Kaupunkielämää Turussa

 

Tänään askelet veivät uudesta kodista parin kilometrin päähän Turun keskustaan. Ostin kengät ja piipahdin nauttimaan appelsiinimehua yhteen torikahviloista. Hyörinää maltoin seurata vain tovin, sillä lähellä kukkamyyjät houkuttelivat katsastamaan, mitä kaikkea on tarjolla.

Pitkästä aikaa en tarttunut yhteenkään kasviin, sillä suojaamaton parvekkeeni voi edelleen olla liian kylmä kesäkukille. Katsotaan, jospa kesäkuussa innostuisin hankkimaan kaiteeseen pari pitkulaista istutusastiaa ja kumpaankin kaunista katsottavaa.

Kaupunkielämä kiehtoo Liedon vuosien jälkeen, ainakin vielä. Vanhastaan tuttu on Läntisen rantakadun tienoo kahvilapöytineen. Asuinhan lähettyvillä kuusi vuotta Kangasalta syntymäkaupunkiin tultuani. Paljon tuli silloin kävellyksi jokivarren reittejä. Tätä nykyä paremminkin Kaskenahteen itäisellä puolella, lapsuusaikaisilla kotikonnuilla Ispoisissa päin. Kouluvuosina jokirannassa istuskeltiin, kun päivään ilmaantui joskus hyppytunteja.

 Kahvilan sivuitse suunnistin tärkeään kohtaamispaikkaan Oobuun. Sinne meitä vanhoja luokkakavereita kokoontui lounaalle, kuten on tullut tavaksi joka kuukauden viimeisenä torstaina klo 13 jossakin Bassin talon ravintolassa.

Yksi porukasta tunnusti täyttäneensä kymmenittäin vuosia. Siitä ilosta pääsimme osallisiksi sankarin tarjottua kuohujuomaa koko pöytäkunnalle. Paikalle ehti kaikkiaan 11, kaksi Helsingistä asti.

Ylhäisesti Mannerheim tarkkaili ateriaansa nauttivia vanhoja kaveruksia, 1950-luvun oppikoululaisia.  Mietimme, mitä nykyiset parikymppiset tuumaisivat mahtimiehen kuvasta. Vissiin sentään tuntisivat. 

Herkkuruokaa nautin peräti liikelounaan malliin, sillä viikon päästä torstaina on sovittu sinetöitäväksi lukaalini ja autotallini kauppa Nordean konttorissa läheisen kauppatorin varrella. Keskiviikkona vielä katsastan entisen kauniin ja tilavan kotini Liedossa, kun siellä ammattilainen tekee loppusiivouksen. 

Pikku hiljaa iso muuttomyllerrys tavaroiden jakeluineen päättyy. On aika siirtyä uuteen vaiheeseen ja ruveta jossain määrin osallistumaan Saga-yhteisön tapahtumiin. Parissa konsertissa olen jo ollut kuulolla. Lisäksi liityin ruotsinkerhoon, joka tosin ensi viikon jälkeen jää kesätauolle. Uimassa ja vesijumpassa käyntejä jatkan mielihyvin. Ties mitä muuta passelia vielä mahtuu viikkoihini. 

Syksyn tullen jatkamme lounastapaamisia siten, että syyskuun lopun torstaina tutustumme yhteisvoimin Sagan monipuoliseen lounaaseen. Varaan ateriointia varten kabinetin, mutta noutopöydästä kukin hakee ruokansa normaaliin 12,70 euron hintaan. Sagan asukkaana minulle kuuluu lounas osana  palvelupakettiani.

Viileitä päiviä luvassa, mikä sopii vallan hyvin varsinkin ulkosalla liikkuessa. Kiinnostavaa tuta, mikä kesästä tulee. Eskoiseni syntyessä 1961 helmikuun lopulla kesän ainoat lämpimät päivät hujahtivat ohi toukokuussa. Kaiken kesää sitten satoi satamistaan. Vauvaa oli puettava lämpimästi, minkä hyvin muistan. 

Kuinkahan perhepiirin uusimman tulokkaan syntymän aikaan juhannuksen tienoilla riittää lämpöä ilman paksuja vaatteita? Nykyisin kaiketi liika lämpö osana ilmastouhkia on se vaara, jota eniten pelätään.

