Voihan Bose!

Kotiteatteriahan leffoja ja muita sellaisia ohjelmia telkkarista katsova kaipaa, jos on mokomaan tottunut, kuten minä Kangasalla "ennen vanhaan". Niinpä siinä vaiheessa, kun muutin teatterikokonaisuus mukana Turkuun ja kuuden vuoden jälkeen Lietoon, hommasin uuden telkkarin ja siihen passelit kaiuttimet. Omin nokkineni olin hankkeessa ensi alkuun hakoteillä, kunnes tilanteen pelasti Vakituinen Vierailija (VV) nappaamalla ohjat hyppysiinsä. Hän tutki tarjonnan hintoineen, esitteli ne ja vei minut puotiin, jossa kaupat tehtiin. Sieltä lähti mukaan myös mies, joka kalibroi Bose-merkkiset viisi kaiuntinta sekä subwooferin ja linkkasi ne tuliterään 40 tuuman Samsung-telkkariin. Isompaa ei mahtunut kaapistoon, joka oli teetetty vartavasten TV:lle.

Ajan oloon jokin virityksistä vinksahti. Ääni sortui sotkuiseksi varsinkin uutisten haastatteluosuuksissa, lopulta myös radio-ohjelmia kuunnellessa. Epäilin, että yli kymmenvuotiaat laitteet ovat niin entisiä, että joutavat kierrätykseen. Onneksi poikani vaimonsa kanssa, IT-ammattilaisia molemmat, kävi moikkaamassa ja sai minut älyämään, kuinka hulluja suunnittelin. Hänen mielestään kierrätyskeskuksen ukkeleille olisi koittanut ansiottomasti juhlapäivä, jos minunlaiseni mummeli olisi heivannut hienon äänentoistosysteemin huushollistaan kierrätykseen. Saman tien poika otti ja tutki verkosta, mitä laitteet nyt maksavat. Silloin ällistyin minäkin. Olisi sittenkin käytävä läpi jokainen osa piuhoineen. Ja sellaiseen hommaan minusta ei ole. En myöskään ruvennut mistään kyselemään palvelua.

Kävi näet niin hyvin, että taas hätiin hyppäsi VV, joka vuosia sitten näki vaivaa löytääkseen minun kotini sisustukseen sopivat kaiuttimet eikä mitään kolhoja torneja. Itse teetin medialaitteita varten kaapiston osaavien ihmisten avulla. Kiitokset Ulla ja Mattias Ingmanille (Ingman Design) sekä Avestia-kalustefirman suunnittelijalle. Kaapistossa otettiin huomioon sekä katseluetäisyys että digiboxien, virittimien, soittimien ja niiden vaatimien piuhojen piilottaminen sivukaappiin. Laatikoista löytyy tilaa lisätarvikkeille sekä CD- ja DVD-levyille.

Tänä syksynä tuskastuminen tukkoiseen Bose-äänentoistoon herätti ajatuksen uusia koko systeemi. Hinkua lisäsi kuvitelma, että voisin katsella ja näyttää kuvia älytelkkarin ruudulta, jolle ne siirtyisivät verkon kautta tietokoneen kovalevyltä. Vielä ajankohtaisempikin toive minulla oli, sillä hyvissä ajoin sain kutsun seurata 6.11.2020 vanhimman tyttärentyttären väitöstilaisuutta via Zoom. Koronaviruksen leviämisuhan takia henkilökohtaisesti paikalla Oslossa ei liene montakaan ihmistä, eivät edes vastaväittäjät. Pelataan etäyhteyksin. Zoom odottaa käyttövalmiina tietokoneen ruudulla, samoin väitöskirja PDF-tiedostona.

