Kuvataidetta kotinurkilta

Kuvataidetta ilmaantui kotiin asti joulun aikoihin, kun sain lahjaksi Sisko Kanervan maalauksen Jäljet jäävät. Pari päivää sitten kehystäjä ilmoitti, että työn voi hakea. Sille oli paikka varattuna punaisesta TV-nurkkauksesta, josta se hehkuu olkkariin asti.

Joulun välipäivinä Helsingissä jonotin monien muiden tavoin Amos Rexiin pääsemättä sisälle ihmeitä katsomaan. Se näyttely jää historiaan jo pelkästään yleisöryntäyksen vuoksi. Toista oli Turussa ennen joulua, kun kierreltiin Turun taidemuseon levollisissa saleissa. Syyskuussa esille oli ripustettu teoksia museon omista kokoelmista esittelemään taiteilijakolmikon Axel Haartman (1877–1969), Ali Munsterhjelm (1873–1944) ja Santeri Salokivi (1886–1940) terävintä tuotantoa erityisesti 1910-luvulta. Näyttely päättyy sunnuntaina 20.1.2019. Museon sivuilta kopioin tämän selostuksen:

Moderneimmat ja tyylillisesti rohkeimmat teoksensa kolmikko maalasi juuri Turun-kaudellaan, joka osui yksiin Suomessa 1900-luvun alussa tapahtuneen yhteiskunnallisen murroksen ja orastavan kaupungistumisen kanssa. Taiteellinen siirtymä ei liittynyt ainoastaan väriin, muotoon ja maalaustapaan, vaan se koski myös sisältöä. Pariisissa omaksumaansa nojautuen taiteilijat taltioivat ympäröivää todellisuutta, oman aikansa nykyhetkeä. Mukaan tulivat urbaanit aiheet, kaupunkinäkymät ja puistokuvat; kotimaassa Turku tuomiokirkkoineen ja Aurajokineen tarjosi vastineen Pariisille ja Seinen rantojen näkymille. Munsterhjelm oli erikoistunut kaupunkiaiheisiin ja kulttuurimaisemiin, Haartman asetelmiin, henkilökuviin ja maisemiin, Salokivi taas henkilö- ja muotokuviin sekä kaupunkinäkymiin. Maantieteellisesti näyttelyssä liikutaan Ranskassa, Espanjassa, Italiassa ja Turussa. Esillä on lisäksi esimerkkejä taiteilijoiden tuotannosta ennen heidän kääntymystään uudenaikaisen maalaustavan kannattajiksi.

 Otin mieluisista tauluista kuvia tarjoiltavaksi blogijutun lukijoille. Ellet satu tietämään, sopii päätellä, kenen maalauksesta kulloinkin kyse.

Maalaus esittää Puolalanmäkeä. Siellä käytiin laskemassa liukua, kun kävin läheistä Turun suomalaista yhteiskoulua 1950-luvulla. Ainakin kerran laskiaisena reissasin linja-autolla Ispoisista keskustaan vain liukumishuvin vuoksi.

Aurajoen läntinen ja itäinen ranta olivat menettäneet halkokauppansa ja muut rohjuiset rakennelmat lähellä satamaa ja telakkaa niinä vuosikymmeninä, jolloin asuin poissa Turusta. Auransillan tuntumassa oli jo 50-luvulla viihtyisiä paikkoja. Erik Bryggmanin suunnittelema kerrostalo Läntisellä rantakadulla tarjosi suojaa toisiaan halaileville ja pussaileville nuorille. Siellä syntyi unelma asumisesta jokirannassa "sitten joskus". Kauan kesti, ennen kuin oltiin niin pitkällä, että muutto Turkuun häämötti. Kun ostimme lopen sairaan mieheni kanssa lukaalin jokseenkin tuolta maalauksessa näkyvältä vastarannalta, emme ymmärtäneet, ettei hän eläisi muuttoon asti.

Unelmasta ei tullut totta, sillä jouduin muuttamaan yksin. Yksin myös lähdin jokirannasta kuuden vuoden asumisen jälkeen naapurikuntaan Lietoon. Sitäkin toki halkoo Aurajoki.

Tämä maalaus esittää Hamburger Börsin sisäpihaa. Sellaista ei ole ollut enää aikoihin. Kaikki muukin hotellista ravintoloineen muuttuu, kun uusin remontti pääsee vauhtiin.

Leppeän museokäynnin kruunasi kevyt lounas. Tilat pöydille on napattu tuloaulan nurkkauksesta, jonne ne hyvin mahtuvat. Palvelu pöytiin tarjoiluineen korostaa sekin rauhallista tunnelmaa. Väkeä liikkui, mutta ahdasta saati jonoja ei ollut. Voin kuvitella, kuinka pyörryksissä Amos Rexin henkilökunta on yhä, vaikka avajaisnäyttely sulki sunnuntaina ovensa. Pitkä letka ihmisiä odotti viime hetkiin, mahtuisiko sittenkin sisälle. Lehtitietojen mukaan turhaksi jäi sekin toive.

Museolounaan virkistäminä me kaksi, jotka aika ajoin käymme taidenäyttelyissä, suunnistimme vielä Aurajokirannassa toimivaan Turun taidegraafikoiden Joella-galleriaan. Runsaaksi kuukaudeksi marraskuun lopulta alkaen seinille oli ripustettuna Esa Riipan grafiikkaa. Taiteilijan itsensä mukaan  asetelmat, maisemat ja niiden sekoitelmat sekä visuaaliset päähänpistot toistuvat eri muunnelmina.

Hienosti työt pääsivät kaikkine sävyineen esille uuden kehystystavan ansiosta. Valtaosa vedoksista on näet liimattu levylle  ja kevyesti vernissattu, joten lasia ei tarvita. Siten vältytään heijastushaitoilta.

Hienoja töitä nähtiin sekä taidemuseossa että galleriassa. Wäinö Aaltosen museossakin voisi käydä näin talvisydännä, samoin Vanhan suurtorin laidalle avautuvissa uusissa näyttelytiloissa.

Kevään mittaan suunnistan uudestaan taas Helsinkiin. Jos onni on myötä, pääsen sisään Amos Rexiin. Jos yhä tekee tiukkaa, käyn muissa museoissa ja uudestaan Oodissa. Siellä voi rentoutua vaikka vain katselemalla avaran upeaa tilaa ja ihmisiä lukupuuhissaan.