Aamun kirjassa 26.1.2012 kirjailija oli ollut haastateltavana. Katsoin 14-minuuttisen tätä juttua kirjoittaessani, jotta saisin tukea mietteilleni romaanista. Siinä on puhetta entisajasta, hämärän vuosisadasta ja nykyisajasta. Ollaan suolaisen meriveden saartamina jossakin Kuusamon liepeillä. Rovaniemelle ei enää ole menemistä. Sinipukuisia sotilaita liikkuu kaikkialla vartioimassa ihmisiä.
Kirja alkaa prologilla ja päättyy epilogiin. Kolme päälukua ovat saaneet otsikoikseen I Veden vartija, II Hiljainen tila, III Sininen ympyrä. Jokaisen mottona on katkelma Wei Wulongin teoksesta Teen polku. 7. vuosisata vanhan Quanin aikaa. Kussakin pääluvussa on useita alalukuja, viimeisessä vain kolme. Selkeä jäsentely helpotti lukemista.
Hiljainen tila -pääluvun alusta poimin sitaatin, josta jo luvun motto vihjaa:
Me olemme veden lapsia, ja kuolema on veden liittolainen. Niitä ei voi erottaa meistä, sillä meidät on tehty veden muuttuvaisuudesta ja kuoleman läheisyydestä. Ne kulkevat aina yhdessä, maailmassa ja meissä, ja tulee aika, jolloin veressämme virtaava vesi juoksee kuiviin.
Kielen kauneutta ei voi olla huomaamatta. Myös vanha, kaunis teetraditio jatkuu, vaikkakin uhattuna. Teemestari opastaa tytärtään Noriaa, joka on opinnoissaan niin pitkällä, että on valmis antamaan näytön taidoistaan. Vieras, jolle Noria tarjoilee teetä, ilmaisee tyytymättömyyttä, mutta mestarikirjan Noria saa. Teehuoneen lähettyvillä leijaileva uhka tiivistyy: naista ei pitäisi kelpuuttaa teemestariksi.
Norialla olisi ollut mahdollisuus noudattaa luonnontieteisiin paneutuneen äitinsä toivetta lähteä tämän mukana pois kotoa kiinalaiseen yliopistoon. Äiti on saanut sieltä tutkijan paikan, tytär voisi opiskella. Isälle annettu lupaus sitoo kuitenkin tyttären tunturiluolassa piilevän puhtaan lähteen vartijaksi ja teetaidon jatkajaksi. Teenautinnon varmistaa puhdas vesi. Siitä muilla kylän ihmisillä on alituinen pula. Lukijaa puistattavat kuvaukset riutuvien pikkulasten sairastelusta likaveteen sekoitetun maitojauheen (?) juottamisyrityksistä.
Keskeisinä toimijoina on kaksi nuorta naista, Noria ja hänen paras ystävänsä Sanja, taitava mekaanikko. Kaatopaikkaa tonkimalla kaksikko löytää uusiokäyttöön kelpaavia entismaailman rojuja. Esiin nousee myös sellaista, josta tietyn laitteen avulla avautuu riekaleisia kaikuja kaukaisten ihmisten suunnitelmista. Kaatopaikalta ei kuitenkaan löydy lisää kiiltäviä kiekkoja.
Mieleen on jäänyt karmea kuva tilanteesta, jossa sotilaat tunkeutuvat pian vanhan teemestarin kuoltua tämän ja Norian kotiin, mylläävät sen sekä teehuoneen perin juurin eivätkä korjaa tekemiään tuhoja. Kaikki monien sukupolvien teemestareiden käsin kirjoitetut kirjat takavarikoidaan ja tutkitaan, mutta palautetaan. Koen kohtauksen kuvana brutaalisuudesta, jolla erikoisasemansa säilyttänyt, sivistynyt perhe vähin erin murretaan. Noria ei kuitenkaan taivu, vaan ryhtyy zeniläisfilosofien tapaan tyynesti korjaustoimiin. Niihin hän saa apua puutöihin kykeneviltä naapureilta.