Hetken ehdin toivoa, että VV ja hänen poikansa, IT-asiantuntija, ratkaisisivat, saisiko älytelkkariin  Zoomin. Poika oli se, joka tutki huolellisesti tarjonnan ja päätyi LG-merkkiseen. Isä peesasi. Molemmat ostivat itselleen LG:n UHD-telkkarin ja oppivat sitä käyttämään. Mutta Zoom-yhteyttä ei löytynyt. Silti hankin samanmerkkisen upeaa kuvaa tarjoilevan uutuuden. Ihmeekseni 43-tuumainen LG maksoi paljon vähemmän kuin Samsung aikoinaan. Varsinainen bonus on tämä: VV, vaativassa tuotekehittelytyössä kouliintunut sähköinsinööri, tekniikan lisensiaatti, otti asiakseen irrottaa Bosen piuhat ja kytkeä ne uudestaan. Päivässä viritykset ja synkronointi telkkariin hoituivat. Nyt sekä kuva että äänet ovat mitä parhaita. Ja minä ymmärsin hävetä ehdotustani viedä koko hoito kierrätykseen.

Purkamisella aloitettiin.

Vai alkoiko homma sittenkin kaavioiden tutkimisella ja piuhojen paikkojen kirjaamisella? Seurasin hissuksiin sivusta ja napsin kuvia.

Parasta oli olla kyselemättä ja kommentoimatta. Ruokaa, kahvia ynnä muuta suuhun pantavaa toki tarjoilin sopivin välein.

Työ vaati mönkimistä, joten polvet oli paras suojata.

Onnea matkassa oli, kun ei tarvinnut yritellä hyllykön siirtämistä pois tieltä eikä edes lasiovea irrottaa. Iso mediakeskus pääsi lasihyllyltä telkkarin taakse tasolle, jossa sillä on suositusten mukaisesti tilaa tuulettua.

Testaus meneillään: UHD-kuva oli jo nähty paljon paremmaksi kuin entisen telkkarin harmahtavaksi väsynyt kuva. Ääni ei enää sortunut ja sen sävytkin saatiin kohdalleen.

Ei aikaakaan, kun jo töllötettiin odotettua Daniel Olinin keskustelua Mårten Mickosin kanssa. Olin saanut siitä suosituksia, joita ilmankin olisin ohjelman katsonut, sillä se kuuluu vakituisesti tallentamiini.

Mickos on se kansainvälisesti tunnettu suomalaisinsinööri, joka on pitkään työskennellyt  "valkohattuhackerina" torjumassa digitaalisen maailman rikollisia puuhia. Tottahan myös VV on pitkään tiennyt miehen ja arvostanut hänen työtään, onpa opastanut minutkin erottamaan  hackerit crackereista. Myös verkkoturvallisuuden päivitykset ja uudistukset ovat tulleet ajallaan hoidetuiksi molempien  laitteissa.

Siistiltä näyttää, kun kaikki piuhat ovat piilossa, laatikot paikoillaan eikä ovi retkota avoimena. 

Kapuloita tarvitsen edelleen neljä. Bosen kapulalla ohjaan äänen tulemaan telkkarista, soittimelta tai radiosta. LG-kapulalla valitsen, katsonko Live-TVtä vai soittimen kautta DVDtä. Eniten käytän sitä Elisa Viihteelle luotua väylää, jolta näen yhtä lailla suorat TV-ohjelmat kuin tallenteet. Tässä puuhassa Elisa Viihteen oma kapula on välttämätön. Aamun puolituntisia jumppahetkiä varten viritän Samsung-kapulalla CD- ja DVD-soittimen, lisään sopivan DVD-levyn paikkaansa, tarkistan äänen tulon ja annan palaa. 

Näin isän päivän kynnyksellä muistelen ja kiitän mainioita, avuliaita miehiä matkan varrelta. Edesmennyt aviomieheni hankki 1980-luvun alussa perheeseen ensimmäisen tietokoneen osittain siksi, että saisin helpotusta isoon kirjoitusurakkaani. Harppaus sähkökirjoituskoneelta tekstiä käsittelemään ensin WordStarilla, sitten yhä kehittyneemmillä ohjelmilla on tehnyt minusta melko näppärän tietokoneella toimijan. Meillä kotona uudet konehankinnat seurasivat markkinoiden tarjontaa. Tarvitsihan konstruktööri  ja talonrakennustekniikan professori asialliset työvälineet itsekin. Monesti sain käyttööni häneltä vanhaksi jääneen laitteen omalle työpöydälleni. Mukana seurasi opastus ja tukipalvelu, eikä kumpaakaan tarvinnut anella. Viimeisinä aikoinaan lihassairauden edetessä hän itse pystyi yhä jatkamaan suunnittelutöitään opettelemalla auto-CAD-ohjelmakokonaisuuden sujuvaksi käyttäjäksi. 

