Turun kukkuloita

 Junaradan länsipuolella Köydenpunojankadun kupeessa kohoaa Juhannuskukkulan kalliorinne, josta vain pieni osa on rakentamatta. Kasvillisuuden takaa kurkistelee vesitorni, kukkulan kunkku. Pytingin alakerrokset ja monet lisärakennukset on varattu ammatti-instituutille.  Ilmakuvassa ne näkyvät oikeassa ylänurkassa.

Lapsena asuin ensimmäiset yhdeksän vuotta näissä maisemissa ja kävin Raunistulan kansakoulua lähikukkulalla. Turun Sanomien Extrassa 24.6.2021 oli innostava juttu Juhannuskukkulan harvinaisesta kaupunkikedosta. Se on kuin muistomerkki viiden vuosituhannnen takaisesta ajasta, jolloin kukkula oli Litorinameren ympäröimä saari. Maan kohotessa alavat savimaat paljastuivat. "Kukkula on taianomainen paikka, erityisesti keväällä ja keskikesällä", kirjoittaa toimittaja Ann-Mari Rannikko, jonka oppaana toimi Åbo Akademin museomestari, biologi Veli-Pekka Rautiainen. 

Alueen harvinaisuudesta ovat kirjoittaneet myös Jussi Lampinen ja Anna Koskela. Turun kaupunki on julkaissut 2016 heidän vihkosensa Juhannuskukkulan perinnebiotoopin kasvillisuus, luontotyypit ja hoitosuunnitelma. Kopioin vihosta kuvan, jonka tapaisia näkyi myös Extran jutussa. Asiantuntijoita huolestuttaa alueen tulevaisuus rakennuspaineiden puristuksessa.

Aihe kiinnosti niin, että piti lähteä katsomaan, miltä karu kallio- ja heinäketo tai niitty näyttävät. Niillä kasvaa muun muassa huopakeltano, ketokeltto, punanata, mäkivirvilä ja saaristosta tuttu käärmeenpistoyrtti ja ruoholaukka. Saroja on löydetty monta sorttia. On myös  ketopiippoa, nuokkukohokkia, pälkkyruohoa, mäkitervakkoa, sikoangervoa, kalliotuhkapensasta ja keltamaitetta. Tuskin kaikkia olisi edes tunnistettu.

Erityisen hankalaksi homma osoittautui, kun ei ottanut löytyäkseen sopivaa polkua. Vesitornille kiivettiin betoniportaita, mutta ylhäällä ei näkynyt yhdenkään polun päätä. Toisella puolen vesitornia asfalttitie vei  Kähärin omakotitaloille. Niiden tuntumassa tyhjänä levittäytyy parkkialue, jolle auton olisi voinut jättää maksutta. Kaukaa "viisaana" pysäköin Logomon maksulliseen paikkaan.

Kurvaamalla vähäisen urheilukentän sivuitse löytyi sentään reheviä takiaisia aloittamassa kukintaansa.

 

Heti perään vesitornille johtavasta rinteestä löytyi polkuja. Pari niistä tuntui liian jyrkiltä, kolmas olisi ollut kujettavissa, mutta jäi testaamatta.

Periksi oli antaminen, sillä helteessä parhaalta vaihtoehdolta tuntui laskeutua alas eräältä kerrostalolta  portaita pitkin.

Köydenpunojankadun laitaa käppäilemällä autojen pyyhältäessä täyttä vauhtia ihan vieressä kävi selväksi, ettei jyrkkä kalliorinne kutsu kiipeilemään muita kuin pikkupoikia. Jonkin matkan päässä heinikkö tunki jalkakäytävälle katajat taustanaan ja vihjaisi mahdollisesta polusta.

Pitkissä housuissa olisi voinut tunkea heinien läpi ja nähdä päiväkakkarat läheltä. Muitakin kasveja kenties sinnitteli kuvan aukossa. Helteiden hellitettyä voisi käydä tutkimassa, missä ne lehtijutussa mainitut polut risteilevät.

Ihmeellisesti omassa rauhassaan liikenteen vyöryessä ohitse seisoo harvinaisen komea vaahtera.

Juhannuskukkulaa ei ole noteerattu yhdeksi Turun seitsemästä kukkulasta. Ne löytyvät nykyisen keskustan tuntumasta. Ei myöskään Yliopistonmäen naapuri Kuuvuori ole saanut mainintaa Turun kukkulana ehkä siksi, että se ei alkujaan ole kuulunut Turkuun, vaan Maariaan Juhannuskukkulan tavoin. Kuuvuoresta kirjoitin tämän blogijutun.