Vanhan kertausta

Tänään oli taas se torstai, jolloin vanhalle koulukaverien porukalle oli varattu iso pöytä tutussa ravintolassa. Mutta meitä ennätti paikalle vain kolme. Niinpä jätin kuvan ottamatta ja tarjoan kertaalleen julkaistua. Juttu toimii samalla tervehdyksenä parhaalle kouluaikaiselle kaverilleni, joka ei ilmaantunut lounaalle eikä myöskään vastannut äsken puheluun. Miksi kummassa?

 Kuukauden viimeisenä torstaina klo 13 tuttu kaveriporukka on viime syksystä alkaen kokoontunut Turussa Blankoon lounaalle. Tänään eka kertaa tarkastettiin kaikilta koronapassi/rokotustodistus, josta näki, että joka iikka on rokotettu kolmesti. Tiettävästi kukaan meistä ei ole sairastanut koronatautia. 

Jo ennen koronataukoa omaksuttiin sellainen tapa, että syntymä- tai muuta merkkipäivää lähiaikoina viettänyt tarjoaa lasillisen kuohuvaa koko poppoolle. Tällä kertaa oli minun vuoroni tiistaisen syntymäpäivän takia, kuten moni FB-kaverikin ilokseni oli huomannut. Virtuaalisesti tarjoan skumppaa myös kaikille blogisivulla ja FB-seinällä vieraileville: KIPPIS! 

Oikeasta lasista siemaisi puolikuivaa juomaa kaikkiaan kuusi paikalle tullutta. Olin heistä yksi. Synkeän räntäsateinen päivä valostui yhä, kun vanhaan tapaan juttelukin alkoi kuplia. Olimme niin hyvässä vauhdissa, että unohdin tyystin ottaa kuvia. Mutta paikkaan puutteen otoksilla lahjakassista ja sen sisällöstä. Kassin toi paras kouluaikainen ystäväni ja mestarileipuri. Hänen armas, nykyisin sairasteleva siippansa hoitaa pariskunnan saksalaisen vävyn makkarabisnestä, jota varten on teetty myös nätit kassit. Somat pullat löytyivät kassin uumenista. Kiitos kummallekin!

Laatumakkaroita voi ostaa ainakin Turun kauppahallista. Muuallakin niitä voi olla kaupan. Ellei ole, kannattaa kysellä ja tilata Artimago OY:stä.

Lucian päivää Naantalissa

Perinteinen joululounas vanhojen koulukavereiden kesken nautittiin tänään Naantalin Trapissa. Hiljaista iltapäivää tunnelmallisessa ympäristössä vietti jokunen muukin asiakas. Meri häämöttää piharakennusten takana. Vastarannalla kohoaa Kultarannan komea graniittipytinki.

Joskus takavuosina jaksettiin innostua joululounaasta niin, että alkajaisiksi haahuiltiin pihassa ja viipyiltiin kodassa. Porontaljoin katetut penkit seinustoilla kutsuivat istumaan. Käteen ilmestyi höyryävä glögimuki, josta nenään tuoksahtivat kaikki tarpeelliset ainekset lisukkeineen. Mutta sattuipa  niinkin, että ilonpito nyrjähti, kun huomattiin, ettei pelkästään saatu kostuketta kurkkuun ja vauhtia juttuihin. Sade nääs oli päässyt pahan kerran kastelemaan taljat! Pikavauhtia hipsittiin pöksyt märkinä sisätilohin. Vaiva toki hellitti monivaiheisen aterian mittaan. Kokemus opetti: eipä ole enää aikoihin yritetty kotaan glögille.

Sinisen hetken koittaessa hyvästelin vanhat kamut. Trapin rappusilta sain vielä talteen kuvan Naantalin kuulusta kirkosta. Siellä moni lienee käynyt ainakin Naantalin musiikkijuhlien tapahtumissa alkukesästä. Nyt oli aivan hiljaista, mutta eilen 12 12 12 -päivänä tälläkin kirkolla oli nähty hääpareja. Elämä jatkuu...