Kuuntelen usein iltapäivisin Kulttuuriykköstä. Torstaina 20. heinäkuuta tässä Juhani Kenttämaan juontamassa ohjelmassa paneuduttiin Barbie-elokuvaan ja Barbeilla leikkimiseen niin ylenpalttisen innostuneesti, että eilen päädyttiin kahteen pekkaan Kino Piispanristin klo 15:n näytökseen ihmettelemään nukkeaiheista leffaa. Sali oli lähes täynnä eri ikäisiä ihmisiä. Miehiäkin oli useita. Popcorn- ja karkkipakkauksia näkyi lähes kaikilla, mutta rapinoita ei kuulunut tai erottanut, kun meno valkokankaalla alkoi.
Ennen leffapäätöstä vahvistin itseäni vielä lukemalla muutaman kritiikin. Niistä mainittavin on elokuvakriitikko Leena Virtasen kirjoittama ja Hesarin 20.7.2023 julkaisema. Hän oli myös yksi Kulttuuriykkösen kolmesta keskustelijasta. Virtasen otsikko vetäisee mutkat suoriksi:
Valtavasti hehkutettu Barbie-elokuva vastaa suuriin odotuksiin ja jopa yllättää
Barbie oppii elokuvassa reaalimaailman alkeet sananmukaisesti kantapäänsä kautta, ja Greta Gerwigin taukoamaton slapstick-tykitys etenee kuin iloinen leikkijuna.
Silti jo alkukohtaus lähes tyrmäsi, sillä se toistaa tuttua suurleffaa Avaruusseikkailu 2001 musiikkeineen kaikkineen. Nyt eivät apinat ole liikkeellä, vaan pikku tytöt puettuina kuin äidit ennen vanhaan. He hoitelevat nukkevauvojaan, kunnes havahtuvat eka kuvassa näkyvään hoikkaan ilmestykseen. Kun tyttöjen maailmaan putkahtaa Barbie, vauvanuket paiskataan kiviin, tätimäiset vaatteet riivitään yltä.
Näin siirrytään Barbielandiin. Olen täysin ummikko näiden pitkäkoipisten kaunottarien kanssa. Wikipedian avulla selvitin muun muassa sen, mitä Mattel tarkoittaa. Leffan mittaan firman keskeisyys nukkebisneksessä käy ilmi. Nyt tiedän myös sen, että Barbie-tuotantolinja perustettiin 1959, jolloin pääsin ylioppilaaksi. Olen siis auttamatta liian vanha ja ulkopuolinen. Kunnolla en muista sitäkään, leikkikö 1961 syntynyt tyttäreni Barbie-nukeilla. Mitään Barbie-buumia en tiettävästi ole nähnyt myöskään tyttärentyttärillä tai pojantyttärellä. Asiasta on syytä keskustella, kunhan pääsemme nokikkain. Leffa itse asiassa tarjoaa mojovan annoksen äiti–tytär-suhteiden tarkasteluun.
Kova juttu on se, mitä kenkiä tyttö käyttää: korkkareita vai terveyskenkiä? Outo Barbie eli se, jolta on leikelty tukkaa ja sotattu naamaa, opastaa kantapäänsä löytänyttä, muutoksiin ja kuoleman mahdollisuuteen havahtunutta Barbieta.
Leffan perusteella Barbiet näyttävät merkinneen feminististä
vallankumousta. Poikakaveri Ken on pelkkä statisti sinkkutyttöjen
maailmassa, kunnes hän hyppää Barbien auton takapenkille. Yhdessä
huristellaan nukkemaailmasta reaalimaailmaan.
Matka reaalimaailmaan herättää myös Kenin. Hän hämmästyy Mattelin pilvenpiirtäjässä, jossa huomaa johtokunnan kokouksessa istuvan pelkkiä mustapukuisia miehiä. Ken haluaa itsekin valta-asemaan. Hetkeksi hän sen ottaa, kun palataan Barbielandiin.
Enempää en referoi leffan tapahtumia. Ne vyöryivät ylle niin, että paljon ehti mennä ohi, kun uusia ilmiöitä ja ajattelun aiheita tulvi esille. Kulttuuriykkösessä myönnettiin, että vähintään tarvittaisiin toinen katselukerta, jotta pystyisi noukkimaan kaikki herkut nähdystä ja kuullusta. Tässä makupalana leffan traileri ja keskeiset näyttelijät.
Ohjaajaa Greta Gerwigiä kehutaan viljalti kaikissa näkemissäni yhteyksissä. Sekin muistetaan mainita, kuinka umpikaupallinen lelu Barbie ja siitä tehty leffa ovat. Silti myös kummankin ansiot myönnetään. Barbin kanssa leikkiessä tyttö on voinut kuvitella itsensä vaikka presidentiksi tai astronautiksi. Polku vauvanukkea hoivaavasta emosta ei olekaan se ainoa oikea, vaan tarjolla on lukuisia sivupolkuja. Ainoa päämäärä tytön elämässä ei siis ole avioliitto. Eihän Barbiekaan havittele Keniä aviomiehekseen. Paremminkin Ken on leikeissä kuin Barbien asuste, sanoivat omakohtaisesti asian tuntevat keskustelijat kuuntelemassani Kulttuuriykkösessä.
Onkohan näillä tyttöjen leikeillä osuuttaa vähäiseen syntyvyyteen esimerkiksi Suomessa?
Me kaksi leffan itse katsonutta vanhusta juttelimme nähdystä pitkään vielä puhelimessa illan tullen. Kaikin puolin repäisevä kokemus näinä sotauutisten mieltä turruttavina aikoina.
