Kittilän taiteilijoita

Torstain sanotaan olevan toivoa täynnä. Pieni porukkamme toivoi pääsevänsä -  eikä suotta - viime viikolla Kittilässä kirkonkylään katsastamaan kahden taiteilijan töitä. Ennakkotietojen mukaan kirjastossa oli ja on edelleen esillä Kalervo Palsan tuotantoa. Lisäksi lähistöltä löytyy  Einari Junttilan taidemuseo, joka on avoinna vain torstaisin klo 13 - 17.

Perillä kirkonkylässä suunnistettiin ensin kirjastoon. Itsekseni kiertelin ja katselin hyvillä mielin paikkaa, josta tuntui löytyvän sekä monipuolisia aineistoja että hyviä tiloja, kuten kuva lastenosastosta todistaa:

Palsa-tietoja oli ja on jonkin verran tarjolla heti sisälle päästyä. Niitä löytyi pitkiin papereihin präntättyinä, vitriinilaatikoihin järjestettyinä sekä kuvien ja tekstien koosteina. Tekstit ovat kuitenkin turhan pienikokoisia, jotta niitä pystyisi huonosilmäinen lukemaan. En saanut niistä mitään tolkkua.

Palsa on niin maineikas taiteilija, että hänen jäljilleen pääsee pikaisellakin nettihaulla. Voin tutustua tähän kummaan mieheen ja hänen töihinsä vaikkapa Kansallisgallerian nettisvuilla, lukemalla Wikipediasta ja  Tuulia Sirvion tekstistä. Lisäksi Ylen Elävä arkisto tarjoaa katsottavaksi useita Palsa-dokumentteja. 

Ennen maalauksiin keskittymistä silmäilin ihmeissäni joitakin esille poimittuja Palsan sarjakuvakirjasia. Niiden perversioihin keskittyvät kuvat ja tekstit ovat taatusti saaneet aikaan nikotuskohtauksia muissakin katsojissa kuin minussa, mikä lienee ollut taiteilijan tarkoitus. Samaan viitannee myös yhden lasilaatikon kanteen kopioitu teksti:

Kirjaston seinille ripustetut maalaukset näyttävät Palsasta puolen, joka ei kammota eikä edes hätkähdytä. Viereiset pari esimerkkiä kertovat, että  hän maalasi myös asetelmia ja muita kuvataiteesta tuttuja sommitelmia.



On silti syytä korostaa hänen lausahdustaan, että "ei riitä, että maalaa kukkia, täytyy maalata hirttosilmukoitakin".

Pyrähdykseksi aiottu käynti Junttilan kotimuseossa venyi venymistään, kun Einarin tytär, Terttu Junttila, pääsi kertomisessaan vauhtiin. Hän asuu lapsuuskodissaan, jonka alakertaan perusti isänsä  museon vuosikymmeniä sitten. Kävijä saa omakseen Terttu-tyttären laatiman lehtisen, jossa tämä esittelee vuonna 1901 syntyneen isänsä taiteilijana ja muusikkona.

Eloisa ja selväsanainen Terttu kunnioittaa syvästi isäänsä. Kävijä saa kosketuksen monilapsiseen perheeseen, jonka elannosta Einari-isä piti huolen maalaamalla ja myymällä tuhansia tauluja. Monista tunturien kupeella maalatuista karahkoista sai samoja vaikutelmia kuin Pekka Halosen töistä.

Einari Junttilan kuolinpäivänään maalaama taulu on yhä nähtävissä samassa paikassa, jossa taiteilija sitä viimeisteli.

Tuttavallisen puhetulvan viime vaiheissa kävi ilmi, että 80-vuotispäiväänsä valmistautuva Terttu Junttila kirjoittaa isästään kirjaa. Työtään hän tekee kuulakärkikynällä vihkoihin ja on hakenut apurahaa hankkeeseen, muttei vielä tiennyt, saako mitään.Tarvittaisiin näet avuksi joku, joka voisi siirtää tekstin digitaaliseen ja painatuskelpoiseen asuun.

Kunpa onni olisi myötä ja tämäkin kirja valmistuisi! Tiedä vaikka ennen pitkää kuultaisiin tilaisuudesta, johon väkeä kokoontuu pitkien matkojen takaa niin kuin Iris Palosaaren Kirjeitä sielunmaisemasta -teosta julkistettaessa lauantaina 25.3.2017.

Vahvojen naisten maailmaa

Lauantaiksi 25. maaliskuuta klo 13:sta alkaen Kittilän Könkäällä Päivikki Palosaaren kotona oli tiedossa tilaisuus, jossa oli määrä julkaista hänen äitinsä Iris Palosaaren viimeisin kirja nimeltä Kirjeitä sielunmaisemasta (2017). Niin tosiaan tapahtui, vaikka tilaisuuden käsikirjoitus ei noudattanut Iriksen itsensä laatimaa. Päivä nimittäin sattui olemaan kirjailijan syntymäpäivä. Niinpä onnitteluista ja lahjoista ei ollut tulla loppua, vaikka Iris aika ajoin yritti siirtää puheen kirjaansa.

