Että näinkin voi käydä

Päätin visusti jo varhain syksyllä, että käyn katsomassa Amos Rexin kohutun avajaisnäyttelyn. Sen toteuttajat ovat Tokiosta. Sieltä täältä korviin kantautui niin näyttelystä kuin museosta pelkkiä kehuja. Kuviakin tuli nähdyksi. Itse näyttelytila kuulemma jo sai haukkomaan henkeä, saati sitten ylle vyöryvä digitaalisesti tuotettujen värien ja muotojen pyörre. En oikein ymmärrä, miksi kummassa jätin eiliseen asti tekemättä reissun Hesaan. Tajusin näet, ettei enää voi vetkutella, sillä näyttelyn aika päättyy 6.1.2019. Pidin itsestään selvänä, että pääsen ihmeitä katsomaan, kunhan marssin ovesta sisään ja vilautan museokorttiani.

Toisin kävi. Ennen puolta päivää jonoa piisasi niin, että sen pää näkyi jossain Narinkkatorilla. Vahdilta kyselin, missä tahdissa jono lyhenee. Kuulin, että ekaksi museoon otetaan 400 vierailijaa ja ehkä noin puolen tunnin tai tunnin kuluttua, kun väkeä on poistunut, pari sataa lisää. En jäänyt norkoilemaan.

Marssin liukastellen kadun yli Forumiin ja ostin itselleni nastapohjaiset Icebugit. Niillä voi kävellä myös sisätiloissa, koska nastat muka painuvat piiloon. Ne kumminkin rahisevat, mikä rasittaa ja epäilyttää. Kivilaatoilla tohdin vähäisessä määrin hipsiä tällaisilla jalkineilla, mutta jo tänä aamuna kotirapussa painelin sukkasillani alaovelle ja vasta siellä vetäisin kengät jalkaan. Ne ovat tuiki tarpeen nykykeleillä.

Stockmannilla tapasin hyvän ystäväni ja muinaisen työtoverini, mikä lohdutti. Lounastimme yhdessä. Käyköön annoskuva taiteesta muiden taidekuvien puutteessa. Lounaan jälkeen uusikaan yritys melko pitkään jonottamalla ei näet avannut Amos Rexin ovea riittävän nopeasti, sillä 16.07 Turkuun lähtevästä junasta en halunnut myöhästyä.

Tiedoksi sille tyttärentyttärelle, jolle ehdottelin taannoin yhteistä käyntiä Amos Rex -museossa ja samalla reissulla myös Oodi-keskustakirjastossa, että toteutetaan hanke kevään tullen. Tuskin tuleviin näyttelyihin enää jonotetaan ylen määrin. Eikä ainakaan Oodissa tarvitse edes lastenvaunujen kanssa tuskailla, sillä pikakäynti upeassa rakennuksessa vakuutti paikan olevan avoin kaikille. Mukavia ramppejakin pitkin voi lykkiä Ottoa vaunuissaan, kun kierrellään kirjataivaassa.

Keskikerros oli eilen suljettuna. Siellä rakennetaan yhä. Katutasolta löysin ravintolan, josta avautuu vaikuttava näkymä avaran torin yli Eduskuntatalolle.

Pohjakerroksen vessaan voi askeltaa kierreportaita tai huristella hissillä. Sekä miehille että naisille tarpeellinen paikka puhuttelee sekin väljyydellään. Eri pituisille käsien pesijöille löytyy mukavasti altaita. Veden lisäksi kahvasta vääntämällä ilmapuhallus kuivaa kädet. Ei siis paperisotkuja ympäriinsä.

 Takaisin maanpinnalle noustua suunnistin ulos pääovesta. Näkymän komeus huikaisi.

Loppujen lopuksi päivästä tuli hyvä. Opin erinäisiä asioita kuten sen, ettei voi pitää itsestään selvänä edes museoon mahtumista. On aikoihin eletty!