Rannan ja sitä kaartavan polun väliin nakurannalla aurinkoa palvovat ovat keränneet kuivia kaisloja muhkeaksi näkösuojaksi. Jos siihen vielä tehtäisiin portti, sen tunnuslauseeksi varmaan kirjattaisiin tämä: KEN TÄSTÄ KÄY, SAA HEITTÄÄ YLTÄÄN KAIKKI VAATTEENSA.
No, eipä tullut riisutuksi edes pusakkaa, vaan tallustelluksi vaivihkaa polkua aivan Airiston ulapan äärelle. Siellä huomasin, kuinka pihlajat ja männyt ovat liittoutuneet, etten sanoisi kietoutuneet toisiinsa. Ihmeekseni mökin "perämettässä" näkyy mäntyjen vierustalla vain koivuja sekä pajuja, muttei pihlajia. Yhtenä syksyn askareena hävitän kaikki sellaiset koivu- ja pajupuskat, jotka häiritsevät havupuiden kasvua. Pihlajia aion suosia niiden kauneuden vuoksi. Olen jopa siirtänyt kolme pihlajan tainta entistä parempiin paikkoihin, jotta komeat puut ennen pitkää pääsevät oikeuksiinsa.
Keväällä sitten joksus ihaillaan upeita kukintoja, syksyn tullen punaisena hehkuvia marjaterttuja. Kaiken kukkuraksi pihlaja tarjoilee ihailijoilleen myös lehtiensä upean ruskavärityksen. Lopulta kun lehdet ovat varisseet, marjat jäävät vielä sekä ihmissilmien että linnunnokkien iloksi ja hyödyksi. Saarronnimessä tänään näin taas kerran, kuinka pihlajat suorastaan hehkuvat havupuiden vehreys taustanaan.
Muutama laivakin selällä näkyi. Silti vain purjevene seilaamassa suostuisassa tuulessa kohti Naantalia sai kaivamaan puhelimen vielä kerran laukusta ja napsaisemaan kuvan. Se jopa onnistui - tärähtämättä.




