Olot uusiksi

 

Torstaina puoli tuntia ennen ison lukaalini kaupantekoa piipahdin Calabresen laukkukauppaan Linnankadulla Turussa. Tutkimme myyjän kanssa kurjaksi kulunutta, mustaa kaupunkireppuani. Olisin ostanut uuden samanlaisen, muttei sellaisia ollut tarjolla. Piti rohkaistua ihan erilaiseen. Onhan koko elämäni asettumassa uudelle tolalle. Tohdin jopa vaihtaa laukun värin vaaleaksi, kun ensin oli yhdessä todettu, että taskuja riittää vahvojen vetoketjujen suojaamina. Tuossa se jakkaralla komeilee, muttei ole vielä päässyt tositoimiin, vaikka on valmiiksi pakattu. Kaikelle tarvittavalle löytyi kelpo paikka.

Laukun kuvaamisesta pääsin vauhtiin niin, että paljastan kuvien kera nykyistä kotiani Saga Kaskenniityn palvelutalossa. Asun 5. kerroksessa. Lähinaapureita on vain kaksi. Meille kulkee oma pikku hissi 4. kerroksesta. Isoon, nopeaan hissiin pääsee käytävää pitkin kävelemällä ja siitä sitten hurauttamalla alas ylös, milloin mihinkin on tarpeen mennä. Toki myös portaita löytyy. Aika usein varsinkin alas mennessä käytän portaita.

 Eteiseen hankittu vaalea villamatto uhkasi siinä määrin kärsiä jaloissa kulkevista roskista ja liasta, että siirsin maton ruokapöydän alle. Jalkojen pyyhkimiseen riittäköön toistaiseksi palanen kenkien alle vaatenaulakkoon ostettua kestävää mattoa. Tyylikkyys jäi toiseksi. Nurkkaan mahtui Liedosta tuttu Muuramen laatikosto, välttämätön säilytyspaikka tietyille tavaroille. Moni entisissä kodeissani käynyt muistanee myös Artekin kolmijalkaisen jakkaran ja kauan sitten hankitun korituolin. Seinätekstiili on kulkenut mukana viimeiset parikymmentä vuotta.

Eteisen ja keittiön välistä seinää peittää kapea peili lattiasta kattoon. Entisen ison lasipöydän sijaan ruokapöydän virkaa toimittaa Artekin pieni pyöreä pöytä. Tuolit on hankittu kauan sitten. Samanlaisia ei enää saa. Niinpä tulen toimeen kahdella selkänojallisella ja kahdella pyöreällä jakkaralla. 

Keittiökin on entiseen verrattuna pienen pieni, mikä oikeastaan on hyvä, sillä ruuanlaitto lakkasi kiinnostamasta jo vuosia sitten. Ruissalosäätiö hommasi kuitenkin upouuden induktiolieden entisen alkeellisen tilalle. Samalla paljastui, että rakentamisaikaiset kalusteet ovat olleet nykyistä matalampia. Haitanneeko tuo. Myös jääkaappi on uusi. Omia hankintojani ovat kapoinen tiskikone ja mikroaaltouuni, kuten myös pyykkikone tilavassa kylppärissä. Saunakin on — varastokäytössä. 

Parvekkeelle sataa, tuulee ja paistaa esteettä. Pari kertaa olen uhmannut ensin kuumuutta sitten tuulia ja juonut päiväkahvini vanhan tutun ulkopöydän ääreessä. Kuvassa komeileva bodocarpusta mukaileva tekokasvi on kulkenut matkassa Kangasalta asti. Samoin tuttuja ovat penkki, kuparista taottu lahjamaljakko ja akvarelli.

Olohuone aukeaa kuvan katsojan selkäpuolelle.

Otin kuvan sohvan takaa. Naurattaa katsoa vanhaa Muuramen mallista kaappi-laatikkoyhdistelmää, joka aikoinaan teetettiin Hermelän puusepänverstaassa Tampereen Kangasalan puoleisella laidalla ja jolle taas löytyi käyttöä. Se on palvellut meidän perhettä jo 1970-luvulta asti. Nyt olen yksin vastuussa hyvästä mööpelistä. Kaappien saranat kaipaavat säätämistä, mihin hommaan löytyy osaaja perhepiiristä.

Makuuhuoneeseen mahtuu piskuinen työpöytä jalkoinaan oivat laatikostot. Pimennysverhot lyhennettiin matalaan huoneeseen sopiviksi. Liedossa asuin tavallista korkeammissa huoneissa, Turussa tavallista matalammissa. Onneksi pitkään palvellut työtuoli on säädettävissä niin matalaksi, että se sopisi koululaisellekin.

Aivan työtuolin takana leviää 120-senttinen sänkyni. Sen katteena päivisin on Liedosta tuttu, uuteen kotiin kutistettu helppohoitoinen peite, kiitos Ottomaanin Senjan Vesterisen ja hänen luotto-ompelijansa. Tyynyvirityksen tunnistanee idean äiti, Leena Broman, jonka ammattitaitoon nojattiin Kangasalan talon  ja myös parin kymmenen vuoden takaisen Turun kodin isossa remontissa. Kookkaita tyynyjä on edelleen kaksi, mutta en osaa sijoittaa niitä yhtaikaa sängylle, vaikka yksi tyyny tuntuu kykloopin katseelta.

Sängystä kelpaa katsella hehkuvaa akvarellia, aikoinaan eräästä galleriasta vississä tarkoituksessa ostettua.

Lampun vieressä on iso lukutuoli. Siinä toinen iso tyyny voi palvella selän tukena, jos pimeänä vuodenaikana tulee luetuksi vanhan tutun lampun valossa. 

Yhtä tilattua hankintaa odotan malttamattomasti: mukavaa säädettävää lepotuolia telkkarin hollille. Sohvalla makoillen en oikein saa olluksi yhä kipuilevan polvenikaan takia. Mutta pärjäilen, itse asiassa oikein hyvin. Pikku hiljaa pääsen kiinni nykyiseen asuinyhteisöön, kun myös urakka entisen ison asunnon purkamisineen, tavaroiden jakamisineen, kierrättämisineen ja nyt vielä asunnon myymisineen on onnellisesti ohi. Liedon lukaalin uudet omistajat toivottavasti nauttivat Ingman Designin suunnittelemista esteettömistä ratkaisuista ja runsaista säilytystiloista, kuten minä lähes 14 vuotta.

Ehkä pojanpojan avustuksella jopa läppäri alkaa tuntua minulle passelilta, enkä enää kaipaa isoa pöytäkonetta kunnon näyttöineen. Eiväthän semmoiset nykyiseen kotiini mahdu. Kukaties rohkenen palata FB:n käyttäjäksi, kiitos Tommin ja Mian korjaustoimien. Kaipaan mahdollisuutta jaella blogijuttujani sitäkin kautta ja lukea, mitä tutuille kuuluu. Enkä enää ihan hölmönä haksahtaisi huijareiden täkyihin monien kavereideni lailla.

Loppukohennuksi liitän kuvan vastikään saamastani lepotuolista. Siinä viihtyy tuli telkkarista ohjelmia tai oli tulematta.