Mistä sovinnaisuus kumpuaa?

Kuvan siivon näköinen mies on Jean-Louis Trintignant roolissa, jossa hän esittää muiden hyväksyntää janoavaa Marcelloa, Hahmo perustuu Alberto Moravian romaaniin Il Conformista (1954, suomentamatta). Siinä koulukaverit rusikoivat ja häpäisevät Marcellon. Kokemus porukan ulkopuolelle jäämisestä osoittautuu tuhoisaksi. Muitakin taakkoja pojalla on: Hän häpeää morfiinia käyttävää äitiään ja tämän rakastajaa, jonka ilmeisesti tappaa tai tapattaa kerran aikuisena äitinsä luona käydessään. Mielisairaalaan suljetusta isästäkään ei ole ollut pojalle apua. 

Romaanin pohjalta Moravia yhdessä ohjaajan kanssa laati käsikirjoituksen samannimiseen elokuvaan (1970). Bernardo Bertolucci ohjaajana sekä  Vittorio Storaro kuvaajana takasivat näyttelijöille, että ei tehty turhaa työtä. Yhdessä tuotantoryhmä sai aikaan mestariteoksen, joka pian löysi tiensä myös suomalaisiin leffateattereihin nimellä Fasisti. Meiltäkin Kangasalta paineltiin oikopäätä katsomaan maineikasta uutuutta Tampereelle Olympiaan Satakunnankadun varrella. YLE Teeman lokakuun Pahuuden monet kasvot - sarjassa uudestaan katsottuna Fasistista vain muutama kohtaus tuntui tutulta, vaikka aikoinaan leffa riipaisi syvältä.

Marcellolle sovinnaisuus tarjoaa suojaa. Hän piilottaa tunteensa, opiskelee humanistisia aineita, päätyy valtion virkamieheksi ja avioituu keskiluokkaiseen tapaan Giulian (Stefania Sandrelli) kanssa. Tulevan anoppinsa toivomuksesta Marcello käy jopa ripillä, mistä elokuvaan on luotu huikea kohtaus. Fasistipuolueeseen liittyminen takaa hänelle paikan voittajien joukossa. Hintana on, että hän suostuu osallistumaan entisen filosofianopettajansa murhaamiseen. Hanke onnistuu häämatkalla Pariisiin, jonne fasismia vastustava professori Quadri  (Enzo Tarascio) on asettunut asumaan Anna-vaimonsa kanssa. Marcello ilmestyy pariskunnan ovelle, päätyy jatkamaan professsorin kanssa aikoinaan kesken jäänyttä pohdiskelua Platonin filosofiasta. Pariskuntien välille kehkeytyy kutkuttavia tilanteita, joissa Marcellon ja Giulian sisin paljastuu. Marcello jopa tuiskahtaa rakastumaan päätä pahkaa Annaan (Dominique Sanda) ja houkuttelee tätä lähtemään kanssaan Etelä-Amerikkaan.

Kamera hyväilee kumpaakin kaunista vaimoa niin ilmiselvästi, että katsoja havahtuu ihailemaan naisia ohjaajan sekä kuvaajan tapaan.

Anna ohjailee Giuliaa nauttimaan kosketuksista. Yhteisen illallisen jälkeen - vaatimaton ravintola, upeasti pukeutuneet naiset - parit siirtyvät tanssisaliin, jossa Giulia uskaltautuu Annan mukana unohtamaan ympärillä olevat ja tanssii kuin ei koskaan ennen. Professsori innostaa Marcelloa näkemään, kuinka kauniita tanssivat naiset ovat, turhaan. Marcello pysyy yrmynä, vaikka hetkeä aikaisemmin olisi ollut valmis hylkäämään kaiken, jos Anna olisi taipunut hänen suunnitelmiinsa.

Tarinan kohtalokas käänne lähestyy, kun professori vaimonsa kanssa ajaa kohti Sveitsiä.  Harri Römpötti kirjoittaa Hesarissa: 

Tarina etenee takaumina, joista palataan aina autoon, jossa Marcello ja salaisen poliisin pamppu kiitävät toisinajattelijan perässä. Takaumissa vilahtavat Marcellon lapsuus, mutta ennen kaikkea seurataan hänen tarmokasta pyrkimistään tavallisuuteen.

Loppua kohden muistin, mitä tulee tapahtumaan. Autot pysähtyvät, professori astuu ulos. Anna jää kauhuissaan yksin autoon, kunnes ei enää kestä, vaan yrittää hakea apua ja löytää Marcellon toisesta autosta. Tämän kylmä katse häätää Annan pakosalle. Professori on jo ammuttu. Vainottuna Anna juoksee,  sotkee vaaleita vaatteitaan, ehtii puiden lomaan, kunnes - luoti kajahtaa. Järkytys juurrutti näkymän mieleeni.

 

Takautumana metsäkohtaus palaa Giulian ja Marcellon puheisiin kauan myöhemmin. Käy ilmi, että kikattajasta vaisuksi vaimoksi muuttunut Giulia on jo aikoja sitten tajunnut, mikä osuus Marcellolla oli professori Quadrin ja Annan katoamisessa. Giulia rohkenee jopa kysyä asiasta mieheltään. Vastaamisen asemesta mies poistuu kotoa tapaamaan sokeaa aatetoveriaan Italoa (José Quaglio). 

Italiassa tuuli on kääntynyt, Mussolinia ei enää ole. Italo joutaa sokkona sysättäväksi ihmisjoukkoon tönittäväksi. Marcello siirtyy sivuun, lämmittelee käsiään nuotion tapaisessa, vilkaisee kalterien sivuitse, näkee lähettyvillä alastoman, tummaihoisen naisen makoilemassa vatsallaan. Nainen veivaa gramofonia, kuuluville kumpuaa tunteikasta musiikkia... Marcello tuntuu aavistelevan, tuntevan jotakin erilaista... Onko Italo Marcellon pimeä puoli, joka jouti häviämään väkijoukon mukana? Viimeinen kuva näyttää Marcellon hymyilemässä vapautuneesti.

Silmissä kummittelee yhä kohtauksia elokuvasta. Niin käy, kun taitavat tekijät ovat ladanneet kuviin yksityiskohtia, joissa riittäisi perkaamista tulkintojen pohjaksi. Minulle kuitenkin riittää se, että katsoin Fasistin uudestaan ja luin siitä Film-o-holicin arvostelun oivaltavine tulkintoineen.