torstai 17. marraskuuta 2022

Nuori Aaro elää Pekka Tarkan hahmotelmana

 

Elämäkerrat kiinnostavat. Niinpä tilasin oitis kirjastosta Pekka Tarkan kirjoittaman opuksen Nuori Aaro Aaro Hellaakosken tiede, taide ja runous 1893–1928 (Siltala 2022, 411 sivua), kun siitä ilmestyi juttuja lehdissä. Tarkan korkea 89 vuoden ikä yllätti. Kas kummaa, ikämies on syttynyt uuteen urakkaan 2019, kuten hän mainitsee kiitostensa aluksi (s. 390). Minä puolestani, vanhus itsekin, kiitän tavattoman sävykkäästä Hellaakosken henkilökuvasta. Se kytkeytyy 1900-luvun alkuvuosikymmenten muihin vaikuttajiin. Heistä ylitse muiden kohosi Väinö Aaltonen. Miesten välinen ystävyys väikkyy kirjan kannessa veistäjän maalauksena sisarensa puolisosta.

Tarkan täsmällinen kynänjälki on tullut tutuksi paitsi lehtikirjoituksista myös hänen tutkimuksistaan Joel Lehtosesta, Paavo Rintalasta, Hannu Salamasta ja Pentti Saarikoskesta. Muistelmateos Onnen Pekka (2019) innoitti minut kirjoittamaan pystypäin pyöräilleestä melkoisen blogijutun. Tekstiensä kautta mies tuntuu perin tutulta. Lisää sävyjä kuvaan piirtyi Leena Majander-Reenpään muistelmista.

Aaro Hellakoski ei ole ollut minulle mikään innoituksen aihe. Luen sujuvasti proosaa, lyriikkaa en niinkään. Kompastuin runoanalyysiin jo opiskelujeni alussa, kun yksi tenttikysymys tarjosi pelkän runon, enkä osannut sanoa siitä mitään. Silloin professori opasti noviisia:"Olisitte edes jotakin kirjoittanut vastauksesi." Että semmoistako on runon tulkinta?

No, nyt vihdoin luin Tarkan Aaro-teoksen Jääpeili-luvusta sellaista runojen erittelyä, että huokaisen ymmärtämisen autuutta. Tarkka kirjoittaa muun muassa:

Rakkausrunojen osaston päätös 'Kahleet' kerää teemat yhteen kauniiksi hymniksi, aihepiirin cantus firmukseksi. Runon jännite syntyy, kun alkusäkeistöjen toistuva lauserakenne ("kaikin niin – kun") antaa odottaa päälausetta, joka saa painonsa edeltävästä viivyttelystä. Näin kasvaa harras julistus lujasta yhteisyydestä.

                                                        Kaikin niin arkisin askarin

                                                        kun sinun sivullas uurastin

 

kaikin niin kuumin ja kukkivin öin

                                                        kun sinun kerallasi leikkiä löin 


                                                        olen ma kultaiset kahlehet

                                                        takonu meille yhteiset


                                                        punaista kultaa ja purppuraa

                                                        vasten mustaa maailmaa.

 ***

Takakannessa elämäkertaa luonnehditaan näillä sanoin:

Aaro Hellaakosken runoutta on tutkittu paljon, mutta Pekka Tarkan teos poikkeaa edeltäjistään. Se tarkastelee runoilijan elämää kokonaisuutena ja ottaa huomioon, että Hellaakoski oli ammatiltaan luonnontieteilijä. Hänen elämäntyönsä ensimmäisen vaiheen eri puolet yhdistyvät Tarkan kirjassa tavalla, jossa tinkimätön tiede ja suuri runous elävät samassa persoonassa.

Hellaakoski rakasti kuvataiteita ja perehtyi ystävänsä Wäinö Aaltosen kanssa maalauksen ja kuvanveiston eurooppalaisiin virtauksiin ekspressionismista kubismiin. Tarkka esittelee hänet taiteen tuntijana ja näyttää lyriikan taustalla vaikuttavat seikkailut kuvan ja sanan rajaseuduilla.

Teoksen aiemmin käyttämättömiä lähteitä ovat Hellaakosken suorasukaiset lehtikirjoitukset ja persoonallinen kirjeenvaihto sekä elämäkerrallinen kronikka ”Yhden runoniekan surullinen nuoruus”. Näkyviin piirtyy kehityskulku, joka alkoi huutokauppakamarien rallatuksista ja eteni kohti uuden aikakauden ydintä.

Totta joka sana. Eipä sitten muuta kuin vahva suositus lukea Tarkan uusin julkaisu. Itse jään odottamaan jatkoa nuorelle Aarolle.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti