torstai 27. lokakuuta 2022

Vanhan kertausta

Tänään oli taas se torstai, jolloin vanhalle koulukaverien porukalle oli varattu iso pöytä tutussa ravintolassa. Mutta meitä ennätti paikalle vain kolme. Niinpä jätin kuvan ottamatta ja tarjoan kertaalleen julkaistua. Juttu toimii samalla tervehdyksenä parhaalle kouluaikaiselle kaverilleni, joka ei ilmaantunut lounaalle eikä myöskään vastannut äsken puheluun. Miksi kummassa?


 Kuukauden viimeisenä torstaina klo 13 tuttu kaveriporukka on viime syksystä alkaen kokoontunut Turussa Blankoon lounaalle. Tänään eka kertaa tarkastettiin kaikilta koronapassi/rokotustodistus, josta näki, että joka iikka on rokotettu kolmesti. Tiettävästi kukaan meistä ei ole sairastanut koronatautia. 

Jo ennen koronataukoa omaksuttiin sellainen tapa, että syntymä- tai muuta merkkipäivää lähiaikoina viettänyt tarjoaa lasillisen kuohuvaa koko poppoolle. Tällä kertaa oli minun vuoroni tiistaisen syntymäpäivän takia, kuten moni FB-kaverikin ilokseni oli huomannut. Virtuaalisesti tarjoan skumppaa myös kaikille blogisivulla ja FB-seinällä vieraileville: KIPPIS! 

Oikeasta lasista siemaisi puolikuivaa juomaa kaikkiaan kuusi paikalle tullutta. Olin heistä yksi. Synkeän räntäsateinen päivä valostui yhä, kun vanhaan tapaan juttelukin alkoi kuplia. Olimme niin hyvässä vauhdissa, että unohdin tyystin ottaa kuvia. Mutta paikkaan puutteen otoksilla lahjakassista ja sen sisällöstä. Kassin toi paras kouluaikainen ystäväni ja mestarileipuri. Hänen armas, nykyisin sairasteleva siippansa hoitaa pariskunnan saksalaisen vävyn makkarabisnestä, jota varten on teetty myös nätit kassit. Somat pullat löytyivät kassin uumenista. Kiitos kummallekin!


Laatumakkaroita voi ostaa ainakin Turun kauppahallista. Muuallakin niitä voi olla kaupan. Ellei ole, kannattaa kysellä ja tilata Artimago OY:stä.

4 kommenttia:

vanski kirjoitti...

Tuota samaa olen tässä hoidellut....ja ..

Lissu kirjoitti...

Nämä tilanteet alkavat toistua iän karttuessa.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Onnittelut synttärin johdosta - skool!
Tämmöiset tapaamiset on kivoja. Omat luokkatapaamiseni jäivät 50-vuotta yo-juhlasta -tapaamiseen. Kaikki asuvat niin erillään eikä löydy ketään, joka jaksaisi järjestää.
Toivottavasti tuolla koulukaverillasi, johon et saanut kontaktia, on kaikki hyvin.

Lissu kirjoitti...

Jutussa kerratut synttärit vietin lähes kaksi vuotta sitten. Seuraavat tulossa tammikuussa. Skoolataan sitten uudestaan.
Onneksi rakas ystävä soitti itse tänään. Hänen ja miehensä olo kohtalainen, joten huoli helpotti👌