Jouluna luettua

Leen vaaleanpunaisen puvun rinnuksessa oli ruskea täplä, ohueksi hiutuneen kankaan läpi kuulsi nänninpää tai pisara kuivunutta verta. Olin ojentamaisillani käden koskeakseni sitä mutta vein sormen muistikirjani aukinaiselle sivulle.    

– Käsialaan on tullut haavoja, sanoin.    

Olin yhtäkkiä rohkea.   

 – Sinulta on kirjoittaminen kielletty. Jos tuo ei katoa saman tien, takavarikoin sen, Lee sanoi ja töytäisi muistikirjaa. – Ja nyt on pakko mennä. Sinä et ole yhtään sen kummempi kuin kukaan muu täällä.    

Sairaanhoitajan sanat jäivät suuni sisälle, pyörivät kielen tekemän ympyrän mukana, teki mieli avata suu ja pudottaa ne käytävän lattialle. Lee olisi joutunut kävelemään sanojensa päällä, murskaamaan omat kieltonsa. Puristin huulet yhteen.

Katkelma on alku Riitta Jalosen romaanista Kirkkaus (Tammi 2016, e-versio). Se vie lukijan suoraan maailmaan, jonka tyyppisessä romaanin päähenkilö joutui aikoinaan elämään. Hän on tai oli uusiseelantilainen kirjailija Janet Frame, herkkävaistoinen poikkeusyksilö, jota aiheetta hoidettiin vuosikausia psykiatrisessa sairaalassa skitsofreenikkona. Ihmeekseen hän ajan oloon alkoi menestyä kirjailijana. Vahinko ettei hänen teoksiaan ole suomennettu.

Kirkkaus (Tammi 2016) on se kirja, jonka parissa viipyilin joulun aikoihin ihmetellen ja nautiskellen. Sisarukset ja äiti, isäkin, majailevat alati Janetin mielessä. Meren kohina kuuluu taustalla. Edes äkkinäiset kuolemat eivät karkota varsinkaan kahta siskoa loitolle. Köyhyys piinaa kaikkia, Geordie-veljeä myös epilepsia ja juopottelu. Huikeanpunaisen hiuspehkon peittämän pään sisällä Janetin maailma muuttuu ymmärettäväksi vain kirjoittamalla.

Riitta Jalonen on jäsentänyt Janetin tarinan viideksi pääluvuksi. Tarina alkaa ja päättyy Uudessa-Seelannissa. Aika Ibizalla, Andorrassa ja Lontoossa kattavat vuodet 1956 - 1963. Selkeä rakenne sallii uppoutumisen Janetin sisäiseen elämään, ajatuksiin ja sanojen valtaan niin herkkävaistoisesti ja tarkasti, että huomaan tajuavani jotakin hyvin olennaista sekä kirjailijasta itsestään - tarkoitan paitsi Janet Framea myös Riitta Jalosta - että syvällisten teosten luomisesta. Yhteydet hoitajiin, tukijoihin, kustantajiin, vuokraemäntiin, satunnaisiin miehiin ja myös erääseen tiettyyn psykiatriin valottuvat paljolti viittauksenomaisina pyyhkäisyinä. Kieli kannattelee upeasti kaikkea kerrottua, myös pohdintoja kritiikeistä.

Tarkasti romaaniin ovat paneutuneet monet bloggaajat. Antoisiksi tunnistin kaksi, joissa kummassakin Kirsi Hietanen on keskeinen tekijä. Kirsin kirjaklubin mietteitä Kirkkaudesta löytyy tästä. Kirsi itsekin kirjoittaa Kirjanurkassaan teoksesta. Juttuun pääsee tästä.