Aasi ihmisen peilinä

 

Yle Areena tarjoaa elokuun lopulle asti katsottavaksi Jerzy Skolimowskin elokuvan aasista nimeltä Eo. Linkin kautta voi lukea juoniselostuksen, jos kestää ontuvan Wikipedia-suomennoksen. Kiittäviä arvosteluja ovat julkaisseet useat lehdet, mutta jutut ovat maksumuurin takana. Elokuvaan keskittyviä verkkojulkaisuja voi lukea vapaasti. Niinpä linkkaan kahteen aivan erilaiseen. Täystyrmäyksen löysin Film-o-holicista. Arvostelun ovat kirjoittaneet Lotta-Leo (ilmeisesti pariskunta) Laajalahti nähtyään elokuvan leffateatterissa pari vuotta sitten. Kaikki muutkin jutut ovat ajalta, jolloin Eo oli tapetilla Cannes-menestyksen takia. Joonas Pikkarainen Filmaatikko.fi-sivustolla paneutuu näkemäänsä eri kantilta kuin Laajalahdet. Pikkaraisen jutussa on myös paljon hyviä kuvia. 

Miltä kantilta minä sitten katsoin elokuvaa? Ensinnäkin tapaan tallentaa itselleni sellaisia ohjelmia, joita arvelen katsovani "sitten joskus". Viime perjantaina vuorossa oli Eo kuin tarjottimella omissa tallennuksissa. Niinpä uppouduin katsomaan enkä pettynyt näkemääni. 

Panin merkille karmiininpunaisuuden alkukohtauksesta alkaen. Ollaan sirkuksessa, Eo makaa areenan puruissa esityksen loputtua Kassandra-neitosen kanssa. Tuntui, että aasi potee kipuja. Yhdistin palavan punaisen värin myöhemmissäkin kohtauksissa kipuihin. Sekasortoisessa kohdassa eläinoikeusaktivistit hyökkäävät sirkukseen vapauttaakseen eläimet. Jää epäselväksi, mihin esimerkiksi kamelit joutuvat. Aasille urkeni työ hevostallissa. 

Suosittelen jatkamaan juoniselostuksen tarkastelua linkistä yllä. Pysyin kohtalaisesti kärryillä kaikissa käänteissä. Panin myös merkille, ettei Eolle tarjottu heiniä kuten hevosille. Eo vain veti heinäkärryjä. Kaiken aikaa huomio kiinnittyy eläimiin, ei niinkään hommiaan tekeviin ihmisiin.

Kurjaa kurjempia näkymiä avautuu, kun mennään turkistarhaan. Kauhistuneita kettuja nostellaan ronskisti häkeistä päästettäväksi saman tien hengiltä. Lähes hyvältä tuntuu, kun Eo potkaisee taakseen seisomaan jäänyttä miestä otsaan. Mies tuupertuu selälleen. Kuinka pahasti mahtoikaan käydä?

Eo joka tapauksessa joutuu pois tilalta. Matka jatkuu episodista toiseen. Havaintoja kertyy ihmisistä aasin silmin. Aasi on tyystin suojaton, kun joku nappaa sen hetkeksi kuin lemmikiksi ja hylkää saman tien. Sattumalta Eo saa kaulaansa jalkapallokisan voittaneen joukkueen kaulaliinan, mikä on liikaa hävinneiden rynnättyä keskelle voitonjuhlia. On hilkulla, ettei joku silkkaa hulluuttaan ja hetken huviksi tappaisi aasia.

Seuraa yötaipaleita raiskatussa metsässä, uhkaa villieläimistä.

Vasta loppupuolella päädytään aateliskartanoon ja tavataan kreivitärtä esittänyt Isabelle Huppert. Kaunis kappeli tarjoaa raamit rukoushetkelle ja kesken jäävälle ehtoolliselle. Pintaan nousee kiista pappispojan yhä jatkuvasta pelihimosta, mitä äitipuoli paheksuu. Eo poistuu puutarhan auki jääneestä portista autoja kuhisevalle tielle. Uhka väreilee ilmassa.

Loppua kohden Eo sekoittuu yhä paisuvaan nautalaumaan. Rispaantunut naru kaulassa muistuttaa ajasta jonkun ihmisen suojattina. Lauman mukana Eo askeltaa ränniin kenenkään kiinnittämättä huomiota, ettei se kuulu joukkoon. Rännin tuolla puoleen siintää hetken avara nurmi, mutta sitä pureksimaan tuskin päätyy yksikään otus. Ihminen on se, joka ajaa eläimet kohti napsautusta.

Elokuvaa suositellaan yli 16-vuotialle, mikä tuntuu oikealta. Kyse ei tosiaan ole mistään söpöstä lemmikin seikkailusta, vaan ihmisen rujosta suhtautumisesta sekä eläimiin että ylipäätään luontoon.