Perinteiset pari päivää Teiskossa osuivat tänä vuonna elokuulle. Saarelaisina saimme emäntäni kanssa nauttia sekä päivänpaisteesta, sateen ropsahduksista, ukkosen jyrähtelyistä että illan hämyistä. Korkealla jykevän huvilan kuistilla leppoisasti istuskellessa eilinen taivasnäkymä lumosi niin, että askelsin alas veden partaalle tallentamaan ilmestyksen kameraan. Häikäisevä värileikki viipyi näkyvissä vain kymmenisen minuuttia, kunnes hiljalleen sammui.
Mutta tuota pikaa pilvien välitse alkoi kumottaa nouseva kuu. Suureksi ihmeekseni sen lähistöllä pilvimuodostelmissa leimahteli. Lopulta ymmärsin, että elosalamathan ne siellä jatkoivat valonäytöstä. Niitä vaanin pitkään. Silti yhteenkään monista kuvista ei jäänyt jälkeä äkillisestä, äänettömästä pilven sävähtämisestä salamankirkkaaksi.
Tyyni vedenkalvo heijasteli taivasilmiöitä kuin kaksoismaailmana. Kuva särkyi aika ajoin kalan molskahduksista, mikä entisestään korosti illan suurenmoista tunnelmaa. Nämä ja muutamat muut kesänäkymät silmissä kestän taas pitkän talvikauden.
