Emman ja Anselmin tarjoamaa iltahupia Littoisissa

Paikallislehtiä lukemalla pysyy kärryillä, mitä missäkin tapahtuu. Turun Tienoon Lietonen-liitteeseen on koottu kaikki tämän vuoden Lieto-viikkojen tapahtumat 3. - 16. elokuuta. Löysin vinkin ja ajelin eilen Lietoon kuuluvaan osaan Littoisista, kun koronaviruskaan ei enää tuntunut estävän pikku porukassa kuljeskelua. Myös ihana sää houkutteli. Kyläyhdistys Emma ja Anselmi ry on jo 16 vuoden ajan tarjonnut opastuksia Littoisten verkatehdasalueelle. Niitä ryydittävät dramatisoidut kohtaukset reitin varrella. Lupaus piti kutinsa!

Portilla treffattiin opas, yhdistyksen puheenjohtaja Eeva Turpeinen eli roolissa Emma, tehtaan kutoja. Matkan varrelta löytyi lisää henkilöhahmoja.

Kellotornista ja sen neljään suuntaan näkyvä kellotaulu on määrittänyt ihmisten kulkemisia tehtaan toimintavuosina. Aikamerkkien antamisesta oli luovuttava erään johtajan rouvan univaikeuksien vuoksi. Kyllä tornista yhä ajan voi tarkistaa, mutta ei sieltä enää vettä heru. Vesisäiliönä torni on tyystin menettänyt merkityksensä. Sitä on kaupattu yläosiltaan asuntokäyttöön muunnettavaksi, toistaiseksi turhaan. Muilta osin tehdasrakennukset ovat jo pääosin ihmisten koteja. Sisäpihan puolelle sai lisätä parvekkeita, ulkopuolelta rakennuksiin ei ole ollut lupa tehdä mitään muutoksia.

Koska alue 1968 toimintansa lopettaneiden tehtaiden osalta kuuluu Liedon kuntaan ja sillä oli murheita riittämiin kuntakeskuksessa, suojelupäätöksen hakuun meni kymmenisen vuotta. Lopulta rappioaika päättyi. Tehdas ja siihen liittyvä Kotimäen asuinalue kokonaisuudessaan on jo pitkään ollut Museoviraston luokittelema  merkittävä kulttuurihistoriallinen ympäristö.

Pommien jättämiä jälkiä tehtaan tiiliseinässä ihmeteltiin, kunnes tehtaan kahden työläisnaisen, kutojan ja parsijan, välinen sanaharkka yltyi korvin kuultavaksi aivan patruunalle rakennetun ensimmäisen asunnon edustalla.

Menneiden aikojen johtajat pysyttelivät erillään työläisistä. Kuvan vaalea rakennus lienee ollut turhan vaatimaton ja lähes kiinni tehtaassa, joten patruuna Schnitt rakennutti jonkin matkan päähän mäelle komean palatsin. Sinne ei ollut tehtaalaisilla menemistä eikä patruunan lapsilla yrittämistä muiden lasten joukkoon, ei edes patruunan perustamaan kouluun. Patruunan lapset kävivät koulua Turussa, loitolla rahvaasta.

Koulukuva löytyy Liedon museon sivulta. Koulu oli toiminnassa 1900 - 1945.

 Koulutalo on yhä pystyssä, mutta asunnoiksi muunnettuna. 

Hiukan koulua alempana saman mäen syrjässä sijaistee komea Satulinna-niminen pytinki, jossa on aikoinaan ollut 32 hellahuonetta tehtaantytöille. Huoneita yhdistelemällä ja muuntelemalla taloon on luotu viisi asuinhuoneistoa. Niiden asukkaille tuskin käydään laulamassa serenadeja, niin kuin aikoinaan Satulinnan flikoille. Riiaajia riitti, kun ukkomiehetkin kuuluvat olleen yrittäjien joukossa.

Kaikilla alueen asuinrakennuksilla on luonteenomainen nimensä. Yksinään seisova talo on yhä Törölä, punamaalilla sivelty Punainen talo. Hotelliksi nimettiin se talo, jossa pitkän käytävän kahta puolen sijaitsivat pienet huoneet. Nykyisellään tämäkin talo toimii kelpo asuntoina.

