Kliseillä kirkastettua

Karjalan kunnailla -sarjan uusintaa vuodelta 2007 olen katsonut ensimmäisen kauden 12 osaa ja ihastunut ikihyviksi. Peter Franzenin esittämä Jake ja Laura Birnin Hanna rakastuvat ja sellaisina soittelevat katsojassa herkkiä muistojen sointuja. (Kuva Pasi Räsämäki / Suomen Filmiteollisuus.)

Ylittämättömän kaunis kuva nuoresta parista ohjaa katsojan hymyilemään itsekseen. Klisee toimii! Erityisesti näin kesän kynnyksellä on nautinnollista katsella vihertyvää, kukkivaa luontoa paitsi Turussa myös samalla nähdä uhkeita kuvia Pohjois-Karjalan maisemista. Sinne ohjaaja Markku Pölönen aikoinaan rakensi elokuvakylän. Miikkulana se tulee tutuksi osa osalta.

 

Kari Järvinen kirjoittaa Ilta-Sanomissa 29.4.2025:

Hyvä suhde on 70 prosenttia draamaa ja 30 prosenttia komediaa. Se on aika lähellä sitä, miten asiat elämässä yleensä menevät. Sarjassa on paljon tragikomiikkaa. Mielestäni on hyvin suomalaista, kun ei tiedä, itkeäkö vai nauraa, kertoi ohjaaja Markku Pölönen Tv-lehdelle.

Sarjan henkilöistä oitis tutuksi tulee Heikki Kinnusen esittämä tohtori Rosenius, Jaken isä, ja hän lemmittynsä Kirsi Miettinen, opettaja, jota esittää Maria Sid. Kosinta vain on venynyt venymistään, mistä seuraa riemastuttavia komplikaatioita Paulin ilmestyttyä kilpakosijaksi.

Vahvasti Miikkulassa vaikuttavat myös Harri (Heikki Hela) ja Arja (Elina Knihtilä) kauppiaspariskuntana. Virallinen avioliitto kuitenkin uupuu, mihin tulee korjaus ortodoksipapin, isä Antonin (Hannu Virolainen) johtamassa seremoniassa. Kauden viimeisessä osassa jäädään epätietoisiksi hedelmöityshoidon onnistumisesta. Mutta se käy selväksi, ettei Arja pysty yrityksistä ja opastuksista huolimatta hillitsemään tulistumisiaan. Mikään ei kuitenkaan horjuta kylän Elviksenä tunnetun Harrin rakkautta Arjaan.

 

Lisää tietoja sarjan näyttelijöistä, kolmesta kaudesta ja niiden osista tarjoaa Wikipedia.

Hykerryttävänä omana kokemuksena lisään vielä sen, että sarja lohduttaa nykyuutisten kaameuksien keskellä. Kaikessa ihmisen pöllöydessä piilee kuin piileekin toivo tulla nähdyksi ja rakastetuksi.

Sain eilen olla todistamassa kymmenvuotisen seurustelusuhteen vahvistumista avioliitoksi Turun maistraatissa Suomen laki -kirjaan präntätyn tekstin mukaisesti. Pojanpoika luopui rimpuilustaan nyt, kun jo heinäkuussa parille odotetaan syntyväksi tyttövauva. Iloiseksi yllätykseksi rouva merkkautti itselleen miehensä sukunimen.

Paljon kuvia otettiin, mutta itse tyydyin vain pariin.  Yllä niistä toinen. Tilanne kuvassa on se, että tuore aviomies on hakemassa autoa, johon mahtuu viisi. Minut vanhimpana sijoitettiin etupenkille. Kuva paljastaa, kuinka Turussa rakennetaan. Valtion komeaan virastotaloonkaan ei pääse kuin kiertämällä tiettyä reittiä talon joen puoleiselle sivustalle. Ennen siitä aukesi näkymä Itsenäisyyden puistikkoon ja Aurajoelle. Nyt paikalle kohoaa konserttitalo Fuuga. Viereistä Wäinö Aaltosen museota remontoidaan. Hyvää on toki luvassa, mutta vasta parin kolmen vuoden kuluessa.

Pienimuotoisina juhlallisuudet jatkuivat, kun siirryttiin vihkimisen jälkeen drinkeille erääseen jokilaivaan melko kauas maistraatista. Laivalta pääsee kävellen Förillä yli Aurajoen ja edelleen kohti Kakolanmäkeä Funikulaarille, joka siirtelee ihmisiä ylös, alas jyrkkää rinnettä. Mäen laelta löytyy muun muassa ravintola nimeltä Kakolanruusu. Siellä parinkymmen ihmisen seurue nautti herkkuja maistelumenun mukaisesti. Puheitakin kuultiin. Niistä ainakin sulhasen isän pitämä oli tehty ChatGBT:llä, mikä kirvoitti nauruja. Sulhasen sisko testasi parin asiantuntemusta toisistaan kymmenellä kysymyksellä, joihin kumpikin vastasi heilauttamalla sitä kenkää, joka oli puolison jalasta. Me seurasimme yleisönä, miten selät vastakkain istuneet selvisivät. Hämmästyttävän hyvin tunsivat toisensa.