Kuinka voikaan elokuva pitää otteessaan yli kolmen tunnin pituudesta huolimatta! Ihmeeltä tuntuu myös se, että katsoja pannaan heti alkuun seuraamaan lumessa rämpivää miestä. Talopahanen häämöttää kaukana. Jokin tilanteessa vaati jatkamaan katsomista: mitähän tästä seuraa?
Lehtikritiikin innostamana tulin tallentaneeksi Kesä ilman kevättä -leffan ja katsoneeksi sen kahdessa erässä peräkkäisinä iltoina. Ohjaaja Nuri Bilge Ceylan. (Kuru Otlar Üstune, Turkki 2023) mainitaan kuuluisaksi ja palkituksi. Käsikirjoittajana on toiminut hänen vaimonsa. Lisää tietoja löytyy muun muassa tästä.
Aika lailla olen miettinyt arkisen oloista elokuvaa ihmisineen. Tiiviisti kerrottuna tarjoilen otteita leffasta ja omista pohdiskeluistani:
Keski-ikäinen, perheetön taideaineiden opettaja Samet (Deniz Celiloǧlu) on palaamassa lomalta. Työ koulussa odottaa. Neljäs vuosi viheliäisessä peräkylässä Koillis-Turkissa tietää kuitenkin mahdollisuutta hankkiutua opettajan virkaan vaikkapa Istambuliin, ellei mitään poikkipuolista sattuisi.
Samet ja hänen kämppäkaverinsa ja kollegansa Kenan (Musab Ekici) pörräävät saman nuoren naisen, Nurayn (Merve Dizdar) ympärillä. Tämä on menettänyt toisen jalkansa vapaustaistelijana. Proteesin turvin hän kävelee hiukan ontuen, työskentelee englannin opettajana ja asuu vanhempiensa luona.
Nurayn tavatessa sattumalta Sametin hän kutsuu molemmat miehet kotiinsa ja lupaa tarjota aterian. Samet jättää kertomatta kutsusta Kenanille ja menee yksin kukkapaketti käsissä naisen luo. Vanhemmat eivät ole paikalla, kuten jo ennakkoon oli ollut puhetta.
Katsoja tajuaa, että olosuhteitaan valittelevasta miehestä ei taida olla muuhun kuin pikku häijyyksiin muita kohtaan.
Kuva saa lisää nurjia sävyjä koululuokan tapahtumista. Samet lampsii oppilaiden eteen rennosti niitä näitä jutustellen, suosii selvästi yhtä tyttöä, minkä muut tohtivat ilmaista ääneen. Kahden kesken Samet jopa sujauttaa suosikki-Sevimille (Ece Baǧci) pienen peilirasian tuliaisena lomalta.
Yllättäen luokkaan pyyhältää useita aikuisia ja tutkii oppilaiden reput. Niistä takavarikoidaan muun muassa Sevimin saama kirje. Se päätyy Sametin käsiin. Kun tyttö pyytää kirjettä takaisin, opettaja ei anna, vaan väittää repineensä sen. Seuraa kosto.
Kaksi tyttöä liittoutuu ja ilmoittaa rehtorille Sametin ja myös Kenanin kosketelleen heitä sopimattomasti. Seuraa kiivas tutkinta kuulusteluineen ja ylempien kouluviranomaisten hälyttäminen paikalle.
Räntää satelee...
Nähdään myös alakuloisten miesten istumista kauppiaan luona. Ryypiskellään. Kauppias haukkuu porukkaan sujahtaneen poikansa luuhaamisesta terroristien kanssa. Poika kokee Nurayn tavoin osallistuvansa kurdien vapauttamiseen. Illan pimeydessä lähekkäin kyhjöttävät miehet tarjoavat koskettavan näkymän paikallisiin oloihin. Talvi tuntuu nujertavan ihmiset. Kesän jo tehdessä tuloaan Samet toimii kelpo opettajan tavoin, kun tapaa Sevimin. Tyttö yrittää vielä sulkea oven kiusoitellakseen opettajaansa, mutta Samet estää sen selväsanaisesti. Pelit on pelattu.
Ihmeellisenä pitkään liukuvana kuvana lumisuus hellittää ja viherrys lisääntyy. Talvesta siirrytään suoraan kesään. Maisema avartuu jokiuomaan, vuorille. Kenan ehdottaa retkeä antiikin ajoista tunnettuun paikkaan. Nuray lähtee mukaan. Sametissa tuntuu tältäkin osin tapahtuneen muutos, sillä hän ei enää pyri omimaan Nurayta, vaan lähtee omille teilleen. Kenan ja Nuray jäävät kahden.
Maiseman jylhyys siirtyy katsojaan, musiikki kohottaa luottamaan tulevaisuuteen...
6 kommenttia:
Turkissa tehdään näitä kolkon elämän kuvauksia, joissa näkyy miten suuri ero takapajuisella maalaiselämällä jossain vuorilla on moderniin kaupunkielämään.
Ellet ole nähnyt elokuvaa Yol, niin suosittelen, jos se vielä jostain löytyy.
Minä koin tätä elokuvaa katsoessa, että Samet oli erittäin turhautunut, ja ryhtyikö ihan ikävystyneisyyttään osoittamaan liiallista läheisyyttä Sevimille yhtään tajuamatta murrosikäisen tytön mieltä.
Se oli mielenkiintoista, että Turkissa pitää ilmeisesti palvella joku tietty aika valtion määräämässä paikassa ennen kuin saa itse hakea muualle.
Sametin otteet oppilaiden kanssa elokuvan alkupuolella lienevät just ikävystyneisyyttä. Lopussa tapahtuu iso muutos, jonka lisään blogijuttuun.
Totta, kyllä hän kehittyy ja saa varmuutta.
Noita tapauksia, joissa oppilaat nostavat turhia syytteitä opettajaa vastaan, on ollut oikeasti. Lapsi ei ymmärrä puheittensa seurauksia, ja kun tilanne muuttuu vakavaksi ei enää pysty perumaan valhetta, koska pelkää, mitä itselle tapahtuu.
Tarkistan, löytyykö Yol Elisa Viihteen vuokraamosta.
Katsoin elokuvan kun se esitettiin tvssä. Jäi kyllä mieleen noista hienovaraisista eleistä, millä niitä kinkkisiä suhteita open ja nuoren välillä kuvattiin. Hyvät näyttelijät myös.
Jotenkin tuntui, ettei leffassa näytelty, vaan elettiin todeksi tilanteita ihmisten kesken. Ja aina vain satoi lunta.
Lähetä kommentti