 Hotellin rapusilla kohdattiin pyykkärin apulaisia. Heidän perässään kuljettiin vilkaisemaan, mihin likaämpärit aamuisin tyhjennettiin, sillä viemäröinnistä ei aikoihin osattu edes uneksia. Vesikin piti hakea melko kaukaa tehtaan portilta pumpusta, joka tuli vettä kellotornin kahdesta säiliöstä. Pyykit sentään voitiin pestä ja viruttaa järvessä samoin kuin tehtaassa kudotut kankaat. Littoisten järven vesi on ollut niin hyvää valmiiden kankaiden viimeistelyyn, että niitä tuotiin ensi alkuun pestäviksi Turusta asti. Lopulta hoksattiin tuoda koko tehdas järven rantaan. Siitä alkoi 1823 verkatehtaan aika näissä maisemissa.

Nykyisin Hotellin ulkorakennus palvelee asukkaita varastoina. Saunasta pääsee mukavasti portaita rantaan, uimaan ja grillailemaan. Järven puhdistusoperaatiossa muutama vuosi sitten kuoli paljon lahnoja. Ne olivat aivan syömäkelpoisia, joten niitä savustettiin ruuaksi. Mutta eipä kelvannut ilmainen herkku, kertoi Eeva / Emma.

Lahnojen lisäksi järvestä nostettiin monenmoista rojua. Siitä paikallinen taiteilija-Olli kokosi tilateoksia ulkorakennuksen seinälle.  

Tarve-esineiden jämistä syntyi yksi kokoelma, kenkärajoista ja muista toinen.

Pyykkärit tavattiin läheltä tilateoksia ja järvenrantaa. Syntyi väkevää sanailua, jota myhäillen seurasi myös pari paikallista ukkoa. Huomasin, että asukkaat olivat rakentaneet kivan kesäkeittiön pöytineen, penkkeineen ja tuoneet sinne jopa keinutuolin. Yhteishenkeä piisaa näytelmien lisäksi ihan arkisiin puuhiin!

 

Matka jatkui työväentalolle. Se on pitkään toiminut keskeisenä kokous- ja toimintapaikkana tehtaan työläisille, urheilijoille ja muille harrastajille. Nykyisin tiloja myös vuokrataan häihin, syntymäpäivien viettoon, tanssien järjestämiseen ja muihin tarvittaviin tilaisuuksiin. 

 

Työväentalon edustan kallionnyppylä palveli eilen pikku näyttämönä. Katsojille tarjottiin tilaisuus seurata tovi Niskavuoren naisten harjoitusta.

Puolentoista tunnin kierroksen päätteeksi mentiin kirkkoon, joka aluan alkaen on toiminut lukusalina. Nykyään sakraalitila on siitä erikoinen, että se on samalla vaihtuvien näyttelyiden galleria. Siksi alttariteoskin vaihtuu muutaman kuukauden välein, kun uusi galleristi tuo omat teoksensa nähtäville.

Antoisa kierros päättyi kiitoksiin ja aplodeihin. Vielä muutaman kerran elokuussa sama porukka tarjoaa opastuksia draamamaustein. Ihmeekseen he ovat tähän mennessä aina olleet sään suosikkeja. Kuulemma kerran sade ehti hiukan kastella joukkoa, kunnes loppui alkuunsa. Tulevaisuus lienee taattu, kun mukana on nuoria oppimassa, miten hauskasti tietoa voi jakaa. Kiitos!

Kaikki hyvin, kun auto löytyi ehjänä vierasparkista, jossa varoiteltiin putoavista kivistä. Luultavasti tarkoitettiin savupiippua, joka töröttää korkeana muistomerkkinä menneestä tarpeellisuudesta. Mietin vain, eikö suojelukohdetta voisi varmistella vaikkapa verkolla niin, että rapautuvat tiilet jäsisivät satimeen putoamatta maahan asti.