Tietämisen taakka

Aika ajoin olen sekä lukenut että kuullut juttuja kohdahduttavasta kirjasta nimeltä Sapiens Ihmisen lyhyt historia (2011) Sen on kirjoittanut Yuval Noah Harari. Suomennoksen on tehnyt Jaana Iso-Markku.

Kirjan mainitaan saavuttaneen kansainvälistä menestystä. Elisa Kirjan esittelyssä sanotaan, että "100 000 vuotta sitten maapallolla asui ainakin kuusi ihmislajia. Nykyään lajeja on vain yksi: homo sapiens.
Miten meidän lajimme onnistui päihittämään kaikki muut lajit? Miten metsästäjistä tuli kaupunkien ja kuningaskuntien rakentajia? Miten ryhdyimme uskomaan jumaliin, valtioihin ja ihmisoikeuksiin sekä luottamaan rahaan, kirjoihin ja lakeihin? Miksi alistuimme byrokratialle, aikatauluille ja kuluttamiselle? Ja millaiseksi maailma on muuttumassa?
Mullistava teos käy läpi koko ihmisen historian, aina ensimmäisistä maan kamaralla kulkeneista ihmisistä kohti nykypäivää. Lajimme kehitykseen on vaikuttanut useita radikaaleja - ja joskus tuhoisiakin - läpimurtoja. Miten historian virrat ovat muovanneet ihmistä, yhteiskuntaa ja kaikkea ympärillämme?"

Suppea esittely kirjasta löytyy myös Annika Mutasen arviosta (HS 18.3.2016). 

Syksyn kirjamessujen aikoihin Elisa Kirja tarjosi teoksesta tänä vuonna ilmestyneen e-version 3,90 eurolla. Kesällä kirja maksoi sen verran enemmän, että jätin ostamatta. Messuhuumassa en enää aikaillut, vaan  nappasin päivän tarjouksen oitis. Yli 400-sivuisen opuksen lukeminen piti kiinni puuhassa toista viikkoa, vaikka alkusäikähdyksestä selvittyäni lukeminen sujui vauhdikkaasti.

Mitä pidemmälle etenin tekstissä, sitä selkeämmin olin kuulevinani Hararin luennoivan. Hänen tiedetään toimivan historian opettajana Jerusalemin yliopistossa. Teksti on puheenomaista ja helppotajuista. Voin kuvitella, kuinka hänen luennoilleen tungeksii opiskelijoita niin kuin aina valovoimaisten opettajien läheisyyteen. Harari viljelee räväköitä rinnastuksia, yllättää sanavalinnoillaan samalla, kun hämmästyttää hyvin jäsennellyllä tietämyksellään ja ennen kaikkea näkemyksillään evoluutiosta. Antti Hautamäki määritteleekin teoksen biohistoriaksi. Kaikkein jysäyttävimmäksi koin kaiken sen, mikä on seurannut sapiensin kognitiivista vallankumousta noin 70000 vuotta sitten. Muut ihmislajit ja yhä kiihtyvää vauhtia myös eläinpopulaatiot ovat joutuneet väistymään yhteistyö- ja kuvittelutaidoiltaan ylivoimaisen sapiensin tieltä.

Hautamäki tarjoaa huolellisesti laaditun katsauksen Hararin teokseen ja kommentoi sitä erityisesti humanismin osalta. Minäkin löysin kirjasta paljon tuttua ja pysähdyin miettimään ihmisoikeuksia.  Niitä on syytä pohtia, samoin Hautamäen kommentteja. Päällimmäisinä mielessä pyörivät kumminkin kuvaukset ahtaalle tungetuista eläimistä, sillä ylenmäärin paisunut sapienspopulaatio tuottaa kärsimyksiä niin lajikumppaneilleen kuin muille.

Sattuipa silmiin sopivasti uusimmasta Tiede-lehdestä muun muassa Maija Kauralan juttu (Tiede 11/2016, 34). Sen mukaan on jo näkyvissä, että maapallo on siirtymässä uuteen geologiseen aikaan, antroposeeniin eli ihmisen aikaan. Tästä ei Harari mainitse mitään. Toistaiseksi näkemys kuuluu olevan epävirallinen. Sillä on kuitenkin kannattajia, joiden mielestä ihminen on planeetan vaikuttavin voima. Suurin osa maapallon maa-alasta näet on jo ihmiskäytössä, eikä koskematonta luontoa ole enää ollenkaan.

Mitäpä tässä yksi sapienslajin taakkaa kantava edustaja voisi tehdä? Kiihtyvää kyytiä mennään kohti tuntematonta tulevaisuutta. Vähäisiä ovat mahdollisuudet muihin paitsi olemattomiin muutoksiin. Liikuttavalta tuntuu itsestänikin se päätös, että omalta osaltani aion lieventää edes pikkiriikksen tuotantoeläinten oloja siirtymällä käyttämään luomutuotteita. Silloin tiedän, että esimerkiksi kanat elävät oloissa, joissa ne voivat kuopsuttaa ja nokkia lajinsa mukaisesti. Liharuokia syön entistä vähemmän ja ymmärrän eläintensuojelijoita entistä paremmin.

Minulle on käymässä samoin kuin brittiläisille siirtomaaisännille historiasta tutun kolonialismin ja imperialismin valtakautena. Jotkut heistä havahtuivat huomamaan vastuunsa alueista ja ihmisistä, joita he käyttivät imperiumin ja itsensä rikastuttamiseksi. Se oli "valkoisen miehen taakkaa". Hararin kirja puolestaan lisää nykylukijassa tietämisen taakkaa ja herättää kysymään, mikä on maapallon biodiversiteetin tulevaisuus. Pahalta näyttää, vaikkei Harari mitään maailmanloppua povaa. Tellus jatkaa vaellusta radallaan, olipa mukana sapiens-lajin edustajia tai ei.