Kyytiläisenä kesäteatteriin

Katkokset mökillä olossa tuottavat hauskutuksia muualla. Tiistaina seikkailin Turussa ja kotiin palatessa törmäsin naapureihin ulko-ovella. Juttua riitti. Alakerran emäntä tempaisi esiin ehdotuksen, lähtisinkö ehtoolla Paimion kesäteatteriin katsomaan Sisko Istanmäen romaanista Liian paksu perhoseksi tehtyä näytelmäversiota. Kyytikin olisi tarjolla, lipun saisi portilta. Ihmekös, että lorviminen kotisohvalla vaihtui reissuun lähikunnan kuuluisaan kesäteatteriin, jossa on esitetty monia menestysnäytelmiä. Nämä teatterilaiset osaavat hommansa. Taitavien harrastajien ohjaajaksi oli tänä vuonna hankittu Turun kaupunginteatterin taiteellinen johtaja Mikko Kouki. 

Paimiossa kesäteatterin katettu katsomo ja lavasteet ovat vankasti rakennettuja. Näyttämön tyhjän tilan takaseinä avautui milloin myymäläksi, milloin maisemaksi, milloin tuonpuoleiseksi henkimaailmaksi. Rajapintana toimi taso, joka markkeerasi muun muassa kaupan tiskiä ja jonka yli kuljettiin tapahtumien niin vaatiessa. Ovi näyttämön kummallakin sivulla tarjosi mahdollisuuksia kohtausten rytmittämiseen henkilöiden tunnetilojen mukaisesti. Kätevää. Taloon kuljettiin solan kautta. Sillä oli muitakin tehtäviä, kun päähenkilö Kaisu häipyi Helsinkiin veljensä luo.

Ihmeekseni en muistanut tarinasta juuri mitään, vaikka näin siitä 1998 tehdyn ja palkitun elokuvaversion varmasti tuoreeltaan. Kesäteatterissa sain uudestaan tuntumaa väkivahvan tytön traagiseen kokemukseen kuulantyönnössä. Pian Kaisu tekee kotoa lähtöä lehti-ilmoituksesta löytyneeseen työpaikkaan. Äiti toppuuttelee. Puhelimessa kuultu miehen ääni miellytti Kaisua niin, ettei hän osannut kysellä tarkkaan, minkälaiseen kauppaan oli sitoutumassa apulaiseksi. Oma huone oli luvattu, ja se riitti.

 

Kävi ilmi, että kaunisääninen mies, Erni, oli heiveröinen niin ruumiin- kuin tahdonvoimiltaan. Mies on alistunut äitinsä ja siskonsa toiveisiin, maksoi mitä maksoi. Eikä Kaisua odottanut oma huone, vaan häthätää nukkumapaikaksi kyhätty taittuva heteka. Kauppa on konkurssin partaalla, mutta Erni maksaa kaikki hullutukset, joita perheen vetelehtivät naiset vaativat. Riuska Kaisu tarttuu hammasta purren työhön, siivoaa kaupan ja päättää kestää vuoden verran.

Tragikomedian käänteisiin kuuluu Kaisun ja Ernin rakastuminen toisiinsa. Liikuttavan hempeä kohtaus näytellään ahtaalla hetekalla. Kohta lapsikin tekee tuloaan, mutta odotus keskeytyy, kun taas Ernin kepeä sisko onnistuu saamaan vauvan. Ja Erni saa kontolleen lisää laskuja maksettavaksi.

Jossain välissä Erni älyää kosaista Kaisua ja tuoda tälle lohduksi pehmokissan. Onhan vauvansa menettänyt Kaisu joutunut lopettamaan oman, sairaan kissansakin. Näyttelijät esittävät niin uskottavasti henkilöitään, että kuvittelisin itse Istanmäen katsojan lailla hykertelevän moisia tulkintoja.

Huumoripläjäys tapahtumain kulkuun saapuu traktorilla ja naapurin mies toistaa kuin rituaalina kurasaappaidensa irtolian kopistelun kaupan lattialle. Vasta aivan lopussa pelkkä Kaisun katse tehoaa niin, ettei kurajälkiä enää käy jättäminen, ei myöskään tupakantumpin heittäminen lattialle. Silti tämä henkilö ei oikeastaan kehity tai muutu. Muutkin henkilöt pysyvät tympeästi omana itsenään, paitsi Kaisu.

Katsojan vieteriä venytetään Ernin äidin ja siskon hienosteluilla ja ylettömillä vaatimuksilla, joita tassukka Erni ei kykene vastustamaan. Kummalta tuntuu, että tomera Kaisu taipuu pitkään elämään täysin älyttömissä oloissa. Sitä kai rakkaus teettää!

Melko lailla aplodeja meistä katsojista irtosi näytelmän päätteeksi, vaikka emme olleet  hurmioituneita. Alakerran emäntä tuumailikin autolle kävellessä, että loppua olisi voinut lyhentää. Ansioituneena näytelmien kirjoittajana ja  harrastajanäyttelijänä hänen arviossaan lienee perää.

Omasta puolestani sanon, että oli hauska tulla vedetyksi mukaan kelpo reissuun ja nähdä tosissaan tehtyä kesäteatteria. Itse tarina henkilöineen kantoi. Ei tarvittu alapäänjuttuja tai muuta puskahuumoria, kun hyvät näyttelijät tulkitsivat kunnon näytelmätekstiä.

Kiitos!