Kisakosketus agilityyn

Tänään toteutui pitkään mielessä ollut retki koirien agility-kisoihin. Ne pidettiin kotikunnassani, jossa Agility Team Turulla on mainio halli. Siellä koiria sekä koulutetaan että kilpailutetaan. Tytär nuorimman tyttärensä kanssa on ollut mukana toiminnassa kolme neljä vuotta. Kahdesta borderterrieristä nuorempi, nimeltään Tirri, on osoittautunut tosi kyvykkääksi. Kuusivuotiaana se on yhä virkku, keskittyy radan eri tehtäviin ja nauttii osaamisestaan. Pari vuotta vielä riittänee virtaa kiihkeisiin kisoihin. Sitten Tirrille alkavat verkkaisemmilla radoilla kirmailut ilman kilpailun kiihkoa. Tänään se juoksi kaksi rataa minikokoisten sarjassa ja voitti molemmat, toisen ilman ainutakaan virhettä.
 

 Olennainen rooli puuhassa on koiran ohjaajalla. Hänen on tunnettava rata ja osattava elein opastaa koira oikeaan suuntaan seuraavalle esteelle. Parasta olisi, jos ohjaaja kehittäisi elekielensä niin täsmälliseksi, ettei sanoja tarvittaisi lainkaan. Jopa kuurot koirat ovat kuulemma voineet kehittyä taitaviksi agilityssä, jos ohjaaja taitaa elehtimisen.

 Kilpailun aluksi kaikki ohjaajat kokoontuivat palaveriin. Sitä seurasi kierros radalla tuomarin opastamana, sitten vielä kunkin ohjaajan itsekseen juoksema kierros mielikuvien vahvistamiseksi.

 Ohjaajan salaisena aseena toimii essu, jonka taskuihin saa varatuksi riittävästi nameja pikavahvistukseksi. En kylläkään huomannut yhdenkään ohjaajan antavan koiralleen namia tämän painaltaessa noin minuutin kestävää kierrostaan.

Videonpätkä näyttää, kuinka kisa hoituu radalla koiran ja ohjaajan yhteistyönä.Tuomari juoksee mukana ja nostaa kätensä havaitessaan virheen. Eipä noussut käsi Tirrille kertaakaan!

Lopussa seisoo kiitos niille, jotka ovat onnistuneet parhaiten. Tirri selvitti ratansa virheittä, mikä ei tosiaan ollut helppoa monien muiden koirien virheistä päätellen. Niihin saattaa aiheen antaa ohjaaja, jos hän ykskaks herpaantuu. Silloin koira hämmentyy.

Palkinnoksi tuli joko lahjakortteja koiranruokien hankkimiseen tai pokaaleja. Lisäksi jaossa oli sertifikaattiruusukkeita, joita Tirrille siunaantui kaksin kappalein. Hyödyllisiä palkintoja ovat lahjakortit, jotka voi vaihtaa aimo satsiin koiranruokiaa. Niitäkin Tirri tienasi pari kappaletta. Pokaalit jäivät muille, sillä äskettäin Tirrin ohjaaja oli lahjoittanut ATTlle ison laatikollisen komeita pystejä, aikoinaan melontakisoista voitettuja. Että tämmöistäkin kierrätystä voi harrastaa.

Koiran kotona odotti isänpäivän kunniaksi lounas. Samasta syystä molemmat koirat saivat monta raakaa lihapalaa tosi herkuikseen. Lisäksi kisataituri jaksoi ottaa vastaan jonkin verran rapsuttelua, kunnes näki parhaaksi vetäytyä huilailemaan omiin oloihinsa.

Herättäviä havaintoja eläimistä

Joulunajan koirasessiot herättivät minut ostamaan e-versiona Helena Telkänrannan  kiitetyn, Tieto-Finlandia-ehdokkaaksikin valitun teoksen Millaista on olla eläin? (2015)   Erityisesti kahden borderterrierin kanssa ulkoilu pani miettimään, mikä on pielessä, kun toinen niistä ärhäköityy pahasti nähdessään muita koiria. Toinenkin äityy ylen määrin haukkumaan samassa tilanteessa. Se lienee oppinut vanhemmalta kumppaniltaan kiukkuisia tapoja.

Ihan helppoa ei ollut sekään, että joutui jakamaan sänkynsä nelijalkaisten kanssa. Tottumus on toinen luonto niin koirilla kuin ihmisillä. Mutta ihmiset olivat ne, jotka taipuivat: rauha palasi yhden yön ankaran protestoinnin jälkeen ja koirat loikkasivat sänkyyn. Päivisin kotioloissa kumpikin on mitä sopuisin. Yksi kauhukokemus tosin rasitti varsinkin Sofi-neitiä. Se kammoaa  uudenvuoden paukutteluita niin, että tutisi ja huohotti, vaikka sai rauhoittavaa troppia. Onneksi kauhuyön jälkeen aamu valkeni hiljaisena. Nämä kaksi koiraa olivat taas kuin ei mitään kamalaa olisi kuultukaan. Niiden kanssa kelpasi seurustella ja leikkiä. Molemmat myös söivät aamuateriansa ja nuolivat lopulta toistensakin kupit, mikä tuntui ihan kiitokselta.

