Helmikuun alkaessa ryhdyin käynnistämään mökin myyntiä. Puheissa aihe oli pulpahdellut pintaan ainakin vuoden verran, sillä ikä painoi. Kun vielä polvikivun syyksi paljastui nivelrikko, oli selvää, etten enää ilokseni jatka pihahommia. Kymmenen vuotta piisatkoon. Vakituinen vierailijakaan (VV) ei pannut hanttiin, vaikka yhä viihtyi mökkiaskareissa.
Kokosin kaikki olennaiset tiedot ja kiinteistökulut mökistä. Viimeistelin urakan soittamalla kiinteistönvälitysfirmaan nimeltä Näytönpaikka. Se putkahti pyytämättä hollille. Soittoon ei vastattu, mutta jätin viestin. Pian puhelimeni pirahti. Kuului miehen puhetta kohteliain kysymyksin, miten voisi olla avuksi. Mökin myyntihän se asia oli.
Ensi alkuun juttu käännähti toisaalle, sillä firman edustaja, nimeltään Jukka Iso-Seppälä, tiedusteli hiukan epäröiden, olinko mahdollisesti opettaja. Myönsin olleeni, vaikken enää pitkään aikaan. Tulin kertoneeksi äidinkielen opettajana olostani Hämeessä. Mainitsin myös parin vuoden pestin Pälkäneellä aivan opetushommieni ensi vuosina. Bingo!
Pälkäneestä kuultuaan juttukumppani tiesi varmasti, että olen ollut hänen opettajansa ja luokanvalvojansa. Oli kuulemma tunnistanut minut paitsi äänen myös nimen perusteella. Puhelu jatkui hilpeissä merkeissä. Saman tien sovittiin arviointikäynti mökillä.
Asiat etenivät rivakasti. Paikan katsastuksen ja neuvottelun lomassa muisteltiin aikoja entisiä Hämeessä, kerrattiin Turun seutuville muuttamiset ja monet muut elämän käänteet. Vastoin omia ennakkosuunnitelmiani jätin ottamatta yhteyttä muihin välittäjiin ja allekirjoitin välityssopimuksen entisen oppilaani kanssa. Enkä ole katunut.
Tuota pikaa mökille tultiin uudestaan vahvistetuin joukoin. Mukana oli valokuvaaja Jukka Pekka Virtanen, jonka opastamina sammutettiin kaikki sähkövalot, siirrettiin liiat pikkutavarat syrjään ja mentiin itse piiloon. Sitten vain ihmeteltiin, kuinka järjestelmällisesti ammattilainen toimii. Ulkona hän kuvasi dronella, kuten blogin ensimmäisestä kuvasta huomaa. Kaikkiaan upeita sisä- ja ulkokuvia julkaistiin myynti-ilmoituksessa kolmisenkymmentä.
Kuvat tepsivät. Eräänä maanantaina iltapäivästä ilmoitus näkyi Näytönpaikan sivuilla verkossa. Heti tiistaina klo 11 ensimmäiset ostajaehdokkaat kävivät välittäjän kanssa paikan päällä, iltapäivällä he jättivät tarjouksen, illalla kahdeksan aikoihin kuulin, että pariskunta ostaa mökin tinkimättä hinnasta. Olin ällikällä lyöty! Muutama päivä myöhemmin tapasimme mökillä ja sovimme myös erinäisistä oheisasioista, kuten työkaluista. Eilen kauppakirja vahvistettiin allekirjoituksin pankissa ja rahat siirtyivät tililtä toiselle. Oma allekirjotukseni tutisi niin, että nolotti. Illan mittaan rauhoituin ja kykenin tuottamaan kotioloissa tutun oloisen selkeän nimmarin, mikä tässä tiedoksi saatettakoon.
Toivotan onnea mökin uusille omistajille. Perhosista ja pörriäisistä oli jo puhetta sekä niiden kaipaamista kukkakasveista. Niitä riittää, vaikka kallionauhukset ja niiden myötä amiraaliperhoset ovat hävinneet.
Vappuun mennessä me entiset mökkiläiset poistumme lammen ympäristöstä. Paljon meitä nuoremmat asukkaat ottavat vaaliakseen paikkaa, mikä tekee tästä käännekohdasta hyvin miellyttävän.
6 kommenttia:
Kyllä on kaunis mökki. Ei ihme että meni heti hyvin kaupaksi. Nyt on myös myyjän markkinat, koska niin moni kaipaa koronan vuoksi lomanviettopaikkaa kotimaassa.
Opettajana tapaa niin paljon nuoria, että myöhemmin heitä putkahtelee vastaan siellä sun täällä. Itse ei tietenkään muista eikä tunnista aikuiseksi varttuneita entisiä nuoria, mutta he tuntevat meidät.
En minäkään tunnistanut entistä poikaviikaria. Hän oli perheensä mukana muuttanut isän lapsuusmaisemiin Pälkäneelle Tampereelta, jonne aika pian taas palasi.
Taitaa yhä olla niln, että ylen toimeliaat lapset säilyvät energisinä, kunhan osuvat itselle sopiviin töihin. Tämä mies tosiaan oli!
En yhtään ihmettele, että hieno mökkinne meni saman tien kaupaksi. Mökki on aika väärä sana näille nykyaikaisille vapaa-ajan asunnoille, kuten sinunkin tuliterä-kunnossa olevalle talolle viimeisen päälle laitettuine ympäristöineen. Oli kiva saada käydä siellä!
Varmaan huojentavaa myös, ettei tarvitse koko ajan huolehtia kaikesta siellä, onhan siinä paljon puuhaa, ihan vain ylläpitokin. En tiedä, missä kunnossa meidän vanha mummonmökki saaristossa olisi, ellei sattumalta mies olisi varsinainen mökkipeto ;)
Olen tosiaan huojentunut, kun kevät ei tuokaan mukanaan pihaurakoita, vaan huushollin purkua. Toiveissa siintelee viikko hotellissa vaikkapa Hangon merimaisemissa, jos korona suo.
Oho, olipa uutinen! Totta kai tajuan, että aikansa kutakin, mutta nyt voin kokemuksen äänellä sanoa, että Tervetuloa muistojen maailmaan! Istut vielä monet ajat mökkisi muistoissa ja toivot, että voisit upottaa sormesi multaan! Ja sitten huomaat, jotta onpa kivaa, kun sitäkään ei ole enää pakko tehdä! Näinhän se, onnea kuitenkin uudenlaiselle elämälle!
Pikku hiljaa lähestyn kuvaamiasi tuntoja. En myöskään jää kaipaamaan kahden huushollin hoitamista enkä jatkuvaa ruuan rahtaamista.
Kuvia piisaa helpottamaan muistelemista.
Lähetä kommentti