Toista vuotta sitten, parhaaseen korona-aikaan, päässä pälkähti ajatus käväistä Hattulan kirkossa. Piti ihan nähdä kirkon sisäseiniin maalatut kuvat, joiden varaan Anneli Kanto rakensi romaaninsa Rottien pyhimys. Monien muiden lailla innostuin kirjasta, kuten tämä blogijuttuni vahvistaa. Lisäsin siihen pari olennaista linkkiä, joten juttu kannattaa avata.
Lehtitietojen mukaan Hattulan vanhassa kirkossa kävijöiden määrä on kesällä 2022 tuplaantunut 5000:sta 10000:een. Koronakaranteenien hellitettyä ihmiset ovat suunnistaneet jopa kotimaan kohteisiin.
Vuosikausia ajelin ajelin Kangasalta Hämeenlinnaan työhön silloiseen Tampereen yliopiston luokanopettajakoulutuksen yksikköön. Ohi ajaessani sentään vilkaisin kirkkoa, mutten koskaan poikennut tutkimaan, mitä kaikkea mäeltä löytyy.
Asia korjaantui sunnuntaina 14.8., jolloin kesän viimeiset opastuskierrokset olivat tarjolla. Katolisen ajan loppuvaiheessa 1500-luvun taitteessa toteutettu kirkon koristelu maalauksin tarjoaa kuvatulkintoja Raamattuun. Näkymien on täytynyt tuntua järisyttäviltä seurakuntalaisista, jotka aikoinaan pääsivät ihmeitä näkemään. Ehkäpä arkisen tuttu asetelma asehuoneessa kirkkosaliin vievän oven yläpuolella helpotti muihin kuviin suhtautumista. Nykykatsojaa hymyilyttää, kun hän katsoo kahden paljaspyllyisen miehen köydenvetoa niskansa varassa. Kuvan esittämällä tavalla köyttä kuuluu vedetyn entisinä aikoina.
Itse kirkkosali kierrettiin ja tutkittiin seinä seinältä. Nähtiinpä myös osittain tuhoutuneita maalauksia, kun ikkunoita aikoinaan on ruvettu suurentamaan. Työn alle jääneistä malauksista ei ole tehty muistiinpanoja, joten ne on tyystin menetetty. Kuvassa vasemmalla luterilaiseen aikaan paikkaansa kiinnitetyn saarnastuolin taakse jätetyt maalaukset ovat tallessa, vaikka niitä ei kukaan näe. Huteraa saarnastuolia ei ole poistettu, vaikka sitä ei enää voi käyttää.
Runsaan puolen tunnin kierroksen päätteeksi soitinrakentaja ja muusikko Vilppu Vuori esitteli sekä muutamia erikoisia kielisoittimia että säkkipilliä. Kerrassaan nautittava lisä kirkkotapahtumaan!
Matka jatkui Aulangolle. Hotellihuoneen parvekkeelta avautui näkymä Hattulan selälle.
Rannoilla liikkui pyöräilijöitä, fribaajia, golfin pelaajia ja meitä hitaasti käveleviä. Seuraavana aamuna varhain kavuttiin polkuja pitkin iki-ihanaan suojeltuun kaupunkipuistoon tavoitteena Ruusulaakson paviljonki Metsälammella. Matkan varrella oli mukava istuskella Joutsenlammen rannan varjoissa.
Takaisin hotelliin palatessa huomio kiinnittyi komean polun kivireunuksiin. Niitä ei näkynyt metsän ratsatusreiteillä.
Olisi ollut hauska kävellä näkötornille asti. Mutta polveni on vasta toipumassa nivelen uusimisesta. Hyvässä vaiheessa ollaan, sillä polvi ei suuremmin ryppyillyt. Maltan odottaa, kunnes se on täysin asettunut osaksi omaa kroppaani.
Turkuun päin ajettaessa sopi poiketa entisellä työpaikallani. Mitä siellä näkyikään!
Hämeenlinnan kaupunki kuulemma hätäili silloin, kun OKL siirtyi Tampereelle ja kaupunki sai hienot tilat osaksi koululaitostaan. Muutostöitä tehtiin kiireesti. Nyt korjataan, jotta sisäilmaongelmista päästäisiin.
Pitkään harkittu reissu tuli lopulta tehdyksi! Edes helle ei kiusannut liiaksi. Syksyn tullen pitää uudestaan irrota toviksi kotikuvioista tuulettumaan.
