keskiviikko 17. marraskuuta 2021

Ars Novassa nautittua

Totisen harmaat päivät valostuvat, kun lähtee liikkeelle. Eilen kaverin kanssa päämääräksi otettiin Turussa Ars Nova. Tällä kertaa sivuutettiin Aboa Vetus -museo, mutta lounaalle poikettiin Pegasukseen rakennuksen aulassa.


 Osmo Rauhalan töitä on esillä kahdessa kerroksessa toukokuun loppuun 2022. Taiteilijan nimestä avautuva linkki tuo näkyville hienoja kuvia sekä niitä taustoittavia tekstejä. Näyttelyn otsikko Muista unohtaa kaikki on sen verran monimielinen, että Rauhalan antiikin aikojen ajattelijoista ponnistaviin tuumailuihin oli syytä tarttua sekä lukemalla tekstejä että syynäämällä teoksia tarkasti. Jänniä asioita selvisi, kuten se, että eka kuvassa kahtaalle ulottuva koristeellinen kiehkura viittaa munasarjoihin. Kuvio toistuu ja täydentyy muutamaan kertaan.


Näyttelyn alkajaisiksi katsotaan perusasioista luotuja hahmotelmia. Elämän kirja -videoteos kieputtaa DNAn kirjaimia. Niitä näkyy myös paikallaan pysyvinä suurina pintoina. Teosten nimet Lukutaito ja Sananvartija viittaavat perimmäisiin ulottuvuuksiin elämän peruskoodistona, kuten Rauhala on tiivistänyt tekstiin.


 
Kaiken ykseys käy mielestäni ilmi useissa teoksissa, olipa ilmiasu mikä tahansa.


Pääskysen kaunis lennokkuus tummien pintojen välissä kuin verkossa jäi minulle arvoitukseksi. Sen nimi Navigaatio - Länsi ohjaa ajatuksia, mutta ei avaa teosta. Arvailen, että pääskysen lento länteen viittaa Rauhalan muuttoihin talvikaudeksi New Yorkiin. Mene tiedä...

Kriitikko Lars Saari kirjoittaa Rauhalan näyttelystä Turun Sanomissa to 18.11.2021 muun muassa näin:

Ars Novan näyttely on iso, kahden näyttelykerroksen kokoinen tiivistelmä Rauhalan 2010-luvun mielenkiinnon kohteista. Maalari liittää kuvansa filosofiaan, mikrobiologiaan, DNA:han, evoluutioon – tai pohdintaan rauskujen tietoisuudesta. Viimeksi mainittua on tutkittu tarkkailemalla, reagoivatko rauskut peilikuvaansa, kun niiden silmien lähelle on lisätty maalitäplä.

Rauskujen hahmot ja niistä tuijottavat silmät ottivat minut mukaansa merten syvyyksiin ja siellä lymyäviin kalmareihin.

 Kaksi silmää tuijottaa tästäkin teoksesta ja sai minut hämmennyksiin. Kiehtovalta olio kuitenkin tuntuu, kuin tekisi tuttavuutta. 

Töiden jälki puhuttelee paitsi aiheillaan myös tarkkuudellaan. Lars Saaren mukaan

Uusista maalauksista on tullut entistä litteämpiä. Vahva ääriviiva ja pinnanomaisuus vievät ajatukset hiukan yllättäen jopa lasimaalausten lyijypuitteiden tuottamiin ääriviivaefekteihin. Kun näihin tekijöihin vielä lisää symmetrian kaipuun ja ornamentin lumon, lähestyy Rauhala dekoratiivisuutta suunnista, mistä moderni ei olisi sitä koskaan etsinyt.

Rauhala pohtii syytä siihen, miksi perinnöllisyyttä kantava DNA toistaa samaa fraktaalimuotoa kuin verisuonet tai tähtikartta. Onko elämän salaisuus yhtä aikaa pienessä ja suuressa, atomissa ja ulkoavaruudessa?

Museon toisen kerroksen tiloista avautuva näkymä pysäytti sekin toviksi vain ihmettelemään.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti