Synnyin isäni Paavon nimipäivänä 25.1., jolloin perimätiedon mukaan talven selkä taittuu.Tätä nykyä mitään talvea ei ole ollut moneen viikkoon. Vesikelissä taapersin moikkaamaan luokkakavereitani, joille tarjosin kuplivaa juomaa. Blankon pyöreän pöydän ympärille meitä ilmaantui kahdeksan. Kuulun muinaisen luokkamme "nuoriso-osastoon". Me viisi jäsentä olemme syntyneet 1941, muut jonakin aikaisempana vuonna. Maailma oli silloin ihan muuta kuin tänä vetisenä vuonna, sillä tiukat pakkaset paukkuivat vielä helmikuussa, jolloin kaksi seuraavaa nuoriso-osastolaista äiteineen paleli Heidekenin synnytyssairaalassa. Tapahtuman muistoksi laseissa kuplii taas, kun tavataan lounaalla helmikuun lopulla.
Mutta: eräänä tammikuisten juhlapäivien iltana taivas rusotuksellaan lupasi pelkkää hyvää, kun seuraava syntymäpäiväsankari, miniän äiti, saapui Tampereelta Turkuun. Hän on minua viisi päivää nuorempi.
Lauantaina 28.1. meidät kaksi mummua vietiin konserttisaliin parhaille paikoille nauttimaan puhallinmusiikista kera laulajien. Tuhatpäisen yleisön mukana innostuin minäkin pitkästä aikaa taputtamaan ylen määrin, vaikka laulajien ääni usein hukkui soittajien muhkeaan musiikkiin.
Eikä tässä vielä kaikki. Sunnuntaiksi kokoonnuttiin tyttärellä ja vävyllä vahvistettuina brunssille Gräddaan. Lisämausteena saimme erinomaista palvelua. Kaunis ympäristö Aurajoen rannalla arkkipiispan palatsin naapurissa kohotti sekin mielialaa.
Hyvässä tunnelmassa vahvistui ajatus käväistä mummujen kesken Kööpenhaminassa moikkaamassa yhteistä lapsenlasta, Niinaa. Ehkä hanke touteutuu keväällä. Miniä kokeneena matkanjärjestäjänä hoitelee tarvittaessa liput ja hotellivaraukset.
Huomaan, kuinka mainiota on lähteä liikkeelle. Pääsivät vallan unohtumaan niin korona kuin muut rajoitteet.
Ilkalle ja Suskulle kauniit kiitokset virvoittavista antimista!
2 kommenttia:
Hyvä te! Niin sitä pitää, aina on syytä juhlaan ja varsinkin synttärien tienoilla. Onnea!
Kööpenhamina on varmaan kiva kaupunki ja sinne voi tehdä lyhyenkin reissun, kun on lähellä. Sinne minunkin on pitänyt mennä iät ja ajat katselemaan, miten tanskalaiset eroavat suomalaisista. Yhdellä etelänmatkalla minua luultiin tanskalaiseksi, löytäisinkö ehkä Köpiksestä jonkun näköiseni.
Käypä katsastamassa👍
Joskus aikoja sitten meni niin täysin tanskalaisesta, että minulta tultiin kyselemään nevoja. Selitys taisi löytyä kivasta vihreästä liivihameesta farkkutyyliin. Näytti varmaan oppaan asulta🤣
Lähetä kommentti