Mieleen muistuu myös, kuinka hyvien ystävien autotallista aukeaa ovi nurkkaukseen, joka on nimetty Ripsun pajaksi. Sinne perhekunnasta jokainen vie korjausta tarvitsevan tavaran tai ilmoittaa asiasta. Aulis palvelu kuuluu olevan erinomaista. Siksi toiseksi Ripsu on isänä ja isoisänä tuottanut runsaasti muutakin hyvää niin perheelleen kuin sisaruksilleen.

Mökkinaapurissa asui muutaman vuoden sähköalan yrittäjä. Hän hankki itselleen mönkijän ja rupesi huoltamaan mökkitietä: lanasi ja talvella kolasi. Monesti hän oli putsannut lumesta naapurinsakin pihan, ihan pyytämättä. Kerran hän tuli pyynnöstä lumikolan kanssa, kun autokatosta painoi liika lumi. Yksin en jaksanut putsata kaikkea lunta, eikä VV selviä korkeilla paikoilla työkykyisenä. Silloin poikani ikäinen naapuri toimi oivana apuna.

 Ilokseni olen muutaman kerran voinut auttaa, kun VV - radioharrastaja kouluvuosista asti - on viritellyt antennejaan mökillä. Näyttävin kerta oli jokin kesäinen saunailta vuosia sitten. En pannut hanttiin katolle kiipeämistä, vaikka olin jo yöpaidassa - ja homma hoitui!

Kiitokset ja terveiset myös niille mökkinaapureille, paikkakunnan vakituisille asukkaille, joilta heltiää apua aina tarvittaessa. Sovittuna talvipestinä hoituu lumenauraus. Tilapäistä raivaussahalla tehtävää "perämetsän" siivousta on järjestynyt ja järjestyy, kun aihetta ilmenee. On saatu kävelyseuraa ja opastusta vaihteleviin reitteihin, peurapolkuihin, paikkakunnan susiin... On myös kuultu mökkilammen syntyvaiheista silminäkijäkertomuksia. Hyvä kuvio jatkukoon!

Nyt kuitenkin hoksottimet viritetään huomispäiväiseen Zoom-välitteiseen väitökseen. Koska sitä seurataan tässä huushollissa tietokoneen näytöltä, vielä lisäkiitos siitä, että VV:n ehdotuksesta aikoinaan ostin riittävän ison ViewSonicin. Pojalleni kiitokset erinomaisesta ammattitasoisesta tietokoneesta, joka aikansa toimi Aveso-firmassa palvelimena, siirtyi sitten eläkkeelle ja päätyi hiukan muunneltuna minun käyttööni.  

Tuoreimman kiitoksen kohde, taloyhtiön huoltomies ja 9-vuotiaan pojan isä, tupsahti hälytettynä hätiin parin vian takia. Hyvässä lykyssä kumpikin on korjattavissa vielä tänään. Kiitos nopeasta toiminnasta taas kerran!

Hyvää isänpäivää💗

Leffoja, leffoja...

Yltäkylläisestä Yle Teeman Elokuvafestivaalin tarjonnasta on tullut nautituksi leffaelämyksiä päivittäin mukavasti kotioloissa. Sohva on painunut kuopalle paljosta aloillaan olosta. Mutta päässä on pyörinyt mylly kaikesta nähdystä.

Tallensin festivaalileffat, vaikka ne löytyvät Areenasta. Minusta on näet mukavampaa poimia katsottavaa omista valinnoista kuin haeskella niitä muualta.

Ensimmäinen jysäys tuli Unkarista. Lauri Itäkannaksen sanoin

Ildikó Enyedin elokuvaa Kosketuksissa (Testről és lélekről) ei suositella herkille katsojille. Sen tapahtumapaikka on teurastamo: moderni, hygieeninen ja järkiperäisesti organisoitu laitos, jossa eläimiä muutetaan lihaksi. Päähenkilöt ovat teurastamon talousjohtaja Endre (Géza Morcsányi) ja uusi laaduntarkkailija Mária (Alexandra Borbély). Hieman rikkinäisiä ihmisiä molemmat.

Teurastamon vastakohtana sujahdetaan metsään, jossa kaksi saksanhirveä liikuskelee arastellen. Mitään laukauksia ei kuitenkaan kuulu, vaan hirvet lähestyvät toisiaan. Lopulta ne rohkaistuvat hipaisemaan toistensa turpaa lammella. Pikku hiljaa selviää, että hirvet ovat kuin teurastamon talousjohtaja Endre ja laaduntarkkailija, tohtoriksi tituleerattu Mária. He eroavat ronskeista työkavereistaan. Endre potee halvaantunutta vasenta kättään, Mária estyneisyyttään. Molemmat ovat  yksinäisiä. Ja he näkevät samoja unia, joissa naaras- ja uroshirvi askeltavat metsässä! Hahmot saavat kiehtovasti lisää piirteitä myös työpaikan tilanteissa ja kotioloissa.

Vanha Endre rohkaistuu tosissaan lähestymään nuorta Máriaa vasta äärimmäisen ratkaisun kynnyksellä. Upea metsänäkymä yksin kirmaavasta uroshirvestä ennakoi tapahtumaa, josta tulee pelastus kummallekin, ehkä vain hetkeksi.

Katsoin taukoa pitämättä tämän erikoislaatuisen elokuvan. Se herätti taas kerran miettimään, mitä ihmisten hiljaisuuteen sisältyykään. Levollinen, selkeä kameratyöskentely taltioi arkiset teurastamotilanteet siinä kuin runolliset metsäkohtaukset. Huomasin, että lähikuvia näkyi otetun usein teurastamossa, jossa kamera tuijotti kohta teurastettavaa nautaa suoraan silmiin tai ainakin silmään ja katsoi kylmästi ruhojen siirtelyn ja paloittelun yksityiskohtia. Kiehtova tarina sekä sen hurjat vastakohdat puistattivat ja tehosivat minuun siinä kuin palkintoraateihin.

***

Sitten olisi ollut vuorossa Vuosisadan naiset, mutta kestin vain puoli tuntia. Eipä napannut stoori naisista pojan kasvattajina.

***

Yhtä huonosti kävi kulttileffaksi kohotetulle Withnail and I -elokuvalle. Alkua pidemmälle en jatkanut enkä siis päässyt jyvälle siitä, mistä fanit puhuvat. Heidän mielestään muun muassa hysteerinen hauskuus, traagisuus, homososiaalisuus ja unohtumattomat hahmot ovat sellaista, että leffan jaksaa katsoa yhä uudestaan. Oh-hoh, sanoo tämä täti, vaikka voin vielä yrittää katsomista jonkinlaisena siedätyshoitona.

***

Perjantaina nappasi, kun kaksin katsottiin sekä Piukat paikat että Raja. Ne tulivat aivan peräkkäin, joten Rajan katsominen lykättiin lauantaihin.

Yhtä ja toista juttua irtosi niin Marilynistä kuin Jack Lemmonista ja Tony Curtisista. Vähemmälle jäi leffan nerokas ohjaaja, Billy Wilder, vaikka Veli-Pekka Lehtosen sanoin

Hänen taidokkuutensa näkyy Piukoissa paikoissa kerronnan tehoissa ja tasoissa. Elokuva toimii gangsterielokuvien parodiana, sanailukomediana, ristiinpukeutumishupailuna sekä tietenkin myös yhtenä näyttelijä Marilyn Monroen parhaista töistä.

Herkeämättä katsottiin tätä uskomatonta farssia. Ihmettelyä herätti, että moneen kertaan nähdystä palautui mieleen tarkasti vain muutama kohtaus. Uusintakatsomiset ovat siis ihan paikallaan.

***

Keskellä lauantaipäivää uppouduttiin kahteen pekkaan töllöttämään Raja-nimistä kummajaista. Svenska Ylen elokuvakriitikon Johanna Grönqvistin mukaan

 Raja ei ole kuin tavalliset elokuvat. Se liikkuu maagisen rajoilla ja ammentaa skandinaavisesta mytologiasta kertoessaan koskettavan tarinan yksinäisestä ja omalaatuisesta tullivirkailijasta, joka kohtaa rakkauden. Ja tarjoaa meille erään kaikkien aikojen eriskummallisimmista seksikohtauksista elokuvassa.

Raja on tavallaan sekä rakkaustarina että trilleri. Se on elokuva, joka kertoo ulkopuolisuudesta ja erilaisuudesta. Se käsittelee ihmistä, jolla on voimakas yhteys luontoon ja eläimiin. Ja koko elokuvaa leimaa eräänlainen surumielisyys.

Päähenkilö on noin 40-vuotias tullivirkailija Tina (Eva Melander), joka on työssään harvinaisen hyvä. Hän voi nimittäin hajuaistillaan paljastaa ihmisen, jolla on jotain salattavaa. Mutta Tina tuntee myös olevansa erilainen ja ulkopuolinen. Hän on yksin, vaikka onkin muiden ihmisten ympäröimä.

Kun eräänä päivänä tullin läpi astelee Vore (Eero Milonoff), Tina ei olekaan enää varma. Tässä on mies, jota Tina ei osaa hajuaistillaan tulkita. Ja mies, jota kohtaan hän tuntee voimakasta vetoa.Vore kääntää Tinan maailman ylösalaisin. Yrittäessään selvittää, mikä Vore on miehiään, Tina alkaa pikkuhiljaa oppia ymmärtämään itseään. Ja sitä, mikä liittyy eri sukupuoliin ja miten sitä ilmaistaan eri tavoin, mitä elokuvan muunsukupuolinen seksikohtaus hienosti kuvaa.

Kotikatsomossa oltiin ällikällä lyötyjä. Herkeämättä seurattiin, mitä ruudulla näkyi, mutta mitään kovin omaperäistä ei saatu sanoiksi. Ymmärryksen poikanen saattoi kuitenkin viritä toissukupuolisen ihmisen kaikkinaisesta ulkopuolisuudesta. Kuvaus, kohtausten rytmitys ja yllättävät käänteet tehosivat. Ehkä jopa tulee katsotuksi Rajan mahdollinen jatko-osa varsinkin, jos se tehdään Suomessa.

***

Omia aikojani katselin Keskiyön cowboyn, kun elokuvafestivaali oli jo melkein ohi. Tätä blogijuttua kirjoittaessani luin Martti Mörttisen kritiikin, joka on niin kattava, että jätän omat havaintoni kirjaamatta. Sen voin kuitenkin sanoa, että olen nähnyt leffan kauan sitten enkä muistanut siitä kuin jokusen kohtauksen sirpaleen. Niinpä oli mullistava elämys nähdä kuin uusin silmin yksinäisten miesten sinnittely julmassa New Yorkissa. Unelmat pettävät, todellisuus musertaa. En ymmärrä, miksi lehtikritiikeissä leffalle annettiin vain kolme tähteä. Viisikään ei olisi ollut liikaa.

***

Toisin kuin Keskiyön cowboy Lucky tarjoaa lempeän näkymän yksin asuvaan vanhaan mieheen. Silja Sahlgren-Fodstadin sanoin

Tarina vanhenevasta arkifilosofista Luckysta (Harry Dean Stanton) on Logan Sparksin ja Drago Sumojan käsialaa. Nämä käsikirjoittajat ovat onnistuneet luomaan tasapainon äärimmäisen arkisuuden ja ainutlaatuisen omituisuuden välille.

