tiistai 26. syyskuuta 2023

Arjan vuosi Mikisin matkassa



Arja Saijonmaan omistuskirjoituksella varustettu muistelmateos En ung naken kvinna - mötet med Mikis (Piratförlaget 2011, 444 s.) osui hyppysiin Saga Kaskenniityn kirjaston ruotsinkielisestä valikoimasta, kun taas kerran rupesin kohentamaan ruotsiani. Mikis Theodorakis on yhä suuri nimi musiikissa, Arja Saijonmaa yksi hänen laulujensa kuuluisa tulkki.

Takakannen teksti avaa näkymää kirjan sisältöön:

Ett år. En man. Och en kvinna.
Året är 1972. Mannen är den grekiske musikern och världsstjärnan Mikis Theodorakis, kvinnan är Arja Saijonmaa.
Det är en tid präglad av ideologi, politisk musik och frihetskamp. Mikis lever i exil efter en svår bakgrund som politisk fånge i Grekland och brinner för musiken som ska befria människorna. I mötet med den grekiska manskulturen, starka personligheter och sina egna känslor för Mikis tar den unga Arja steget ut i det okända. I denna levande självbiografiska historia berättar Arja om det år hon mötte mannen som skulle förändra både hennes karriär och hennes livsfilosofi.

En ung naken kvinna är en öppen, humoristisk och personlig skildring om att finna sin väg i livet och att våga leva ut sin dröm.

Boken innehåller bildark samt en musik-cd där Arja tolkar Mikis.

Takakannen sisäpinnasta tosiaan ujutin esille CD-levyn ja kuuntelin kaikki sille tallennetut äänitteet, yhteensä noin 15 minuuttia. Hienosti toistuivat oman Samsungini kautta.

Aamulla luin viimeiset sivut. Ne valaisivat, miten yhteinen kiertuetaival ykskaks päättyi ja kuinka suojattomaksi laulaja jäi ilman sopimusta. Hotellistakin piti lähteä saman tien. Ei auttanut kuin etsiä jokin halpa piiankamari hissittömän talon ylimmästä kerroksesta. 

Potkujen antaminen Theodorakisin assistentin tuomalla kirjeellä rapaisi haavan sieluun. Lohtua kuitenkin tarjosi Mario, musiikkikustantaja, jonka onneton Arja sattumalta tapasi La Coupolessa. Marion asiantuntemus ja apu oli ollut myös monesti ennen tarpeen. Keskustelu vei taas filosofisiin pohdiskeluihin ja niistä aukeaviin polkuihin, mihin edetä elämässä. Mario opasti irrottautumaan Mikisistä. Olisi syytä etsiä oma musiikkinsa, johon Mikisin laulut voisivat kuulua muiden ohessa. 

Kaikessa tekemisessä pitäisi tavoitella mielihyvää, ei muiden hyväksyntää. Mario oli jo aiemmin antanut Arjalle lahjaksi Voltairen Candiden. Se korostaa optimisia, uskoa omaan puutarhaan. Pikku hiljaa Arja myöntyi eikä nähnyt itseään enää pelkkänä sotilaana muiden taistelijoiden joukossa, vaan ennen kaikkea taiteilijana. Kreikaksi hänen tuskin kannattaisi yrittää laulaa, vaan muilla osaamillaan kielillä. Siten mestarin musiikki leviäisi yhä uusien korvien kuultavaksi.

Muistelmateos alkaa lyhyellä luvulla Ödet ja päättyy monisivuiseen lukuun Epilog Mikis 2004–2010. Niiden lisäksi kirja koostuu 13 näytöksestä, joista jokainen alkaa runolla. 

Käy ilmi, että Arja on vieraillut usein Theodorakisin pariskunnan luona Ateenassa ja saanut käyttöönsä runsaasti materiaalia Mikisin lapsuudesta, vankilavuosista kidutuksineen ja terveysongelmineen, perheen avustetusta pakenemisesta pois maasta Pariisiin. 

Vuoden 1972 laajan kiertueen jälkeen Arjaa ei enää nähty kreikkalaisten joukossa Mikisin ympärillä. Mikis kirjoitti kuitenkin Arjalle lohtukirjeen. Siinä hän myönsi, että Arja oli kokenut monia koettelemuksia ja lisäsi: "Vårt arbete kräver styrka." Hän vieläpä jatkoi: "Kom ihåg, du är en av oss! -- Fortsätt din egen väg. Jag kommer alltid att vara vid din sida. Vem vet? Så småningom kanske vi kan vara tillsammans igen. För mig är det viktigast att ha ett parallellt team, -- Kanske kunde du bygga upp något, vara den som gör ett parallellt arbete?"

Tekstissään Arja myöntää, kuinka vaikea hänen oli niellä Mikisin näkemystä. Hän koki jääneensä yksin. Hän etsii, etsii ja lopulta löytää oman salaisen rantansa. Kiehtovalta tuntui lukea, mistä Mikis kertoi Arjalle löytävänsä aina uuden melodian lauluihinsa. Hän koki näkevänsä häivähdyksen nuoresta alastomasta naisesta rannalla!

Nautin kirjan lukemisesta. Se liitelee omassa musikaalisessa sfäärissään ja tarjoaa runsaasti aineksia niille, jotka ovat perillä musiikista. Jäin ulkopuoliseksi, kuten Arja kreikkalaisten pulputtaessa omia juttujaan kiertueilla. Niiden myötä kuitenkin sain aavistuksia Australiasta, Israelista, Etelä-Ranskasta, Italiasta, Etelä-Amerikasta. Raskasta reissaamista, pelkoa äänen menettämisestä, jonkin verran kyräilyä, mutta myös ystävyyttä.

Olen ollut ihmeissäni Arjan esiintymisistä YLEn Elämäni biisi -ohjelmissa. Kuvien perusteella on vaikea uskoa hänen lähestyvän 80 ikävuottaan. Uljas laulaja on näet vain kolmisen vuotta nuorempi kuin minä.

Arja Elämäni biisissä.

5 kommenttia:

Leena Laurila kirjoitti...

Olen onnistunut välttymään tiedolta tuosta riitatilanteesta, tai ehkä olen vain unohtanut. Ehkä siitä ei silloin Suomessa niin kirjoitettukaan, kun Arja Saijonmaa oli niin paljon muualla.

Olin isäni kanssa kerran Turun konserttisalissa kuuntelemassa Saijonmaata ja Theodorakisia. Isäni fanitti myös heitä.

Tosi nuorekas on Arja edelleen ja laulaa tunteella. (Tosin Elämäni biisin viime kertainen Eilen kun mä tiennyt en .. ei minusta mennyt nappiin. Olisi pitänyt olla haikean rauhallinen a la Tapio Heinonen, tuo kiihkeä tulkinta ei minusta istunut siihen.)

Lissu kirjoitti...

Oletko tiennyt Arjan palavasta rakastumisesta Mikisiin? Tunnetta piti peitellä, mutta kerran hän rohkaistui tunnustamaan, mitä peitteli.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Arja on uljas laulaja. Elämäni biisin edellisellä kaudella oli yksi Arjan laulama Mikis Teodorakisin laulu, joka vaikutti minuun vahvasti. Mauthausen-sarjan balladi Kuinka kaunis on rakkaani. Arjalle sopivat juuri tällaiset kohtalokkaat tummat laulut.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Arja laulaa hienosti myös Leonard Cohenin lauluja, kuten Take this walz.

Lissu kirjoitti...

Väkevä tulkinta tehoaa minuunkin, vaikken tunne laulun taustatietoja.