Mutta siinä kohtaa kun kutsu kävi kahvipöydän herkkujen ääreen, asiat pantiin alun perin aiottuun järjestykseen ja ruvettiin puhumaan kirjasta. Iris avasi asiaa kertomalla, miten  kirjahanke alkoi kehkeytyä. Se pääsi vauhtiin, kun vanha tuttu ja ystävä Sinikka Larsen suostui yhteistyökumppaniksi. Hän kokosi ja järjesteli Iriksen tekstejä sekä kirjoitti kaksi artikkelia, toisen Iriksestä ja toisen Arvo Palosaaresta, Iriksen ex-aviomiehestä. Kannen on tehnyt Päivikin tytär Pirita Laru. Taitto ja painatus hoitui Päivikin Hullu Poro -yrityksessä. Jenna Puikko, firman media-assistentti, joutui melkoiseen helteeseen kirjahankkeen takia.

Sinikka, hyvä ystäväni, valaisi omassa puheessaan, miten  yhteistyö hänen ja Iriksen välillä on muotoutunut ja mitä hän on oppinut Irikselle tärkeästä henkimaailmasta. Yhteistyön ensi vaiheessa oli aiheena Iriksen työ kätilönä Kittilän selkosilla. Silloin Sinikka uurasti haastattelemalla Iristä ja hänen läheisiään. Kaikesta keräämästään aineistosta hän kirjoitti Iriksen elämäntarinan, jonka keskeinen sisältö oli tiivistettävissä otsikoksi  Jumalan ja synnyttäjän välissä (2006). Siitä on otettu toinen painos 2016.

Ilokseni olen saanut olla mukana näiden hankkeiden muutamissa vaiheissa ja päässyt samalla tutustumaan turkulais-kittiläläiseen elämänmenoon. Irishän on Turusta lähtöisin, mikä mukavasti on yhdistänyt minua ja Iristä. Olin jopa läsnä Iriksen 80-vuotisjuhlassa, josta aikoinaan tarjoilin tämän blogijutun.

Tällä kertaa olin mukana lähinnä Sinikan seurueessa, jolle oli viikoksi varattuna koko Taivaanvalkeiden yläkerta. Parhaana talviturismin kautena huoneille oli niin kova kysyntä, että kun lähdimme eilen pois, siivoojat ilmestyivät saman tien hoitamaan paikkoja kuntoon uusille tulijoille, tiettävästi hollantilaisille. Kyllä kelpaa Taivaanvalkeita kaupata, sillä vanha talo on täysin remontoitu parisen vuotta sitten. Joka huoneessa on nyt oma kylppäri. Lisäksi löytyy mukavia yhteisiä oleskelutiloja ja erilaisia saunoja, avanto ja kaiketi myös poreallas ainakin kesäaikaan.

Kävelykierroksilta kertyi kuvia puhtoisten valkoisten hankien ympäröimistä rakennusrykelmistä. Kuvan näkymä aukeaa eteen, kun nousee Ounasjoen töyräältä Taivaanvalkeisiin. Keltaisella osittain maalatuissa rakennuksissa sijaitsevat majoitustilat. Tonttula näkyy takana vasemmalla. Viime viikon mittaan paikalla hyöri paljon hiihtäjiä ja myös kaikenkokoisia tonttuja, sillä tekeillä oli joulukalenterin filmaus. Päivikki tuntui ehtivän usein mukaan.

Taivaanvalkeitten lähistöllä levittäytyy Palosaarten ja heidän naapuriensa rakennuksia. Jouni Palosaaren iso talo näkyy kuvan keskellä, Iriksen Ämmilä siitä vasemmalle. Kovin kaukana ei ole Päivikin nykyinen kotikaan, komea sininen hirsirakennus. Kuvasin sen Ounasjoen jäältä.

Uljaat olivat  raamit Iris-äidin kirjanjulkistamiselle. Koska Iris ei halunnut lehti-ilmoitusta tapahtumasta, paikalle ilmaantuivat ne, jotka tiesivät muulla tavoin asiasta. Aikarajaus oli sovittu kahdeksi tunniksi Iriksen terveydentilan vuoksi. Hän on yhä uuvuksissa kaatumistapaturman ja sitä seuranneiden muiden vaivojen takia. Iriksen tahdonvoimasta saatiin taas kerran todiste, kun hän ihmeellisellä tavalla selviytyi kauniina ja valovoimaisena muiden joukkoon.

Päivikkiä on kiittäminen paljosta. Monien kiireittensä keskellä hän toteutti kaikkine tarjoiluineen tilaisuuden, josta tuli kuin tulikin lämminhenkinen 85-vuotisjuhla, vaikka kirjanjulkistamisen piti olla pääasia. Ja kohosihan kirja komeasti näkösälle kauniiksi lopuksi, kun jokainen sai omakseen sellaisen teoksen, johon Iris jo ennakolta oli piirrellyt omistuskirjoituksensa.