Vaatii nimittäin taitoa luoda elokuva, joka ei oikeastaan kerro mistään mutta onnistuu kuitenkin vakuuttamaan, että elämä on elämisen arvoista.

Yksin asun minäkin ja katselin siisteydestä huolehtivan Luckyn päivittäisiä rutiineja hymyssä suin. Sykähdytti, kun Lucky kuppilassa osasi kuunnella itsensä kaltaista laivastossa palvellutta sotakonkaria keskeyttämättä miestä. Herkkyydessään vavahduttava kohtaus. Useimmiten Lucky näet ärhentelee ja osoittautuu oikeaksi jääräksi.

Täkynä elokuvan lopussa kaktusten lomasta kömpii näkösälle Luckyn kaverin lähes satavuotias kilpikonna, jota on pitkään etsitty, turhaan. Eikä kotiaan kohti hissuksiin askeltava Luckykaan huomaa otusta. Siinä pureksittavaa meille pitkän iän ja elämän salaisuuksia pohtiville!

***

Yksin ihmettelin myös maailman katsotuimmaksi mainittua anime-elokuvaa Your Name. Jutta Sarhimaa pohtii tausta-artikkelissa, miksi leffa on niin suosittu.

Tiedättehän sen tunteen, kun ei ole ihan oma itsensä?

Your Namen päähenkilöt, pikkukylän tyttö Mitsuha ja tokiolaispoika Taki, tietävät. He heräävät eräänä aamuna toistensa kehoista. Tämä "sielunvaihto" tapahtuu unen aikana eikä sitä voi ennakoida. Kehot käyvät koulussa ja näkevät kavereita vaikka sisällä on väärä henkilö. Väärinkäsityksiä seuraa.

Saadakseen otteen elämistään Taki ja Mitsuha alkavat jättää toisilleen viestejä käynneistään. Samalla he taistelevat sielunvaihdosta vääjäämättä seuraavaa unohtamista vastaan.

Your Name törmäyttää toisiinsa yleismaailmallisesti tunnistettavat elämäntavat, luontoyhteyttä vaalivan hengellisyyden ja individualistisen suurkaupunkilaisuuden, ja synnyttää niiden välille pakahduttavan rakkaustarinan.

Eri aikatasoilla matkaava juoni on lopulta toissijainen verrattuna elokuvan herättämiin ydinkysymyksiin, jotka ovat kaikille tuttuja: Millaista olisi olla joku toinen? Onko olemassa sielua?Ja: Mistä tietää, jos meidät onkin tarkoitettu yhteen?

Katsoin herkeämättä myös tätä taidokasta piirrosleffaa, vaikken kunnolla saanut kiinni nuorten ihmisten identiteetin etsinnästä. Silti minunkin mielestäni elokuva on mahtava luomus. Jännä oli kuulla yhteisellä lounaalla, että pojanpoikani ja hänen tyttöystävänsä tuntevat animeleffoja. Erityisesti he arvostavat Your name -elokuvaa.

Minulta lopun kosminen katastrofi jälkivaikutuksineen vaatisi vielä lisätarkastelua, sillä putosin kärryiltä, kuinka Mitsuhan kotitemppelin ja kylän ihmisten loppujen lopuksi käy. Tuhoutuivatko ihmiset temppelin tavoin, kun pyrstötähdestä irtosi osa ja syöksyi maahan. Ainakin paikalle ilmaantui ihmeellinen kaksoisjärvi. Täytyy tarkistaa edes tuo loppu ja miettiä kaiken merkityksiä.

***

Eivätkä festivaalileffat vielä tähän loppuneet, sillä Stalker odottaa yhä katsomista. Kerran nähtynä tiedän sen niin kovaksi kamaksi, etten edes aloita, ennen kuin saan kaverin mukaan. Hän on mainio testaaja, sillä hän nukahtaa, jos leffa ei ala vetää. Ja Stalkerhan nimenomaan ei vedä, vaan vaatii paneutumaan. Onkohan meistä Stalkerin katsojiksi ja jopa ymmärtäjiksi? Perästä kuuluu...