Viikonlopun väläys oli, että lähes kotinurkilla voi kuljeksia kuin turisti. Toistakymmentä vuotta sitten Turussa asuessani oli jo alkanut Wärtsilän lopetetun laivatelakan alueen muuttaminen asuinalueeksi. Kävin jopa katsomassa kuvan talosta kämppää itselleni, kun jokirannan kesämelu ylitti sietokyvyn. Tokko olisin mihinkään rauhan tyyssijaan päätynyt. Onneksi löytyi ihan muu ratkaisu, joka siirsi minut Lietoon.
Oli aika käydä tarkistamassa, mitä kaikkea jokisuun itärannalta löytyy. Sinne ei ollut asiaa muilla kuin Wärtsilän jättiyrityksen tuhansilla työntekijöillä esimerkiksi 1950-luvulla, jolloin levyjä paukutettiin laivojen kylkiin niin, että ääni kaikui laajalti ympäristöön. Lapsuudenkotini sijaitsi muutaman kilometrin päässä telakasta. Niinpä totuin Suomelle valuuttaa takoneeseen kalkkeeseen.
Kaikissa rantakaupungeissa ja -taajamissa lienee telakkaranta. Turussa Telakkarantana tunnetaan nykyisin se hulppea asuntoalue, jota yhä rakennetaan Aurajokisuuhun. Telakasta on jäljellä joitakin merkkejä, kuten uiva telakka mahdikkaiden rivitaloasuntojen venevalkamana. Kullakin asukkaalla on käytössään myös oma autotalli. Selvä se, että talliin pääsee rakennuksen sataman puoleiselta sivustalta, kuten pikapiipahduksella saattoi havaita.
Kotilaituriin mereltä saavuttaessa tulijoita tervehtii oma taideteos, koska sitä ei löydy Turun taideaarteista. Valpas merielävä, ehkä hylje, on napannut kalan. Ihan samoin ovat asukkaat päätyneet sataman ja Turun linnan vastapäiselle rannalle kuin onnenkantamoisena.
Rakennuksen päädystä löytyy komeuden nimeksi Asunto-osakeyhtiö Linnanranta. Sopii pohtia, mikä on antanut aiheen lisänimelle Viimeinen Ropo 2.
Jätin kuvaamatta alueen kerrostalot. Niistä netti tarjoilee runsaasti kuvia, kuten eka linkistä huomaa. Asuntoja on myynnissä paljon. Vuokratalojakin on tarjolla. Uimaan pääsee lähirannalle, jolla toimii myös jäätelökioski. Se ei ollut lauantaiaamuna vielä auki, vaikka kioskin pitäjä auliisti jutteli niitä näitä ohi kulkeneiden kanssa.
Löytyipä lähistöltä kuntoilijoille oma pilttuu. Tekonurmella venyteltiin, nosteltiin puntteja tai hyörittiin muuten vain jo yhdeksältä. Muistan joltakin kuntosalikäynniltä, ettei treenaajia sovi kuvata. Niinpä tyylikkään toiminnan hämmästely katsellen riitti vallan hyvin.
Turun linnaa on aina hauska katsella milloin mistäkin vinkkelistä. Usein paikallinen aviisi kirjoittaa hankkeista, jotka muuttaisivat ratkaisevasti satama-aluetta ja samalla linnan ympäristöä. Pitäisi kuulemma siirtää rahtiliikenne vaikkapa Naantaliin, joka vastikään menetti ison yrityksen, kun Neste lopetti siellä toimintansa. Laivanrakennus pelastui Raisioon vuosia sitten ja voi siellä kohtalaisesti saksalaisomistuksessa. Aamun lehti tosin kertoi parin viime vuoden tappioista.
Käytöstä poistetulle, muistojen kultaamalle risteilyalukselle Borelle löytyi aikoinaan suojasatama Aurajokisuulta Forum Marinumin edustalla. Laivassa on tapana poiketa kahvilla. Lounaita siellä ei tiettävästi enää tarjota. Hytit palvelevat hostel-huoneina, ellei sekin toiminta ole loppunut.
Boren rauhaa häiritsee vastarannalla jatkuva räjäyttely. Kallion on väistyttävä, jotta lisää asuntoja mahtuu maksukykyisille ostajille. Autopaikan voi varata kallioluolasta.
Uutisissa on kerrottu tämän tästä, että lohkareita lentelee yli Kaarle Knuutinpojan rantatien mereen asti. Korppolaismäki ja sen laella Maununtyttären puisto kutistuvat kutistumistaan. Muutoksista kertovat sellaiset perinteiset asukasyhdistykset kuin Martinrantaseura, joka julkaisee omaa lehteä. Vuoden 2013 ensimmäisestä numerosta Martinranta 1/2013 löytyy muun aineiston lisäksi kaksi osaa Korppolaismäen historiaa harvinaisin valokuvin. Kannattaa lukea.
Uuttakin aineistoa paikasta löytyy. Kiehtovia kokemuksia asumisesta Korppolaismäen tuntumassa voi lukea esimerkiksi Know Your Hoodsin blogista, Siihen kirjoittaa joukko vieraskynäilijöitä, jotka ovat omien asuinalueidensa asiantuntijoita. Korppolaismäestä kuviaan ja näkemyksiään jakaa Timo Turkula.
Ihmiset rakentavat toisilleen koteja vaikka läpi harmaan kiven. Lintujen kesken selvitään vähemmällä. Siitä löytyi yksi todiste, kun huomasin lokin hautovan pesässään. Kai se oli oppinut luottamaan, ettei ohi kulkeva ja puhua puliseva ole mikään uhka. Ei semmoinen otus kuitenkaan yllä pesään, jonka emo oli kyhännyt betonirakennelman jäänteeseen. Hissuksiin räpsin pari kuvaa linnun hievahtamatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti