Sain lukeakseni erikoislaatuisen kirjan erityislaatuisesta ihmisestä koko nimeltään Ulrika Lovisa Andersdotter-Asp. Hän syntyi vanhempiensa esikoisena helmikuun 4. päivän pakkasyönä 1819 ja tuotti poikaa odottaneelle isälle pettymyksen. Muutamassa vuodessa isä kumminkin huomasi, että tyttö oli paljon enemmän kuin hän rukouksissaan oli osannut edes pyytää. Kuusivuotiaana lapsi luki Raamattua, oppi myös kirjoittamaan. Kaiken lisäksi hän oli vahva ja energinen jopa niin, että auttoi isäänsä kaivutöissä alle kymmenvuotiaana. Tytöllä oli sekin erityiskyky, että hän aisti tuonpuoleisia viestejä. Ennen pitkää hänen määrätietoisen toimeliaisuutensa tuloksena muotoutui koko Adakin kylä.
Tarinoita tästä aikanaan kahdeksan lapsen äidistä ja talon vaurautta kartuttaneesta emännästä on kerrottu pitkään. Britta Stenberg on kuunnellut juttuja niin tarkkaan, että niistä oli mahdollista luoda romaani faktaa ja fiktiota lomittaen. Päähenkilö on itsestään selvästi poikkeuksellisen lahjakas Ulrika eli Ulla. Kirjan ensi painos ilmestyi 1997, tasan sata vuotta Ullan kuoleman jälkeen. Toinen, korjailtu painos julkaistiin 2014. Kirjailijan omistuskirjoitus ja lahjan saaja, Reneé, löytyvät nimiösivulta. Seuraavalla sivulla tämä siirtää kirjan joululahjana pojalleen, joka on suoraan alenevassa polvessa yksi Adak-Ullan jälkeläisistä. Tämä poika on jo muutaman vuoden kuulunut minunkin lähipiiriini vanhimman tyttärentyttären kumppanina, 12.8.2016 alkaen vihittynä aviomiehenä, sittemmin myös pariskunnan kahden lapsen isänä.
Kirjasta selviää, miten Ullan neuvokas esikoispoika Johannes hämmästytti kerran tarkastuksia tekevää metsänhoitajaa, suurta herraa. Oppaana toiminut kymmenvuotias nappasi paljain käsin metson, väänsi siltä niskat nurin ja ojensi linnun herralle. Palkkioksi mies julisti juhlallisesti, että poika ansaitsee pysyväksi nimekseen Lindsköld. Siitä asti Johannes ja hänen jälkeläisensä ovat kantaneet komeaa nimeä. Yhä se velvoittaa pian metsäinsinööriksi valmistuvaakin.
Koska tästä uudesta painoksesta ei löytynyt kuvia edes kirjailijan
sivuilta, skannasin sekä etu- että takakannen ohessa näytettäväksi ja tutkittavaksi.
Parisataasivuisen romaanin luin nopeasti. Ullan koko elämänkaari toimii runkona, jonka selkeä jäsentely helpottaa rivakkaa etenemistä tekstissä. Kompastelin vain joissakin sanoissa. Olisi tarvittu muiden sanakirjojen lisäksi ruotsin murteiden sanakirjaa, jollaista en tullut etsineeksi Internetistäkään.
Vetävästi kirjoitetut lyhyet luvut pitivät lukijan otteessaan. Jokaisen edeltä löytyi myös opastava asiatekstin pala, jossa mainitaan keskeiset tosiasiat. Kirjoittajan ammattitaito toimittajana ansaitsee ison kiitoksen, samoin se, että Adak-Ulla aiheena sytyttää myös lukijaa. Kaunis kiitos siitäkin, että sain kirjan lainaksi.Tätä kirjoittaessani se on jo postin kyydissä matkalla omistajalleen.
Ollapa minullakin jotain tosi vahvaa kerrottavaa isäni suvusta! Yhtä ja toista mainittavaa on kertynyt, vaikka paljon olennaisia tietoja on päässyt häviämään. Nuoren ihmisen tuttuun tapaan en ymmärtänyt jututtaa sukulaisia ajoissa, mitä harmittelen tämän tästä. Hankalaa nykyään on sekin, että ihmisten asioista pitää enimmäkseen vaieta. Sukututkijoiden tapaamisissa asiasta kuulee yhtenään. Tätä nykyä ymmärrän, etten voi ainakaan luvatta jaella löytöjäni julkisesti, vaan on pysyttävä asianosaisten piirissä. Jouluun mennessä jotakin esiteltävää yritän tarjoilla niille, joilta olen saanut aineistoa omiin sukujuttuihini. Ullan uljas tarina lisäsi puhtia tarttua työhön, joka ei ole karttunut lainkaan kesän mittaan.


