Näkymättömiä seuralaisia

Hyvä ystäväni, mieshenkilö, viihtyy kirjakaupoissa. Viime kuukausina hän on etsinyt uusimpia tietoja viruksista ja bakteereista kuin etiäisenä meneillään olevasta koronavirusepidemiasta. Kelpo teoksia löytyi. Onneksi niitä oli vapaana myös kirjastossa, joten rahaa säästyi heräteostoksiin. Hyllyjä syynätessä silmät kuulemma osuivat näyttävästi kuvitettuun teokseen Elämää maan kätköissä. (Toim. Veikko Huhta ja Eeva-Liisa Hallanaro. Gaudeamus  2019.)

Artikkeleiden kirjoittajina esiintyy joukko alaansa intohimoisesti paneutuneita asiantuntijoita, joista Huhta on maaperäekologiaan perehtynyt emeritus-professori Jyväskylän yliopistosta, Hallanaro puolestaan on luontoon ja ympäristöön erikoistunut tietokirjailija. Ymmärtääkseni hän on vastannut koko julkaisun eloisasta, lukemaan innostavasta kieliasusta. Takakannen esittelyteksti puhukoon puolestaan:

Kuvittele kutistuvasi parin millimetrin mittaan. Pääset vierailulle salaiseen valtakuntaan, joka tavallisesti jää jalkojesi alle. Maaperän huokoset ja onkalot näyttävät tanssisaleilta, vesipisarat järviltä, sienirihmastot köysiradoilta. Joka nurkka kuhisee elämää. Elämää maan kätköissä kuljettaa maailmaan, jota kansoittavat monenkirjavat bakteerit, alkueliöt, hämähäkit, hyönteiset ja nilviäiset. Jotkin niistä kilpailevat keskenään tai saalistavat toisiaan, kun taas osa elää sovussa tai jopa tekee yhteistyötä. Maan asukeilla on toinen toistaan hämmästyttävämpiä ominaisuuksia: monet sienet ansastavat rihmastollaan sukkulamatoja, ja hyppyhäntäiset kykenevät parinkymmenen sentin loikkiin. Pikkiriikkiset karhukaiset taas kestävät lepomuodossa melkein mitä vain: ne ovat selvinneet jopa avaruusmatkasta! Maaperän eliöt ovat pieniä mutta eivät lainkaan vähäpätöisiä. Ne esimerkiksi hoitavat elintärkeää hajotus- ja kierrätystehtävää pilkkoen maahan päätynyttä kuollutta ainesta uuden kasvun raaka-aineeksi. Näin ne pitävät huolta koko ekosysteemin hyvinvoinnista.

Oli hauska seurata lukemisen edistymistä ja siitä haltioitumista. Niinpä minäkin otin onkeeni vinkin sytyttävästä tietopaketista. Viikossa luin opuksen, paikka paikoin tosin vain silmäilin tekstiä. Vanhastaan näet tiedän, että ensin kannattaa hommata yleiskäsitys isosta asiakokonaisuudesta ja paneutua yksityiskohtiin, kuten lajimäärityksiin, vasta myöhemmin. Kirja viedään mökille siinä tarkoituksessa, että kun ulkohommissa havaittuja ilmiöitä haluaisi selvittää hiukan tarkemmin, tieto voi löytyä tutusta opuksesta. Kerran kävi niin, että limasieneksi osoittautunut sitruunankeltainen läikkä pakotti melko mittaviin nettihaukuihin. Oli iso ilo löytää kunnon selitys erinomaisin valokuvin nyt myös oikeasta tietoteoksesta. Sen mukaan limasieniä tunnetaan maailmalta tuhatkunta lajia, Suomestakin yli 200.

Asiasisältö on jaettu 13 lukuun. Maasta kaikki alkaa, Se on elämän ja kasvun lähde. Viimeinen luku Takaisin maaksi kuvaa suurenmoista hajottamoa. Alun ja lopun väliin sijoittuvat maan asukkaat. Niitä ovat (2) hyppyhäntäiset sukulaisineen, (3) punkit, (4) hämähäkit, valeskorpionit ja lukit, (5) hyönteiset, (6) tuhatjalkaiset ja maasiirat, (7) lierot ja änkyrimadot, (8) kotilot ja etanat, (9) sukkulamadot, (10) karhukaiset ja rataseläimet, (11) alkueliöt sekä (12) mikrobit.

Pitkin matkaa lukija ällistelee pienen pienten eliöiden moninaisuutta, niiden ravinnonottoa, saalistustapoja, lisääntymistä ja levittäytymistä. Näinä lentoliikenteen hiljaiselon viikkoina sukkulamadot jatkavat reissaamista maailman laidalta toiselle aina, kun tuuli nappaa mukaansa hiekkaa, siitepölyä ja muuta madoille soveliasta alustaksi. Kaikkea ihmeellistä tulee vastaan sivu sivulta. Hyppyhäntäisten loikka pois saalistajan ulottuvilta saisi seiväshyppääjän haukkomaan henkeään, kun kokoero otettaisiin huomioon. Karhukaisten hengissä säilyminen äärimmäisissä oloissa on ajoittain saanut tilaa lehtijutuissakin. Aihetta olisi ihmetellä myös lajin pitkää ikää yli 500 miljoonan vuoden taakse.

Mitäpä minä enää muuta kuin että suosittelen teosta lämpimästi. Perspektiiviinsä saa syvyyttä kääntämällä katse maaperän uumeniin ensin kirjan avulla, sitten pikku hiljaa myös tonkimalla pintamaata, kääntelemällä kaarnanpaloja ja pikku kiviä. Kaikkialta löytyy elämää, eikä se hevin lopu!