Luontoiltaa teatterissa

Torstai-iltana Turun kaupunginteatterin Pienen näyttämön katsomossa täysi salillinen odotti, mitä tuleman piti. Näyttämöllä levittäytyi leiri telttoineen, nuotiopaikkoineen ja kuivumaan ripustettuine retkikamppeineen. Taustalle heijastettu kuva markkeerasi vetistä maastoa lammen tuntumassa.

Kummastakin teltasta kömpi näkyville illan kaksi luonnosta perillä olevaa sananviljelijää, Heli Laaksonen ja Ari Karaslahti. Heli tunnetaan laajasti runoihmisenä ja kotimurteensa taitajana, Ari yliopistovirastaan eläinmuseossa eläköityneenä luonnontuntijana ja eläinten täyttäjänä, mutta yhtä lailla myös turkulaisten Luonto Plus -ohjelmien juontajana. He ovat yhdistäneet osaamisensa tarjoamalla parituntisia vuoropuheluja osuvien kuvien kera. Seuraava luontoilta on tiedossa marraskuussa Uudenkaupungin Crusell-salissa.

Luonnikasta jutustelua runoin höystettynä oli hauska seurata. Asiaakin kuultiin. Muistan erityisesti Arin kuvauksen verijuotikkaista. Ne tunnistaa ruosteenruskeista kupeen viivoista, joita ei ole kauttaaltaan ruskeanharmaissa hevosjuotikkaissa. Verijuotikkaita löytää enää harvoin, koska niiden elinympäristöt ovat hävinneet. Niinpä on enää muisto vain, kun juotikkaista saatiin apua nivelkipuihin ja haavatulehdusten hoitoon.

Yhtä lailla haltioituneesti Heli puhui sammaleista ja metsäretkistään. Sammaleiden kirjoa voisin entisenä mökkiläisenä ihmetellä myös itse, sillä mökkipihalle luotiin kalpea aavistus sammalpuutarhasta japanilaisen esikuvan mukaisesti.

 Ari lisäsi höyryä juttuun näyttämällä Turun vanhan hautausmaan kivien moni-ilmeisiä jäkäliä. Niissä riittäisi tarkastelemista päiväkävelyillä hämyisten puitten katveessa. Itse asiassa paikka on minullekin tuttua ylen ihanaa kävely-ympäristöä. Arin opastamana on alettava etsiä merkkejä liito-oravista, joita hautausmaalla pesii. Nähtyjen kuvien perusteella osaan suurin piirtein suunnistaa oravien suosimille alueille.

 

Väliajalla katsastin teatterin viereen kohoavan musiikkitalo Fuugan nykyvaiheen. Valmista pitäisi olla parin vuoden kuluttua.

Kunpa meille turkulaisten Saga-palvelutalojen asukkaille tarjottaisiin aikanaan mahdollisuus itse kokea musiikkia Fuugassa. Uskoisin, että mainiot vapaa-ajanohjaajat Melina ja Riikka järjestävät asian, kuten kaiken aikaa monia muita elämyksiä. Kestokiitos kummallekin myös kuljetuksista. Meidän porukka, josta moni turvautuu rollaattoriin, ei olisi omin neuvoin teatteriin selvinnyt. Kun isot taksit vievät ja tuovat ovelta ovelle, niin mukaan uskaltaa yrittää.