Telkänrannan kirjaa suosittelen kaikille, jotka ovat työkseen tai harrastuksekseen paljon tekemisissä eläinten kanssa. Esimerkiksi moni ratsastaja tekee silkkaa tietämättömyyttään hevosen kannalta sellaista, mikä hermostuttaa eläintä. Seurauksena voi olla, että ratsastaja löytää yhtäkkiä itsensä heitettynä maahan. Hevonen ei esimerkiksi siedä taputtelua, vaan kaipaa rapsuttelua ja silittelyä. Sillä tavoin hevostet näet koskettelevat toisiaan. Hevosten kuten monien muiden ihmisten hoidossa olevien eläinten suojatiloissa olisi paljonkin kohennettavaa, jos lähtökohdaksi otettaisiin eläimen luontainen tapa toimia.

Yhtä ja toista muutosta monet ihmiset voisivat harkita omissa tekemisissään, jos tarkoitus olisi hälventää vaikkapa koirien hankaliksi koettuja tapoja. Telkänranta tarjoaa vahvistusta opastamalla lemmikin omistajia huolellisesti kootun havaintoaineiston mukaisesti. Samoin hän tekee kertoessaan Kaakkois-Aasian norsunkasvattajista, joiden eläintä rääkkäävistä otteista harva norsulla mielikseen  ratsastava turisti on perillä. Tästä asiasta löytyy lisätietoja Wikipediasta:

Ympäristöjärjestö WWF:n Suomen ja Nepalin toimistot käynnistivät vuonna 2005 Telkänrannan aloitteesta projektin, joka vähentää aasialaisten työnorsujen koulutuksessa käytettävää väkivaltaa ja sen aiheuttamia ihmisten kuolemantapauksia viemällä positiiviseen vahvistamiseen perustuvan eläintenkoulutuksen tietotaitoa aasialaisten norsunkouluttajien ulottuville. Hankkeen jatkajaksi perustettiin vuonna 2008 järjestö nimeltä Working Elephant Programme of Asia (nykyiseltä nimeltään Elephant Experts), jossa Telkänranta toimii puheenjohtajana.

Kiinnostavaa on lukea niin eläinten tunteista, kipukokemuksista kuin älystä ja kaikesta muustakin kirjassa. Telkänranta kirjoittaa selkeää asiatekstiä, jota sävyttää hymyilevä suopeus oli sitten kyse mustekaloista, delfiineistä, papukaijoista, lehmistä, possuista tai  mistä tahansa eläinkunnan edustajasta. Tässä tyylinäyte:

Maailman tiettävästi leikkisin lintulaji on kea, uusiseelantilainen papukaija. Se täyttää aidon leikin kriteerit niin kirkkaasti, että monen paikallisen asukkaan mielestä vähempikin riittäisi. Keat irrottavat tv-antenneja talojen katoilta, tuulilasinpyyhkimiä autoista ja venttiilejä autonrenkaista. Ne käärivät kynnysmattoja rullalle ja tuuppaavat ne liukumaan alas portaita. Pihalle jätetyistä kengistä on nauhat pujoteltu nopeasti irti, ja monet hetkeksi kädestä lasketut aurinkolasit ovat kadonneet kean nokassa kaukaisuuteen. Harvinaisempiin tapauksiin kuuluu se, kun kean nähtiin poistuvan retkeilijöiden leiripaikalta raahaten parikiloista kirvestä. Tutkijat pitävät keojen tuhoisia harrastuksia leikkeinä muun muassa siksi, että keoille ei ole puuhasta mitään ilmeistä hyötyä. Ne eivät käytä repimisprojektiensa tuloksia mihinkään tarkoitukseen, kuten pesäpehmikkeiksi. (e-kirjan s. 178.)

Kirjoittaja ei missään kohtaa kiihkoile eikä väitä tietävänsä kaikkea, vaikka onkin suodattanut tavattoman paljon eri puolilla maailmaa  julkaistua uusinta tutkimusta luontevaksi osaksi tekstiään. Laaja lähdeluettelo vakuuttaa ja opastaa halukkaat alkuperäisten tutkimusten äärelle. Puhuttelevat kuvaliitteet havainnollistavat ja kertaavat kahdeksassa luvussa esitettyjä seikkoja. Koska kirjassa monia kysymyksiä jää käsittelemättä, lukija ilahtuu huomatessan loppusanoista, että kirjalle on tekeillä jatko-osa.