Tulee hetki, jolloin Noria vie Sanjan teemestareiden vanhastaan vartioimaan tunturiluolaan. Siellä pulppuaa puhdasvetinen lähde, jonka kutsua Sanja ei voi vastustaa, vaan laskeutuu veteen peseytymään. Hänen jalkansa osuvat johonkin sileään. Yhteisvoimin ystävykset nostavat löydön lähteestä. Kätköstä paljastuu lisää levykkeitä. Niistä Noria kirjoittaa muistiin, mitä äänitteissä kerrotaan vesipulaan johtaneista tapahtumista. Jäätiköiden sulaessa meret ovat paisuneet ja syöneet rannikot. Ihmiset ovat vetäytyneet ylängöille. Vettä säännöstellään. Hädissään ihmiset yrittävät keksiä keinoja saadakseen lisää puhdasta vettä. Sotilaat vahtivat vedenkäyttöä. Ne ihmiset, joiden epäillään tehneet vesirikoksia, suljetaan sinisellä ympyrällä merkittyihin koteihinsa, kunnes heidät tapetaan julkisesti.
Teemestari joutuu sotilasdiktatuuria palvelevien upseerien silmätikuksi. Yhä harvempi asiakas tilaa ajan teesermoniaa varten. Pitkään salaisuus tunturilähteestä kuitenkin säilyy vielä sen jälkeen, kun Noria alkanut jakaa puhdasta vettä kyläläisille. Väistämättä sotilaat pääsevät selville toiminnasta. Kuumuus yltyy, pöly leviää, paarmat kiusaavat. Sanja ja Noria valmistautuvat pakenemaan kylästä kohti Rovaniemeä (!), mikä minusta tuntui aivan nuortenkirjojen toiveikkaalta ratkaisuyritykseltä päästä pahasta. Sinisen ympyrän ilmaantuminen teemestarin talon ulko-oveen on merkki umpikujasta. Noria ei pääse lähtemään.
Epilogi helpottaa lukijan tiedonnälkää kertomalla suorasukaisesti, mitä kaksikon varustamalle "helivaunulle" ja siihen kätketyille ruoka- ja vesivaroille tapahtui. Sanja ehti pelastaa vaunun piilostaan ja lähteä yksin kohti maailman äärtä Norian äidin luo kertomaan, miksi viestit eivät ole kulkeneet ja mikä komento kotikulmilla vallitsee. Minulle jäi hämäräksi, miten Sanja tai aikoinaan äiti matkustivat Kiinaan. Takerruin siihen näkymään, että meri oli peittänyt valtaisat alueet maata ilmaston yhä lämmetessä ja sulatettua jäätiköt. Matkustettiinko "Uudesta Pietarista" laivalla vai niin kuin ymmärsin junalla? Kuinkahan Teemestarin kirjan elokuvaversiossa tällaiset ja monet muut nykymaailmasta poikkeavat seikat ratkaistaan? Elokuvan pitäisi valmistua 2021.
Loppua kohden lukemistani siivittivät juonen jännitysaihelmat. Kannustin mielessäni Noriaa ja Sanjaa. Heidän sitkeä neuvokkuutensa matkavalmisteluissa ja sotilaiden väistelemissä nostatti paitsi toivoa myös pelkoa. Nielen miten kuten Norian menetyksen. Mutta toivon, että siinä kauheassa maailmassa, jossa ihmisiltä evättiin jopa puhdas vesi, Sanja yhdessä Norian äidin kanssa liittyivät niihin joukkoihin, jotka kykenivät suistamaan sotilasdiktatuurin vallasta. Mitä sen jälkeen tapahtui, jääköön Emmi Itärannan mietittäväksi mahdolliseen Teemestarin kirjan jatko-osaan.
Tässä vielä linkki ja toinen, joista kummastakin saa kelpo lisän omaan lukukokemukseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti