On kulunut reippaasti vuosia siitä, kun edellisen kerran kohottauduin suksille. Tänään testasin upeassa talvisäässä, että vielä pysyn pystyssä kapeilla hiihtimillä. Paikalliset tietolähteet olivat jo opastaneet uutta lietolaista yrittämään Aurajoen jäälle. Niinpä suunnistin kirkonkylästä jokiuomaa alajuoksulle, siis Turkuun päin, enkä suotta. Pian olinkin jo Vierunkoskella. Se tuntui virtailevan hissuksiin, mutta kurkki sen verran virkkuna lumiaukoista, niin ettei jäätä pitkin voinut yrittää ohitusta. Mutta kosken sivuitse selviää, kun paikalle on tehty sillan tapaisia. Luultavasti ne palvelevat erityisesti patikoijia ja melojia. Latu tosin kertoi, etteivät hiihtäjätkään kavahda heppoisia rakennelmia. Ja mitkä näkymät avautuivat kulkijan silmien eteen! Kunnon kamerat olivat kotona, kuinkas muuten. Mutta onneksi matkassa oli kännykkä, ja sain kuin sainkin talteen ensimmäisen lietolaishiihtoni satumaiset näkymät. Vajaan parin tunnin reissun käännös osui riippusillalle, jonka alitse latu vei yhä lähemmäs Turkua. Sinne asti joskus toiste.
