näinkö on, ettei Herra pidäkään ammoista lupaustaan? Jani näyttäytyy sellaisena pohjoisten seutujen Jobina, joka pelkästään menettää. Vain sisarpuoli Tilda vaurastuu, sillä hänelle kauppias, pahan ilmentymä, oli testamentannut koko omaisuutensa.
--

Tässä vielä nettilöydöksiä kirjailijasta ja hänen teoksistaan:

Torgny Lindgren, född 16 juni 1938 i Raggsjö (Västerbotten). Författare. Han invaldes i Svenska Akademien 28 februari 1991 och tog sitt inträde 20 december 1991. Lindgren efterträdde språkvetaren Ture Johannisson på stol nr 9. Han tilldelades 1983 Litteraturfrämjandets stora romanpris för Ormens väg på hälleberget, 1984 Aniarapriset för Merabs skönhet, Doblougska priset 1987, Augustpriset 1995 för Hummelhonung, Gerard Bonniers pris 1999 och Selma Lagerlöfs litteraturpris 2000.

I Ormens väg på hälleberget (1982) återvände Lindgren för första gången till barndomens Västerbotten. Romanen skildrar förtryck och nöd i en västerbottnisk by på 1800-talet, men den egentliga huvudpersonen är språket. Återvändandet till barndomslandet innebar uppkomsten av ett alldeles unikt lindgrenskt konstspråk, kargt, distinkt, dialektalt, hämningslöst, galghumoristiskt och bibliskt, reducerat till ett absolut minimum. Romanen, som sedermera filmatiserades av Bo Widerberg, innebar ett genombrott i stor stil, och Lindgren är idag en av Sveriges mest översatta författare.  (http://www.svenskaakademien.se/akademien/de_aderton/torgny_lindgren)