Tuttujen kesken Velluna tunnettu on ollut esillä lokakuussa ilmestyneen uusimman kirjansa vuoksi. Sen nimi on Kasvatus ekokriisin aikakaudella (Vastapaino 2018, sivuja lähteineen kaikkineen 186). Raportti on painava tutkimus ja puheenvuoro kasvatuksen välttämättömästä suunnanmuutoksesta aikana, jolloin ihmisten vallitsema maapallo potee kaikkialle ulottuvista ympäristötuhoista. Muutamassa päivässä luin kirjan 143 tekstisivua. Viitteisiin en ole vielä paneutunut enkä myöskään mittavaan lähteistöön.
Alkajaisiksi kirjan takakansi valistaa lukijaa näillä sanoin:
Miten toimia kasvattajana, jos ymmärtää elämänmuotomme olevan ekologisesti kestämätön? Nykyinen kasvatusjärjestelmä pitää ylikulutusta normaalina elämäntyylinä. Kasvatuksen mallina pidetään kansalaista, jonka ainoa tehtävä on olla joka hetki aiempaa tuottavampi. Ideologisena pyrkimyksenä on sitoa kasvatus- ja koulutusinstituutiot yhä tiukemmin talouden ja tuotannon välineiksi, vaikka jatkuva kulutus on ympäristön kannalta sietämätöntä. Miten tämän yhtälön voi purkaa kasvattajana? Perimmäiset käsityksemme ihmisen ja luonnon suhteesta on ajateltava uudelleen, jotta elämä jatkuu maapallolla. Myös kasvatusajattelua on uudistettava, jotta tulevien sukupolvien elämä olisi ihmisarvoista. Kasvatusinstituutioiden tehtävät pitää kyseenalaistaa. Millaisia ihmisiä me kasvatamme? Millaiseen maailmaan? Millä edellytyksillä? Veli-Matti Värri tarkastelee kasvatus- ja opetusjärjestelmän taustaa, jonka mukaan ylenmääräinen hedonistinen halu ja ylikulutus ohjaavat elämäämme. Värri pohtii, miten tällainen rakenne voidaan purkaa ja löytää viisaampi suhde luontoon ja kasvatukseen. Filosofinen kirja on kirjoitettu kasvattajille, opettajille ja kasvatusalan tutkijoille. Kulttuurikriittisenä kannanottona teos on myös maailmankatsomuksellinen puheenvuoro. Veli-Matti Värri on filosofi ja kasvatustieteen professori Tampereen yliopistossa.Teksti on pätevä johdatus kirjaan, jonka analyyseista suorastaan kuumenin. Filosofina Vellu opastaa lukijansa sellaisiin käsitteisiin, joita en ainakaan minä entuudestaan tunne. Olisi tarpeen jatkaa pohdiskelua muun muassa aiheesta 'kietoutuneisuuden ontologia ekologisen sivistyksen horisonttina'. Tekstipala on luvun 3 otsikosta. Järisyttävä on myös näkemys 'ihmisestä hajautuneena haluolentona', joka kätkee tuhoisat ydinjätteensä onkaloihin. Entä 'sosialisaatio ideologian kutsuna', 'edistys petollisena lumona' tai 'hyperobjektit ja nykyisyyden hallinnan harha'. Puolilainausmerkein osoitetut tekstit ovat alalukujen otsikoita lähes sanatarkasti pääluvuista 4 ja 5. Ne molemmat on otsikoitu vastausta vaativina kysymyksinä: Miksi olemme onkalossa? Miten päästä ulos onkalosta?
Minulla ei ole halua saati kanttia kyseenalaistaa Vellun päätelmiä, joihin hän on yltänyt kauaskantoisessa tutkimuksessaan. Yhden toivomuksen esittäisin: kunpa Vellun kirjasta ilmestyisi myös helppolukuinen versio esimerkiksi Yuval Hararin Ihmisen lyhyt historia -teoksen tapaan. Siitähän tuli jymymenestys ja herättäjä. Ihmekö, että innostuin kirjasta, minkä havaitsee tästä blogijutusta. Jotenkin helpottuneena huokaisen, että parhailla yliopisto-opettajilla on sittenkin yhä mahdollisuuksia paneutua syvältä luotaaviin tutkimuksiinsa, vaikka jyräävä tulosvastuullisuus, jatkuva rahoituksen hakeminen ja yliopistobyrokratia nostattavat esteitä. Jopa minun eläkeläisen rauhaani asti kantautuu herätyshuutoja yliopistojen kurjistumisesta muun muassa professoriliitosta.
Juuri lukemastani kirjasta herättäviä ajatuksia saaneena huokaisen ja toivotan samalla hyvää itsenäisyyspäivää. Kiitän 101-vuotiasta koti-Suomea koulutusmahdollisuuksista, joista minäkin köyhän kodin lapsena pääsin nauttimaan jälleenrakentamisen ajan Suomessa. Nyt eletään aikaa, jolloin kaikkien kynnelle kykenevien pitää suostua etsimään uutta suuntaa olemiseensa. Vellun tapaan on hyvä aloittaa kasvatuksesta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti