Musta narsissi, klassikkoleffa

 

Yle Teeman elokuvafestivaalilta tarttui tallennettavaksi Musta narsissi (1947). Myönnän, etten omin avuin saanut kiinni leffan hienoudesta. Paremminkin se muistutti 50-luvulla elokuvateattereissa nähtyjä suosikkeja. joiden tähtiä monesti olivat Deborah Kerr ja Jean Simmons. 

Festivaalin antiin kuuluvat onneksi valittujen elokuvien esittelyt. Mustasta narsissista puhuu kolme alaan perehtynyttä nuorehkoa naista. Ylen sivulla heistä mainitaan tämä:

Saara Kotkaniemi uppoutuu synkkämielisen nunnan mielenmaisemaan. Anna Möttölä ja elokuvaohjaaja Hanna Bergholm kertovat missä piilee Michael Powellin ja Emerich Pressburgerin brittiklassikon omalaatuinen lumovoima.

Silmäni ja mieleni avautuivat. Tulin tosiaan katsoneeksi erityislaatuisen elokuvan, osittain jopa kahteen kertaan. Taidan katsoa kolmannenkin kerran, kun kyse on monin tavoin mestarillisesta teoksesta.

 

 Ryhmä nunnia saa tehtäväkseen siirtyä Kalkutasta Himalajalle perustamaan uutta luostaria. Sille on varattuna palatsi, jossa ennen on asunut vanhan kenraalin naisia. Seinillä näkyy yhä kuvia hilpeästä haaremielämästä. Tarina perustuu Rumer Goddenin romaanin Black Narcissus. Jännitteet tuntuvat alusta asti. Nunnat katsovat merkitsevästi toisiaan ja heille avuksi osoitettua herra Deania. Hänen hahmonsa rinta paljaana hyvin lyhyissä shortseissa ja hattureuhkassa hämmentää nunnia. Katsojaa naurattaa Deanin tapa kulkea ratsain pikkuisella hevosella.

Tuulen pyörteissä hulmuavat nunnien kaapujen helmat, nepalilaisten torvet raikaavat, rummut kumisevat. Palatsin hoitajana hyörivä Angu Ayah juoksentelee ympäriinsä, paikallisia ihmisiä ilmaantuu vaivoiksi asti, kun kenraali maksaa heille käynneistä. Lapsia kerääntyy koululuokkaan, sairaita apua hakemaan. Yksi lapsista osaa oman kielensä lisäksi englantia, joten hän ryhtyy tulkiksi. 

Sisarista Ruth innostuu tosissaan herra Deanista, mutta pettyy ja päätyy äärimmäisiin keinoihin. Kellojen soitto on kuulunut Ruthin tehtäviin, joita ylisisar Clodagh joutuu paikkaamaan. Seuraa kamppailu, kuten kuvasta näkyy. Lopulta nunnat poistuvat palatakseen takaisin emoluostariinsa.

Itse tarina tuntui asetelmiltaan turhankin selkeältä. Juju onkin siinä, miten kaikki kerrotaan kuvin, äänin ja vähäisin puhein studio-olosuhteissa. Suosittelen avaamaan linkin, josta selviää, mistä kaikesta tekijät on palkittu.

Laiseni ikänsä elokuvia katsellut kiittää siitä, että Ylen Teema tarjoaa ja opastaa katsomaan Mustan narsissin tapaisia klassikkoja, joista en ole mitään mitään tiennyt.